maanantai 23. maaliskuuta 2020

Ajatuksia koronaviruksen aikaan



En yleensä harjoita muodikasta self help-positiivisuutta, mutta nyt on sellainen tilanne ja aika, että positiivisuutta tarvitaan. Aivan jokaisena päivänä. Elämä ei ole enää suloinen tottumus. Elämä on muuttunut ja muuttuu.


Yritän elää päivän kerrallaan. Nyt on rutkasti aikaa. Olla läheisten kanssa. Kokata ja leipoa. Liikkua. Lukea. Kirjoittaa. Soittaa ystäville. Somettaa. Lepäillä.  Hesarissa oli jopa 60 vinkkiä tylsyyden selättämiseksi. Minulla ei ole kyllä - ainakaan vielä - mitenkään tylsää.  Asun niin korvessa maalla, että olen tottunut jonkinlaiseen eristyneisyyteen. Täällä toimii naapuriapu. Nyt se on erityisen arvokasta.


Olen ajatellut usein aamuisin, että läheiset ja minä saamme olla terveitä. Saamme olla vielä terveitä. Saan rakastaa, auttaa ja tukea. Jos sairastun, niin sitten sairastun. Voin tehdä sen estämiseksi vain sen, mitä viranomaiset suosittelevat. En voi tehdä juuri enempää. Tämä on vain hyväksyttävä. Pelkään kyllä. Pelko on tiukka kuin nyrkki, mutta en anna sille tilaa hallita minua kokonaan. Pelko kuuluu asiaan. Samoin ahdistus. Jos ne painavat liikaa, on aina hyvä purkaa niitä puhumalla, niin sanotusti sanoittaa tunteensa.

Vaikka olen nyt eristyksissä kotona, pidän tietyistä rutiineista kiinni, koska myös se tuo tasapainoa, järjestystä, turvaa ja vähentää liika ahdistusta tai pelkoa. Herään samaan aikaan kuin ennenkin ja syön tavallisiin aikoihin. Pidän yhä laihdutuksesta kiinni. En ajattele, että nyt on poikkeusaika, ja saan herkutella ja juoda viiniä.  Toki viikonloput voi ottaa rennosti, jos on viikolla lähitöissä.Ehkä olen liiankin kurinalainen. Kyllä minä eilen sunnuntaina pidin pyjamapäivän. Mutta rutiinit eivät ole negatiivinen asia vaan, kuten sanoin, tasapainottavat elämää.

Tämäkin poikkeustila menee ajallaan ohi. Terveysviranomaiset ovat sitä mieltä, että epidemian huippu on vasta toukokuun puolessa välissä. Eristäytyminen jatkuu siis pitkään, mutta siihenkin voi tottua. Ja asioilla on taipumus järjestyä. Tälläkin.


Koronaviruksessa - jos näin voi sanoa - on myös jotakin positiivista, koska se on yhdistänyt meitä suomalaisia. On esimerkiksi perustettu taloyhtiöihin tai asuinalueille apua niille, jotka ovat karanteenissa. On ostettu, tuettu pienyritysten tuotteita. Enää ei olla sinä ja minä vaan me. Minussa, sinussa ei ole juuri voimaa. Meissä on.

Mitä enemmän olemme eristyksissä, sitä enemmän on väliä jokaisella teolla toisia kohtaan. Jokaisella sanallakin. Kannattaa ajatella, loukkaako sanomani vai helpottaa oloa? Kylvänkö hätää? Voiko jokin teko tuoda valoa, auttaa tai ilahduttaa?


Olen välillä surullinen kuin valtavan kuopan reunoilla huojuisin etenkin sen takia, että kaikille lapsille koti ei ole turvapaikka. Joillakin ihmisillä ei ole kotia lainkaan. Monet lapset eivät saa nyt edes yhtä lämmintä ruokaa päivässä, koska koulut ovat kiinni. Vanhemmat voivat käyttää päihteitä. Kotona on vaikeaa, turvatonta ja pelottavaa olla. Kaikilla perheillä ei ole varaa edes kotivaraan.

