perjantai 13. maaliskuuta 2020

Laihdutusta ja meidän uusi kissa





Paino on junnannut menneen viikon. Olen laihtunut vain muutamia satoja grammoja. Mutta en laske grammoja vaan täysiä kiloja. Kuten ennalta ajattelinkin, kun ollaan lähestymässä niin sanottua normaalipainoa - pitäisi sanoa terveellistä painoa - , laihduttaminen käy vaativammaksi.

Olen laihduttanut 2 ja puolessa kuukaudessa 8 kg. Lähtöpainoni oli 81 kg, ja nyt painan 73 kg. Jotkut sanovat, että kun paino jumittaa, on hyvä potkaista aineenvaihdunta toimimaan kunnolla syömällä  herkkuja. En tiedä, onko tuo totta.  Mutta erittäin  mieluusti ja innoissani kokeilen tänään. Onhan siis muka ihan pakko syödä herkkuja. Heh! Mässääminen ja hurjastelu alkaa iltapäivällä.





Syön wokkia, jossa on nuudeleita, kasviksia ja sieniä. Aion syödä myös himoitsemiani, Matsmartilta tilattuja salmiakkia, kookostoffeeta ja viinikumeja. Kuvittelin ennen laihdutusta, että syön niin vähän makeaa, ettei siihen tulisi himoja. Ehkä olenkin syönyt enemmän kuin kuvittelin, koska koko laihdutuksen olen himoinnut salmiakkia ja luomukookostoffeeta. Olen kai huijannut itseäni. Nytpä tiedän asian.

Hämmästelen itseäni, kun ei juurikaan haittaa tämä painon junnaaminen. Aikaa on. En ole asettanut mitään aikarajaa, jolloin tavoitteeni 71 kg pitäisi saavuttaa. Milloin vain. Viikkojen, kuukausien päästä. Ei huolta. Ei häivääkään. Olen aivan tyytyväinen  jo tähänkin saavutukseeni. Laihdutus toki jatkuu.



Tuherran siis edelleen tämän laihdutuksen parissa. Olen hämmästellyt itseäni myös siitä, että olen ollut miltei nautamaisen kärsivällinen. Kun olen perustaltani kärsimätön luonne. On erinomaisen upeaa, että osaan olla tässä kärsivällinen. No hops, töissä pitää olla oppilaiden kanssa melko useinkin kärsivällinen. Mutta se on työminä, rooli.

Edelleen pätkäpaastoan, harjoitan mindfulnessia ja meditaatiota.Syön paljon puolukkaa, enkä yhtään valkoista hiilarihöttöä, pastaa sun muuta. Enkä perunaa ja juustoa.



   Kasvispullia

Itse asiassa tykkään kovasti tästä laihdutussapuskasta. Syön yleensäkin monipuolista kasvisruokaa. Mutta nyt vielä enemmän kasviksia, kun olen korvannut perunan ja höttöhiilarit parsa- ja ruusukaalilla sekä vihreillä pavuilla.  Olen syönyt kala-kasvisruokaa jo 36 vuotta. Kyllä aika on hujahtanut. Ruoka on herkullista, ja nautin syömisestä.

Kissa-asiaa
Meidän Serefina-rouva nukkui viimeiseen uneen kaksi kuukautta sitten. Toinen kissa Kille-leskimies etsi häntä kaikista huoneista aina, kun tuli ulkoa. Killelle ei maistunut ruoka ja hän nukkui paljon. Kasvoista näki, että hän suree.



Tämän vuoksi -Killelle seuraksi - päätettiin ottaa uusi kissa, jos se lohduttaisi ja piristäisi häntä ja se onkin nyt piristänyt.  Ensimmäisenä tuli mieleen naapurikunnan löytöeläintalo. Että samalla autettaisiin sitä, sen kissoja. Että edes yksi niistä saisi kodin.

Mentiin miehen kanssa käymään siellä parin puhelun jälkeen. Löytöeläintalon pitäjä oli ystävällinen hajamielisellä tavalla. Paikka oli ankea navetan maitokeittiö. Eli siellä on aikoinaan siivilöity maitoa ja pesty lypsytarvikkeita.


