Mieli syöttää meille päivittäin kymmeniä tuhansia ajatuksia. Otamme ajatukset usein todesta, vaikka ne eivät ole aina luotettavia. Ajatukset eivät todellakaan ole mitään sisäisen äänen viisautta.
Lähes jokainen kuulee ääniä, sisäistä puhetta, päässään koko ajan. Ääni pohtii, analysoi, ruotii. Käyttäydyinkö typerästi? Sanoinko jotakin tyhmää? Onko minulla päällä tarpeeksi hyvät vaatteet? Kelpaanko?
Psykoterapeutti Emilia Kujalan mukaan ihmisiä neuvotaan olemaan ajattelematta, mitä muut meistä ajattelevat. Tämä on mahdotonta. Paitsi psykopaateille.
"Jos ihmisen psyyke toimii normaalisti, hän miettii luonnostaan, mitä muut hänestä ja hänen toiminnastaan ajattelevat. Eri asia on, tarvitseeko sen vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä." Tai ottaa todesta ajatuksiaan. Yrittämällä olla jonkinlainen.
Vaikka emme voi valita ajatuksiamme, voimme valita, miten niihin suhtaudumme. Loppujen lopuksi "ajattelen, mitä muut minusta ajattelevat"-ajatuksen ei tarvitse vaikuttaa käyttäytymiseen. Sen voi hyäksyä mielessään ainakin osittain. Voimme suhtautua itseemme armollisesti ja myötätuntoisesti.
Ikäviä asioita ei kannattaisi työntää pois, koska ne tulevat silloin entistä voimakkaampana tietoisuuteen. Saamme sen, minkä kiellämme.
Kujalan mukaan monet ihmiset yrittävät saada tauon mieltä rassaavista ajatuksista ja tunteista esimerkiksi päihteiden, työnteon, muiden palvelemisen tai urheilun kautta.
Alistuminen ikävälle tunteelle juontuu syvimmiltään hylätyksi tulemisen pelosta - on helpompaa hylätä itsensä kuin tulla toisen hylkäämäksi.
Esimerkiksi tilanne, jossa saa kritiikkiä, voi saada aikaan kelvottomuuden tunteen. Moni ihminen yrittää välttää kritiikkiä kaikin keinoin. Suorittamalla, varmistelemalla. Jopa mielistelemällä. Tällaisessa tilanteessa voi tulla tunne siitä, ettei ole ainoastaan toiminut väärin vaan on vääränlainen, viallinen, kelvoton.
Ajatuksiin ja tunteisiin voi yrittää vaikuttaa niiden hyväksymisen lisäksi keskittymällä kehoon.
Ajatus omasta kelvottomuudesta saa kehon joko hyökkäysvalmiuteen tai käpertymään kasaan. Tällöin on hyvä ottaa asento, joka on päinvastainen kuin tunne. Se rikkoo tunteen intensiteettiä. Jos keho haluaisi käpertyä kasaan, olo helpottuu, kun seisookin hyvässä ryhdissä, leuka ylhäällä ja rintakehä auki.
Kehoa voi myös rauhoittaa, jotta tunteet ja ajatukset pysyisivät rauhallisimpina. Yksi tehokas keino on silittää rintakehäänsä. Silittäminen tuo elimistöön oksitosiinia, joka lisää turvallisuutta, rentouttaa ja antaa rauhaa. Oksitosiinia vapautuu aina, kun ihmistä silitetään, halataan tai pidetään sylissä. Samalla stressihormoni kortisolin määrä kehossa vähenee.
Kujala suosittelee kehon huomioimisen lisäksi ennen kaikkea myötätuntoa itseään kohtaan. Se on tutkimusten mukaan jopa itsetuntoa tärkeämpi asia.
Itsemyötätunto on ajatusten ja tunteiden hyväksymistä, vaikka niistä ei pitäisi. Ajatukset ja tunteet eivät tee ihmisestä viallista tai poikkeavaa. Olemme loppujen lopuksi aika samanlaisia.