Monen mieli on jo valmiiksi herkkä. Moni on valmiiksi yksinäinen. Joitakin painaa vastuu läheisistä. Kuinka paljon enemmän oma sairastuminen mahtaakaan pelottaa iäkkään puolison omaishoitajaa kuin minua perustervettä ihmistä. Olen tavallaan hyväosainen.


Tähän aikaan liittyy myös paljon pahaa, pimeää. Uhat voivat tehdä ihmisistä ennakkoluuloisempia. Tiivistetään oman porukan yhteenkuuluvuutta. Huono itsetunto on yhteydessä ennakkoluuloihin. Jos tuntee itsensä surkeaksi, liittää helpommin kielteisiä stereotypioita muihin.

Joku haluaa organisoida apua, joku hytötyä vaikeasta tilanteesta, esimerkiksi myymällä ylihintaista desinfiointiainetta netissä. Tai tarjota vanhukselle virustestiä ja sitten ryövätä hänet julmasti. Niin, niin paljon on hyvää, mutta pahakin on ikuinen seuralaisemme.

Koronasta huolimatta voin nauttia keväästä ulkona. Seurata kevätkasvien kukkaan puhkeamista, ensimmäisiä leskenlehtiä ja sinivuokkoja, valkovuokkojen ryöppyä. Lintujen laulua. Valoa. Nyt on aikaa.





Lähteet: Helsingin Sanomat 19.3.2020, kuvat omat


10 kommenttia:

  1. Nyt kun elämä rajoittuu ulkoisista syistä, on hyvä pysähtyä miettimään, mitkä asiat lopulta ovat merkitseviä ja tärkeitä. Mitä ilman pärjää ja mitä kaipaa paljon, eniten. Ihan pieniltäkin tuntuvista asioista - vaikka kirjastossa käynnistä on tullut ison kaipuun kohde. Se rauhallinen keidas kiireen keskellä. No, nyt on rauhaa vähän pakostikin. Silti oloni tuntuu rauhattamolta ja levottomalta. Niin paljon tietoa, huhuja, luuloa koronasta. Miten poimia oleellinen ja pitää mieli tyynenä. Me kaikki suhtaudumme varmasti hieman eri tavalla asiaan eikä pidä väheksyä toisten isompaa hätää kuin oma on. Aina voi yrittää auttaa hätääntynyttä rauhoittumaan. On tämä kyllä erikoinen tilanne, kuka olisi uskonut, että tällaisenkin vielä koemme ja mitä vielä tämän jälkeen ja kauanko tämä kestää.
    Uskokaamme ohjeistuksiin, niin selviämme paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Tämä on poikkeuksellista aikaa, mutta sitten lopulta vain muisto, mutta merkittävä sellainen, kun elämä muuttui. On tosiaan hyvä aika miettiä omia todellisia tarpeitaan. Nykyinen markkinayhteiskunta tekee toiveista tarpeita. Kun tarpeet ja toiveet erottaa toisistaan, ehkä oppii ymmärtämään ne todelliset tarpeet. Perustarpeet. Eikä niitä ole loppujen lopuksi kauheasti.

      Minäkin kaipaan kirjaston rauhaa ja aarteita kirjojen muodossa. Se on ikävää, että liikkuu kaikenlaisia huhuja. Minä luen vain Ylen uutisia ja Hesaria. Uskon, että niissä tiedot on tosia. Hurjia huhuja tosiaan, salaliittoteorioita liikkuu paljon.

      On varmasti hyvinkin yleistä, että tuntee itsensä vähän rauhattomaksi. Pitäisi uskoa ohjeisiin, eikä hengata kylillä. Moni on sanonut minulle, ettei heihin se korona tartu, kun on niin hyvä kunto. Mutta voihan se olla oireettomanakin, ja ihminen levittää sitä ylimielisellä asenteella. Kaikkien pitäisi pysyä mahdollisimman paljon kotona.

