Uudehko sana kotihäpeä tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että hävetään kotia, sen tavaroita ja sisustusta. Kotihäpeän vastapainoksi on alettu puhua kotipositiivisuudesta, mikä on muunnelma kehopositiivisuudesta. Se on armollisempi suhtautuminen omaan kotiin. Tässä jutussa olevat kuvat on kodistani. Todellisesta.
Parikymppisenä opiskelijana en juurikaan välittänyt sisustuksesta. Opiskelijakämpässä oli valmiina huonekalut, jopa verhot, ja siihen aikaan liitelin niin paljon, että koti oli melkein vain nukkumista varten.
Kun tuli vieraita, he suhtautuvat opiskelijakämppään niin, että sehän on vain opiskelijakämppä. Ja sen näköinen. Se ei kertonut mitään minusta ja minun mausta.
Mutta kun muutettiin yhteen miehen kanssa, tuli halu sisustaa kotia opiskelijan pienellä budjetilla. Muistan, kun ostin ruman sohvan päälle iloisen kankaan, ompelutin verhot ja ostin uusia meksikolaistyyppisiä iloisia, halpoja mattoja Jyskistä. Jo silloin päädyin riemunkirjavaan.
Koin kotihäpeää noin 30-45-vuotiaana. Sisustus ei ollut koskaan mielestäni tasapainossa ja kaunis. Minulla ei ole yksinkertaisesti silmää. Hyvää makua. Selittelin usein vieraille, että sisustus on kesken. Mutta se on kesken ikuisesti.
Nykyisin en enää kotihäpeä. Meillä on kaikki vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Hopsalat päälle. Olen hyväksynyt sen, että olen kehnonpuoleinen sisustaja. Että meillä on riemunkirjavaa. Että meillä on sinänsä joitakin kauniita tavaroita, mutta ei mitään kokonaisuuden tasapainoa. Että koti näyttää toisen tyttären mukaan kirpputorilta.
Olen jonkinlainen sisustushupakko. Ostan tavaraa hetken mielijohteesta kirpparilta. Kotona en jaksa sitten perehtyä siihen, mihin tavaran, huonekalun sijoittaisi. Olen yhtäkkiä sirkeän piittaamaton.
Ja haluan laittaa energiani tärkeämpiin asioihin. Minun käsitykseeni hyvästä elämästä ei kuulu ahkera sisustaminen. Saan kyllä joskus sisustamispuuskia. Niin kuin toissa kesänä maalasimme tyttären kanssa seinät valkeiksi, ja pyörin kirppareilla etsimässä kivoja tavaroita. Mutta näillä puuskilla on taipumus laantua.
Yleisesti suuri syyllinen kotihäpeään on kännykkä. Kotisohvalta pääsee muutamalla pyyhkäisyllä kadehtimaan toisten koteja. Sisustuslehdistä, sisustusblogeista, Instagramin sisustustileistä. Näin voidaan saada vääristynyt kuva toisten elämästä.
Somekodista on siivottu pyykkitelineet ja nurkkaan unohtuneet tavarat. Oikeasti siustusbloggaajan koti ei näytä siltä kuin kuvissa. Instagram-kuvia varten on voitu miettiä tuntikausia sopivaa valaistusta ja on pyyhitty jokainen pölyhiukkanen pöydältä.
Muovinkeräyskorit.
Toisaalta ymmärrän tätä. Haluaahan ihminen yleensä katsoa harmoniaa ja kauneutta enemmän kuin sekamelskaa ja rumuutta.
Sisutuksen jatkuva muokkaaminen alkoi Suomessa vasta 1960- ja 70-luvuilla. Kodista alkoi tulla projekti. Vielä tuolloin suomalaiset panostivat enimmäkseen olohuoneisiin, sillä sinnehän kutsuttiin vieraat.
Yleistä siivottomuutta.
Sittemmin paineet ovat siirtyneet muihinkin huoneisiin. Suomessa on eletty viime vuosikymmenet sisustusbuumia. Aluksi tulivat Ikea, kodinmuutosohjelmat, uudet sisustuslehdet ja Instagam.
Sisustussuunnittelija Malla Tapio on tehnyt koti- ja sisustustrendeihin liittyviä töitä jo 30 vuotta. Hänen mukaansa nykyisin on melko yleistä, että saunakin sisustetaan edustavaksi, ja makuuhuoneen halutaan muistuttavan boutique-hotellia.
Maalattiin tyttäreni kanssa pirtti valkoiseksi ja samalla myös tuolit. Hupsis.(?)
Ei siis ole ihme, että sisustus aiheuttaa paineita. On todella vaikea olla tyytyväinen, jos vertaa kotiaan Spa-kylpylään tai luksushotelliin.
Yllättävää kyllä, sisustussuunnittelija Malla Tapiolla on kaltaiselleni sisustuspiittaamattomalle hyviä uutisia. Hän uskoo, että aika on ajamassa viimeisen päälle ja täsmällisesti stailattujen kotien ohi.
Olen jonkinlaatuinen laukkuhullu.
Vastuullisuudesta, ekologisuudesta on tullut sisustamisessa niin suuri trendi, että uuden ostaminen alkaa tuntua kiusalliselta. Tapion mukaan edelläkävijöiden kodeissa on yhä useammin kirpparilöytöjä, eikä kaiken tarvitsekaan sopia yhteen. Ekologisen ja samalla armollisemman ihanteen tulosta kertoo jotakin se, että on alettu puhua tästä kotipositiivisuudesta. Joten olkoon kaikki vähän sinnepäin. Rennosti.