Lähteet: Helsingin Sanomat 29.2.2020, kuvat omat
Kiitos postauksesta! Tuo suhtautuminen on tärkeä juttu! Se, että sanoo, ettei välitä muut ajattelevat sinusta, kalskahtaa muutebkin korvaan. Sitä kuulee paljon viljeltävän. Kun ollaan olevinaan niin vahvoja ja itsetietoisia tai -riittoisia. Kertoo kuitenkin enemmän itsekkyydestä. Mutta miten suhtaudumme - se tarjoaa paljin enemmän liikkumavaraa, se on lempeää ja pakottaa ajattelemaan! Itsemyötätunto - käytän aina sanaa armollisuus! Varmaan tarkoitamme tällä lähes samaa!
VastaaPoistaKiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Kyllähän tuo ajatuksiin vaikuttaa, mitä muut ajattelevat minusta, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa käyttäytymiseen, siis mitä tekee. Itse olen huomannut tämän, että teen usein, mitä haluan, vaikka muut minusta ajatteleekin. Enkä tunne olevani siinä itsekäs, vain elämän koulima. Täytyy olla psykopaatti tai narsisti, ettei välitä, mitä muut ajattelee. Mitä muut minusta ajattelee-sanonta pitää kulttuurisella ja sosiaalisella tasolla yhteisöä kiinteänä. Otetaan muiden käsitykset huomioon. Kyllähän tätä ajatusta käytetään mediassa paljonkin tyyliin, "että nyt keski-ikäisenä olen vahva, enkä välitä, mitä muut ajattelevat"
VastaaPoistaVarmaankin tarkoitit tätä. Keski-ikäisen tai vanhemman naisen mantraa. Armollisuus on hieno ja kaunis sana. Itsemyötätunto on vain nyt paljon käytetty sana. Sekin sinällään kaunis.
Niin, jotain sellaista tarkoitan. Että tullaan kestävimmiksi sille mitä muut meistä ajattelevat. Ja se on hyvä. MUTTA sitten tarkoitan myös sellaista mielestäni ylimieliseltä kalskahtavaa tapaa tehdä tai sanoa asioita välittämättä tippaakaan muiden mielipiteistä ja sitten se on mukamas sitä vahvuutta. En osaa nyt ehkä sanoittaa tätä niinkuin haluaisin.
PoistaKiitos Erikoiset Asiantuntijat selventävästä kommentista. Itsekkyys ei ole vahvuutta vaan heikkoutta. Ymmärrän, mitä tarkoitat.
PoistaIhana postaus! Tätä minä niin suuresti harjoittelen! Psykopaatit eivät todellakaan mieti mitä muut ajattelevat, tai miltä muista tuntuu. Minä en halua oppia psykopaatiksi, mutta minä haluan oppia olemaan välittämättä mitä itse ajattelen itsestäni!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. Psykopaatit ja narsistit ovat tosiaan julmia ihmisiä, vain he eivät välitä, mitä muut ajattelevat. Mielenkiintoista ja hienoa, että opettelet olemaan välittämättä, mitä itse ajattelet itsestäsi. Ajatuksiin tunkeutuu niin sekavaa ja käsittämätöntä ainesta, josta tosiaan tulisi olla välittämättä.
PoistaMielenkiintoista luettavaa. Luulen että ihmiset jotka suureen ääneen ilmoittavat olevansa vahvoja, ja sanovat että eivät välitä mitä toiset hänestä ajattelevat, ovat itsekkäitä väärällä tavalla ja heiltä voi puuttua empatia toista ihmistä kohtaan. Eli ovat loppujen lopuksi niitä heikompia. Ajattelen että olemme täällä elämässä oppimassa myös vuorovaikutustaitoja. Jossain määrin pitää osata myös kestää arvostelua, koska sitähän me kaikki saamme aivan varmasti, tehdään niin tai näin. Hyökkäys ei ole paras puolustus.
VastaaPoistaTämmöisiä ajatuksia minulla nyt. Mukavaa torstaita Marja sinulle!