              Pelokas Siiri. Tämä on ainoa valokuva hänestä.
              En halua pelotella häntä lisää ottamalla kuvia.

Kaksi kissaa oli omissa häkeissään. Se oli vähän lohduton näky. Toinen emo ja toinen syyskuussa syntynyt pentu. Pitäjä halusi antaa pennun meille. Ja sehän sopi. Kissat olivat sisäsiistejä ja eivät olleet käyneet ulkona. Kun näin pennun, heti tuli mieleen nimi Siiri.

Kissi on nyt siis Siiri. Oli hyvin vaikea saada Siiriä kantokoppaan. Hän taisteli kaikin voimin vastaan ja karkasi käsistä. Viimein saimme hänet kotiin. Hän on nyt ollut meillä viikon, viime perjantaista.



Löytöeläintalon pitäjä sanoi, että voi mennä jopa viikkoja siihen, että Siiri kesyyntyy, tottuu uuteen kotiin ja hän saattaa olla lopun elämäänsä arka kissi.

Nyt hän pieni, raukka piilottelee. Rajasimme makuuhuoneen ja olohuoneen Siirin paikoiksi, jotta hän ei ahdistuisi lisää koko talon tilasta. Aluksi Siiri ei edes syönyt ja juonut. Nyt pari päivää sitten hän onneksi alkoi syödä ja juoda öisin, kun me nukumme.




Minun pieni sydämeni pakahtuu huolesta. Aivan kuin minulla olisi nyt pieni lapsi. Siiri piilottelee eri paikoissa, erityisesti hän tykkää  olla huonekalujen alla. Ja minä etsiskelen häntä taskulampulla sohvien, sänkyjen alta ja vaatehuoneesta. Kun löydän hänet, juttelen, en koske. Ei kannata, koska silloin hän säntää pakoon. Voi Siiri. Kunpa kesyyntyisit.



Kille-leskimies on huomannut uusia hajuja. Hän pitää omaa vahtiaan olohuoneen sohvalla. Pari kertaa hän on myös löytänyt Siirin ja tuijotellut häntä, kunnes Siiri on sähähtänyt ja pinkonut uuteen piiloon.

Mutta kyllä tämä tästä. Ajan kanssa. Siiri on lutusen söpö ja nätti.

Onko jollakin antaa neuvoa, miten kissan saisi kesytettyä?


Hyvää viikonloppua kaikille!




14 kommenttia:

  1. Taitaa kissan kesytyksessä aika ja lehmän hermot olla ainoa ase. Mutta onnea uudesta perheenjäsenestä! Kuvat eivät nyt näy, mutta palaan katsomaan kuvaa hänestä toiste!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. Pahus, ettei kuvat näy. En digiblondina osaa tehdä asialle mitään, eikä ole koskaan käynyt näin. Pahoittelut puuttuvista kuvista. Niin, kyllä kissin kesyttämisessä vaaditaan sitä minulta puuttuvaa kärsivällisyyttä. Mutta lapsi on niin rakas, että teen hänen puolesta mitä tahansa.

    VastaaPoista
  3. Kissat ovat kuin lapsia, lähesty jutellen älä koskien. Hyvä elämä Siirille tulee <3 Onnea uudesta perheenjäsenestä ja zemppiä painon pudotukseen (täällä menossa myös).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Onneli Winter. Hei, kuule eilen illalla Siiri tuli syömään ja sitten seikkaili pitkin huonetta ja hyppäsi sänkyyn, missä olin lukemassa. Käveli päältäni ja meni sitten nykyiseen piilopaikkaan sängyn alle päiväpeitteen päälle. Jippii! En koskenut häneen, vain seurasin liikkumatta ja puhuin sille. Tosi hyvä neuvo tuo olla koskematta kissiin. Kiitos tsempeistä laihduttamiseen. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Olen käynyt kurkkimassa, josko kuvasi näkyisivät - vaan ei. Auttaisikohan jos poistaisit entiset ja lataisit uudelleen? Tutkimattomat ovat bloggerin tiet!

    Onnea pikku Siirin kanssa. Meidän Sissi tuli 3-vuotiaana kasvattajalta ja kesti kohtuullisen kauan, ennen kuin sopeutui.

