Ikäkriisiä pukkaa

 

Minä en ole koskaan aiemmin kärsinyt ikäkriisistä. Mutta tällä hetkellä ehkä on pienimuotoinen sellainen meneillään. Ajattelen, että olen jo 55-vuotias, viiden vuoden kuluttua 60-vuotias, ja tämä tuntuu hurjalta. Aikakin menee niin nopeasti, että on vain hujaus, ja olen 60-vuotias. En enää myöhäiskeski-ikäinen vaan ikääntyvä. Ikääntyvä...niin sanotaan luokituksissa. 60-75-vuotias: ikääntyvä, 75-90-vuotias: vanhus. Mutta tunnen mieleltäni olevani yhä 25-vuotias. Aina!

Toisaalta haluankin olla jo ikääntyvä ja sitten vanhus. Olen silloin ehkä viisaampi ja rauhallisempi. Kärsimättömyys vähenee. Osaan nauttia hetkestä, ja sitku-elämä loppuu. Silloin en ehkä meikkaa joka kauppareissulle. Olenhan tullut huomaamattomaksi. Niin kuulema käy yli 50-vuotiaille naisille. Tiedä häntä.

Mutta varmasti meikkaan yhä ja laitan hiuksiani viimeiseen asti. Samoin hoidan ihoani edelleen luonnonkosmetiikalla, ja meikitkin ovat edelleen sitä. Värjään silloin yhä hiuksiani luonnonväreillä, tuli harmaita tai sitten ei, niitä ei ole vielä, ja suvussamme harmaannutaan hyvin myöhään tai ei ollenkaan. Nautin yhä kaikesta kauneudenhoidosta.  Olenhan yhä nainen.

Minä 52-vuotiaana ilman suodatinta. Kamera näyttää olleen armelias.

Itseni mielestä puhkesin täyteen kukkaan sekä henkisesti että ruumiillisesti vasta noin 40-vuotiaana.  Jos minun kohdalla kukasta voi puhua. Valitettavasti minulla ei ollut silloin kännykääkään, jolla kuvata. Mutta minua luultiin usein noin 30-vuotiaaksi. Minulla ei ollut silloin vielä ryppyjä ja juonteita. Kasvoni oli kuulaat ja hyvinvoivat. En käy kosmetologilla, kun en siitä vain tykkää. Jos täällä olisi ekokosmetologi rohkaistuisin käymään siellä muutaman kerran vuodessa. Hyvä kasvojen ihon kunto varmasti johtui myös kasvisruokavaliosta ja ulkoilmassa liikkumisesta.

Ja silloin 40-vuotiaana vasta aloitin kauneudenhoidon. Ihmettelen itsekin, että niin myöhään, mutta oli kai tärkeämpääkin tekemistä. Opin käyttämään meikkivoidetta. Kosteusvoiteet, kuorinnat, anti-age kosteuttavat naamiot (nämä  aineet teen usein itse), kasvojen öljyhieronnan, vartalon öljyhieronnan lämpimällä kookosöljyllä, mikä on kyllä aika työläs homma. Menisin lämminöljyhierontaan ammattilaiselle, mutta täällä maakunnassa ei niitä vielä ole. Noin viisikymppisenä aloitin seerumien käytön ja silmänympärysihonhoidon, koska minulle kehkeytyi silmäpussit.

Nyt minulla on  otsassa selviä ryppyjä, samoin ryppyjä ylähuulen yllä, ja juonteet, sulkeet, suun seudulla. Huokoset eivät ole vielä laajentuneet. Ihon väri on epätasainen, punertava, on vähän couperosaa. Siksi käytän CC-meikkivoidetta. Ihoni, huulet ja kulmakarvat meikkaan, mutta silmiäni en ollenkaan, koska ajattelen, että se on ihan sama, koska on silmälasit. Ammattilaiset olisivat eri mieltä.

Minä laihduttamisen jälkeen 55-vuotiaana. Kasvot kapenivat reippaasti. Minulla on ollut uusi kännykkä vimme toukokuusta asti, enkä digiblondina hallitse sitä vieläkään, en suodattimiakaan. Mutta on tässä kuvassa jokin suodatus, mutta ei selvästikään kovin vahva.