Kiitos kommentistasi Tuulikki. Itsestään melskaavat ihmiset saattavat tosiaan ollakin heikkoja, koska toisaalta aivan kuin alistavat toista ja heidän on pakko alleviivata itseään.Erinomaisuuttaan. Älyään. Jos on oikeasti hyvä itsetunto, ei tarvitse tuoda itseään niin paljon esille. Voi olla rauhassa itsensä kanssa. Toisaalta itsetuntokin vaihtelee tilanteesta toiseen. Se ei ole vakaa, aina samana pysyvä. Arvosteluun pitäisi aikuisen ihmisen tottua, vaikka se voi välillä tuntua musertavaltakin. Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, koska elämmehän toisten ihmisten kanssa. Kiitos ajatuksistasi.
VastaaPoistaVain elämää, ei sen enempää.. Nuorena sitä oli herkempi muiden mielipiteille, pahoitti mielensä ennemmin kuin otti opiksi. Puolusteli itseään omassa mielessään.
VastaaPoistaNyt vanhempana ajattelee päinvastoin, että se palaute, mikä tuntuu oikeudenmukaiselta, on tarpeen ottaa opiksi ja se palaute, mikä johtuu väärinkäsityksestä, on hyvä sivuuttaa, jos väärinkäsitystä ei voi, tai jaksa oikaista.
Ehkä näissä jälkimmäisissä tilanteissa voi vaikuttaa itsekkäältä ulkopuolisen silmin, koska hän ei tunne minua, minun historiaa ja arvomaailmaa, eikä hän tiedä käsittäneensä väärin tilannetta.
Mielestäni hyvä itsetunto on myös sitä, että uskaltaa myöntää omat virheensä, varsinkin itselleen. Vain rehellisen minäkuvan kautta voi kasvaa, ja kasvua on koko elämä loppuun asti, kun sen oikein oivaltaa. Rakentava omien virheiden myöntäminen ei ole sitä, että masentuu ja lyö päätänsä seinään. Se on vain sitä, että pyrkii välttämään samaa virhettä seuraavalla kerralla. Tuleen ei pidä jäädä makaamaan.
Usko Jeesukseen toimii hyvän itsetunnon rakentajana, koska se opettaa antamaan anteeksi 7 x 77 kertaa, toisinsanoen loputtomasti, sekä itselle että toiselle. Anteeksianto ei poista kuitenkaan vastuuta keneltäkään.
Sisäiset äänet johtuvat joko huonosta itsetunnosta tai huonosta omastatunnosta.
Jos on huono omatunto, täytyy pyytää anteeksi ja korjata virheensä, sillä siitä omantunnon kolkutuksesta pääsee eroon.
Kirjoitin nyt pitemmästi kuin aioin, mutta aihe oli inspiroiva :)
Hyvää kevättä !
(Ja pieni vilpitön kehu : sinulla on ihmeen hyvä ihonlaatu.)
Kiitos kommentistasi Anonyymi. Itsetuntohan on vaihteleva eri tilanteissa. Se ei ole vakaa, aina samana pysyvä. Mutta sen ydin on siinä, että hyväksyy eri puolet itsessään. Aina ei pärjää, eikä elämä ole helppoa.
VastaaPoistaKyllä nuorempana oli tosiaan herkempi muiden mielipiteille. Nyt keski-ikäisenä ymmärrän, ettei muiden mielipiteistä kannata niin välittää. Mutta jonkin verran on välitettävä, jotta pystyy elämän realiteetteihin ja minuus on tosi. Vain narsistit ja paatuneet psykopaatit eivät välitä siitä, mitä muut heistä ajattelevat.
Meillä erilaiset kartat, mutta samanlaiset kompassit. Kaikissa uskonnoissa on oma oppinsa, mutta suunnistamme hyvään elämään samalla tavalla uskonnosta riippumatta. Uskonnollinen ihminen haluaa elää Luojansa ohjeiden mukaan ja pyrkii pelastukseen. Ja kasvamme ihmisenä koko elämän ajan.
Kristinuskossa pelastukseen johtaa usko ja armo. Mutta ihmisellä on kuitenkin vastuu elämästään kuten kirjoitit. Mieleeni on jäänyt teologian opiskelussa, että hyvät teot on uskon hedelmä. Ensiksi on siis usko, joka saa aikaan hyvät teot. Ihminen ei pelastu pelkästään hyvillä teoilla. Hyvää keskiviikkoa sinulle!