keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

10 000 askelta päivässä ei sovi kaikille



10 000 askeleen päivätavoite lähti japanilaisilta kuntoklubeilta. Alunperin terveyden kannalta suositeltavana määränä pidettiin 9000 askelta. Luku pyöristettiin ylöspäin, koska kymppitonni kuulostaa paremmalta.

Vähempikin riittää. Kaikkein tärkeintä on monipuolinen liikunta. Ei kannata potea huonoa omatuntoa, jos salitreenin lisäksi kertyy vain 6000 askelta. Välillä tarvitaan myös lepopäiviä, jolloin esimerkiksi 4000 askelta on riittävä määrä.


Liikuntaa inhoavalle on lohdullista, jotta jo esimerkiksi shoppaillessa kertyy mukavasti askeleita, usein jopa enemmän kuin lenkillä. Reippaasti kävellessä ja juostessa askel pitenee, ja siten myös askelten määrä vähenee. Kolmen kilometrin lenkiltä kertyy keskimäärin askeleita 4000.

Askelten mittaamisen voi jopa unohtaa kokonaan ja ajatella liikuntaa sen sijaan minuutteina. Uusien suositusten mukaan jokainen minuutti on hyödyksi, joten liikuntaa voi jakaa hyvinkin pieniin osiin.


Oma lähtötaso täytyy ottaa huomioon. Toisille kilometrin kävely on jo reipasta liikuntaa, toisille vain pieni pyrähdys. Jos heti rykäisee 10 000 askelta, lihakset voivat kipeytyä, ja kävelyinto hyytyy heti kättelyssä. Elämänmuutos syntyy jo pienemmillä tavoitteilla, ja se on järkevääkin.

Aluksi voisi tavoitella 5000 askelta joka toinen päivä. Kun kunto nousee, määrää voi lisätä hiljalleen kohti 9000 askelta päivässä.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että mittareissa on eroja. Ja on milteipä vaarallista, jos askelmittariin tuijottaminen alkaa ahdistaa.





Lähteet: Helsingin Sanomat 5.3.2020, kuvat Pixabay

4 kommenttia:

  1. Askelmittari on ollut minulle reilun kolmen vuoden aikana tosi tärkeä kapistus. Olen toki liikkunut ennenkin, mutta tammikuussa -17 tein liikkumisen suhteen VKKV -tavoitteen. (Vähintään kolme kertaa viikossa.) Olen pysynyt siinä yhtä sairaalaviikkoa lukuunottamatta ja useimmiten kertoja on tullut enemmän kuin se kolme.
    Mittarista otan huomioon vain aerobiset askeleet ja siitä tilastoin sitten lenkkien pituudet. Kilpailen monesti itseäni vastaan. Ja siis vain itseäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Arkeilija. Upeaa että olet pysynyt jo kolme vuotta VKKV:täsi noudattaen. Jännää että osaat tilastoida myös lenkkipolun pituudet. Minäkin pidän liikunnasta, aika monesta lajistakin muun muassa sulkapallosta, salista, lenkkeilystä, kävelyretkistä metsässä kauniissa luonnossa. Kesällä on suuri nautinto liikkua, kun ei ole rapaa ja lunta.

      Poista
  2. Hyvin tulee tuo 10 000 askelta päivässä ja kesällä usein melkein 20 000,että liikuttua kyllä tulee. En ole mikään sali-ihminen ennemminkin liikutan jalkojani,puutarha, puiden kantaminen ja lumen luonti ovat meikäläisen lihaskuntoa yllä pitäviä juttuja. Nyt on kertynyt töissä puoleen päivään mennessä 7819 askelta,tarkastin juuri. Mukavaa päivän jatkoa Marja :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Pihakeiju. Hurja määrä sinulla tulee noita askelia! Taidat olla pirteä ikiliikkuja. Minulla ei ole askelmittaria. Liikun haluni ja oloni mukaisesti. Melko paljon. Luulisin, että tulisi täyteen tuo 10 000 päivässä. Kyllä nuo omakotitalon tehtävät tuovat lihaskuntoa täälläkin, esimerkiksi nyt olen sirkkelöinyt viikon polttopuita talveksi.Sinä tiedät varmasti, miten paljon puuhaa omakotitalossa on. Ihanaa alkanutta heinäkuuta sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!