    Täällä laihduttu 3 kg, isäntä 4 kg. Ei ole kiire, löytämällämme ruokavaliolla ei ole nälkä, vointi on hyvä ja paino putoaa vääjäämättä.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kiitos riitta k kommentistasi ja neuvostasi poistaa ja ladata kuvat uudelleen. Toimin niin, ja ainakin nyt kuvat näkyvät. Tuhannesti kiitoksia siitä!

    Teidän Sissi tuli varsin vanhana teille. Turvallisista oloista. Ehkä iän takia kesti sopeutua pitkään. Onnittelut painon putoamisesta! Ja tosi hienoa, että olette löytäneet ruokavalion, jossa ei tarvitse olla nälässä. En minäkään - ainakin nyt - tunne nälkää. Paremminkin ruoka melkein kuvottaa ja on pää kipeä ja paha olo, koska eilen, nyt on lauantai, söin aivan liikaa herkkuja. Ahnaasti. Voi tsiisus mikä olo. Enää en kokeile tuota mässäilyä, jotta aineenvaihdunta vilkastuisi. Käykööt vaikka mieluummin hitaalla. Aikaa on.

    VastaaPoista
  6. En ole kissa-asiantuntija. Siitä on kohta 30 vuotta aikaa, kun itselläni on ollut kissa. Tuohon kesyyntymisasiaan ehdottaisin jonkun herkun tarjoamista kädestä. Ihan vähän jotain tosi hyvää (kissan mielestä). Voisiko se olla jotain kalaa? Pieni palanen sardiinia? Voi olla, että olen täysin hakoteillä, mutta tulipahan tämmöinen mieleeni. Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Tuo voi olla hyvä keino, syöttää kädestä. Ehkä silloin Siiri oppisi, ettei käsi tarkoita kiinni ottamista ja panemista taas kuljetuskoppaan. Luulen, että hän pelkää sitä tosi paljon. Niin vaikeaa oli saada Siiri kuljetuskoppaan löytöeläintalossa, vei aikaa ainakin puoli tuntia. Ja oli jotenkin julmaa.

      Poista
  7. Onnea uuden perheenjäsenen johdosta,söpö kisuli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Pihakeiju ja onnen toivotuksista. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Ihanasti kirjoitat pienestä Siiri-kissasta. Ihan tuli kyynel minulle silmään.
    Itselläni on yksi kissa Sohvi-neitonen. Aiemmin oli kaksi, mutta toinen vanhempi kisuli piti nukuttaa reilu vuosi sitten.Oli se kova paikka niin minulle kuin Sohvillekin. Nyt aikaa on jo kulunut, mutta vieläkin Sohvi vaikuttaa kuin jotenkin etsisi kaveriaan toisinaan. En kuitenkaan halua ottaa enää toista kissaa. En jaksa hoitaa kahta. Lienen itsekäs, mutta näin vain on.
    Kaikkea hyvää sinun kateillesi ja toivotaa tuon uuden kissan pian kesyyntyvän ja kotiutuvan.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Voi, sinun Sohvi-neitokaista! Meillä Kille etsi kaikista huoneista lopulliseen uneen nukutettua Serefina-rouvaa. Ja halusi jatkuvasti seuraa minusta, kulki koko ajan perässäni. Piti leikkiä hänen kanssa niin, että juostiin taloa ympäri. Ja aina kun hän pysähtyi, piti kopria haäntä mahan alta mukamas kovakouraisesti. (Voi luoja, jos joku olisi nähnyt meidän menoa, keski-ikäinen nainen juoksee ympäri taloa kissan kanssa.)

    Nyt Killellä on tekemistä. Hän tuijottelee Siiriä, ja öisin he ottavat yhteen. Herään siihen meteliin, mutta Siirin on kaiken valtavan oppimisen lisäksi opittava Serefinan olemassaolo. Killellä on myös kaveri, naapurin valtavan iso kissi, nimeltään Ukko. He hengaavat yhdessä. Sydän pakahtuu.Haluaisin niin silittää Siiriä, mutta nyt on vasta puhumisen aika.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!