Laihdutin viime tammikuusta kesäkuuhun 13 kiloa, ja kasvoni kapenivat niin, että näytän vanhemmalta. Joskus ajattelen, että kasvoni ovat nyt ikään kuin luhistuneet.   Vasta viime kesänä aloin käyttää selfieissä suodatinta.

Minä ilman meikkiä 55-vuotiaana.

Voi, että. Tämä postaus tähän asti on ehtaa egitrippailua, tuntuu, että kehun ulkoisia asioita, kasvojani, itseäni. Se hämmentää ja vähän hävettää. Syvennetäänpä tätä postausta ulkoisesta sisäiseen.  

Oman iän ja elämän äärelle  on hyvä välillä pysähtyä.

Eikä ikäkriisejä ole. Näin sanoo  Sirkkaliisa Heimonen. Miksi sitten monet tuntee ikäkriisin? Heimosen mielestä, kun puhumme arkikielessä ikäkriisistä tarkoitamme oikeastaan elämäntilanteen synnyttämiä pohdintoja.

Mieleen voi nousta syvällisiä kysymyksiä: Minkälainen oman elämän polku on ollut? Minkälaisen valintoja olen tehnyt? Olenko tyytyväinen tällä hetkellä?Mihin haluaisin suunnata? Mitkä ovat merkityksellisiä asioita?Kuka minä olen?

Kriisi on sanana negatiivinen. Vaikka kysehän on mielenkiintoisesta asiasta, mahdollisuudesta. Se voi auttaa suuntaamaan kohti uusia tavoitteita, kirkastaa omia arvoja , ja auttaa miettimään elämän tarkoitusta. Näin on helpossa ja keskivaikeassa kriisissä. Vaikea kriisi on suuri koettelemus, ja siitä toipuminen kestää pitkään.

"Ikäkriisit"  voivat saada lopulta pohtimaan, mitä on hyvä elämä. Jos iän kertyminen aiheuttaa vaikeita tunteita, kannattaa pohtia, mitä tunteitten taustalla on. Johtuvatko ne elämäntilanteesta, tai siitä millaisena kuvittelee tulevaisuuden?

Vaikeat tunteet saattavat johtua myös siitä, ettei koe löytäneensä omaa paikkaansa maailmassa.  On ajatus siitä, että elämässä pitäisi olla savutettuna  työaikka ja parisuhde tiettyyn ikään mennessä. Tämä on nykyaikana liudentunut.

Elämää voi elää monella tavalla. Nykyisin ihmiset  ottavat urallaan ja ihmissuhteissa monta kertaa uusia alkuja. Jos elämä ei ole sellaista kuin sen ajatteli tietyssä iässä olevan, voi kysyä itseltään, mitä oikeastaan toivoi. Ja mikä elämästä tekisi hyvää ja merkityksellistä? Mikä on minulle tärkeää?

Jos pyöreiden vuosien täyttäminen ahdistaa, onko käsityksemme ikääntymisestä riittävän moninainen. Näemmekö vanhuusiän vain aikana, jolloin ympäriltä kuolee ihmisiä, fyysisestä suorituskyvystä pitää luopua ja elämä on alamäkeä?

Vanhat ihmiset näkyvät julkisuudessa kapeasta vinkkelistä hoivattavina tai avun tarpeessa olevina poikkeustapauksina. Tai sitten näemme toisaalta myös positiivisia poikkeustapauksia, yli 90-vuotiaita urheilevia teräsvanhuksia. Mutta väliin mahtuu monenlaista. Suomalaiset eläkeläiset ovat keskimäärin onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä.

Riski sairauksiin ja menetyksiin toki on, mutta jos vanheneminen nähdään vain tämän kautta, se on haastava tulevaisuuden kuva. Iäkkäillä on elämänkokemusta, elämäntaitoja ja selviytymiskykyä.

Voi auttaa sekin, että pyrkii keskittymään tähän hetkeen, tekemään tästä päivästä hyvän. Kun ymmärtää, että joutuu itsekin kuolemaan jossain vaiheessa, voi olla tarve elää nyt  ja tässä.

Olisi hyvä elämässä keskittää mieli asiohin, joihin voi vaikuttaa, koska vain vanheneminen on väistämätöntä. Ikä on vain yksi ominaisuus ihmisessä. Ei kannattaisi jumiutua iän tuomiin mahdollisiin rajoituksiin, vaan nähdä se,  mikä omassa elämässä on mahdollista.

Lähteet: Helsingin Sanomat, kuvat omat