      Poista
  2. Hieno kirjoitus Marja ja tähän ei ole mitään lisättävää, samoilla aaltopituuksilla liikkuu oma mieli. Yritän jopa saada apua, jos ja kun ahdistaa mietteistä, että mitä jos tämä kaikki hyvä vietäisiin pois, mitä vielä on. Epävarmuutta tuo, ettei kukaan oikein nyt tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    Sydämellistä viikkoa sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiia ja siitä, että pidit raapustuksestani. Positiivinen asenne tarttuu. Ei pitäisi jakaa liikaa hätää ja jopa lopun ajan tunnelmia. Tulevaisuus on avoin, mutta varmaa on se, että kaikki muuttui, ja tulee vielä muuttumaan.

      Poista
  3. Hyvää pohdintaa Marja.
    Korona on fakta, joka koskettaa kaikkia maailman ihmisiä. Kriisitilanteissa jyvät erottuvat akanoista.
    Positiivinen asenne auttaa muistamaan elämän hyvät asiat. Negativisuus tarttuu. Kuitenkin sitä miettii myös sairastuneiden ja taloudellisessa ahdingossa olevia.
    Rutiinit ovat tärkeitä. Ne kannattelevat arjessa silloinkin, kun ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.
    Kaikesta huolimatta oikein hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kirsti. Tämä on tosiaan koko maailmaa koskettava tilanne, mutta hyvää on se, että ihmisillä on halu auttaa. Ottaa muut huomioon. Tarjota konkreettista apua. Kyllähän sitä on huoli monista asioista: turvattomien kotien lapsista, yksityisyrittäjistä,lomautetuista, tarttuuko korona minuun, selviänkö siitä elävänä. On hyvä suhtautua myös myönteisesti ja uskoa tulevaisuuteen.

      Poista
  4. Valitettavasti myös rikollisuus ja päihdeidenkäyttäjien ongelmat lisääntyvät nyt rajusti, koska huumeita ei liiku niin paljoa, rajojen ollessa kiinni. Oneksi eläköityneet poliisit ja puolustusvoimalaiset saadaan hätiin. Paljonkohan päihteiden käyttäjät, joiden luulisi huonon hygienian ja kunnon takia kuormittavan hoitopaikkojamme.. No mutta, paljon on positiivistakin jokapäivä, kun vaan haluaa nähdä kääntöpuolen, ja oppia hyväksymään tietämättömyyden ja ennakoimattomuuden. Voimia ja virtuaalirutistus! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. On kyllä tuo pimeyden puoli. Ihmiset saattavat ajatella, että nyt on poikkeustila, on lupa käyttää rankastikin alkoholia, mikä vie huonoon kuntoon, ja koronavirus tarttuu silloin helpommin. Jotkut rikolliset vielä yrittävät hyötyä tästä ajasta. Täytyy vain ajatella läpi ja hyväksyä tämä pimeä puoli. Ainahan hyvyys ja pahuus ovat kamppailleet historian aikana. Ja pienemmässä mittakaavassa arkielämässä. Kiitos halauksesta. Halaus myös sinulle.

    VastaaPoista
  6. Hei, olen aivan samaa mieltä sinun kanssasi. Olen siis myös samanikäinen kuin sinä. Nyt eletään kun vielä ollaan elossa, toivotaankin ettei itse tai läheiset menehdy tähän kamalaan virukseen.
    Paljon kuolee ja kuinka pitkään pitää varoa ja pelätä sitähän me emme tiedä mutta ulkona voi olla, metsässä ja luonnossa. Jaksamisia kaikille.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Jännä sattuma, että ollaan samanikäisiä. Kuten kirjoitit, että nyt eletään kun vielä ollaan elossa, pitää paikkaansa. Ei kannattaisi käpertyä itseensä, murheisiin ja huoliin, vaan suunnata -vaikkakin sitten virtuaalisestikin - muita kohti. Ja auttaa apua tarvitsevia. Carpe diem. Tarkoittaa muistaakseni hetken hedelmää eli elää tässä hetkessä. Tulevaisuudesta emme tiedä, emmekä voi toisaalta tehdä mitään muuta kuin noudattaa annettuja viranomaisohjeita.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!