Lähteet: Helsingin Sanomat 20.2.2020, kuvat omat
Ihanan värikästä ja yksilöllistä sisustusta.
VastaaPoistaMinusta kodin pitääkin olla asujiensa näköinen.
Hah, hah. Kuka noita sanoja keksii? Kotihäpeä. Kuvaa kyllä tunnetta.
Kotipositiivisuus myös on kuvaava.
Minä häpesin lähes kaikkia monia kymmeniä lapsuudenkotejani. Harva niistä oli viihtyisä tai kodikas, moni suorastaan epäsiisti. Siitä seurasi se, että nuorena olin sairaaloisen siivousintoinen. Isolle perheelle se oli rasittavaa. Nyt en pingota ja kaikilla on paljon parempi olla.
Hyvää tätä viikkoa sinulle Marja!
Kiitos kommentistasi Kirsti. Tuo siivoamisjuttu on tuttu. Minä jouduin jo lapsena siivoamaan tosi paljon. Enkä sitten, kun muutin kotoa osannut sitä alkuun lopettaa. Mutta sitten , kun oli kaksi pientä lasta, hellitin. En enää jaksanut valvottujen öiden takia. Viikonloppu tuli siivoamattakin. Ja nyt tilanne on se, että vaikka jaksaisin, en viitsi (Ei voisi vähemmän kiinnostaa.) Omakotitalossa riittää kaikenlaisia "miesten töitä", joten olen vapauttanut mieheni kaikista "naisten töistä". Joten minä olen se - vaikka teen "miestentöitäkin" -, joka siivoaa silloin tällöin. Te muutitte sinun lapsuudessasi hyvin paljon, ja koteja oli monenlaisia. Ei mikään ihme, että olet halunnut oman kotisi olevan siisti. Mutta aikansa kutakin. Ihanaa viikonalkua sinulle!
VastaaPoistaRakastan väriä ja boheemia kodikkuutta, moni suomalainen ei näin sisusta vaan joudun suuntamaan katseen rönsyävämpään brittimaailmaan. Minusta teillä näyttää kodikkaalta ja hauskalta ja mielestäni kotisi värikkyys on linjassa kaiken värikkyyden kanssa. Toimii. <3
VastaaPoistaOlen minäkin kenties tuntenut häpeää vaikka näistä purkeistani, kun meille tulee kylään henkilö, joka asuu vaikka eteerisen modernisti ja tyylikkäästi. Mutta mietin, miksi hävetä, miksi toisen tyyli olisi toista parempi tai huonompi. Uskallus sisustaa oman päänsä mukaan, eikä katalogikoteja on henkilökohtaisesti mielenkiintoisempaa. Suomalaiset sisutuslehdetkin ovat vähän tylsiä, niistä uupuu persoonalliset kodit usein, turvallisella mennään.
Mukavaa maaliskuun alkua Marja. <3
Kiitos Tiia kommentistasi. Blogikuvissa sinun ja perheesi koti näyttää kauniilta ja vähän boheemilta, mukavalta. Mukavalta perheelle. Ei stailatulta jonkin sisutuslehden tai sisustusblogin ehdoilla. Minustakin on vähän tylsää tämä pohjoismainen valkoisuus ja niukkuus, mutta sitä modernia tyylikkyyttä - kuten sanoit - näkee Suomessa paljon.Hyvä ja rohkea ajatus tuo, että miksi toisen tyyli olisi toista parempi tai huonompi. Samoin sinulle ihanaista maaliskuun alkua ja kevättä. Nyt se on viimein.
PoistaMielipiteeni on, että sisutuseepokset ja lehdet ovat vain kuvia, eivät koteja. Sisustusblogeja en seuraa, koska ne ovat kaikki sitä samaa "tavaraa". Kaikista niistä puuttuu kodin henki. Koti on koti, kun se näyttää asutulle. Ja tänä päivänä verrattuna 90-lukuun kylättelyssäkin on se, että silloin viis veisattiin siisteydestä vieraiden tullessa, ja tänään vieraat ei saa tulla koska ei ole siivottu kotia sistustuslehdeksi. Kotisi on koti, se on pursuaa elämää. Siksi se on koti.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. Hyviä, mielenkiintoisia, rohkeita ja vähän lohdullisia ajatuksia sinulla. Että sisustuslehdet sun muut ovat tosiaan vain kuvia, eivät koteja. Kyllähän ne kodit vaikuttavat tyylikkään kylmiltä. Ei niissä asuta oikeasti. Niin totta tuo kyläily ennen ja nykyisin. Yllätyskyläilyt ovat vähentyneet. Sen huomaa täällä maallakin. Ennen pistäydyttiin. Eikä siinä kodin siisteyttä arvosteltu vaan sosiaaliset suhteet sinänsä oli tärkeintä. Kiitos sanoistasi, että kotimme pursuaa elämää. Niin varmasti myös sinun/teidän.
PoistaIhanan värikästä ja rönsyilevää ja samalla persoonallista sinun kodissasi! Olen samaa mieltä kuin Mentaalimatkaaja, että sisustuslehdet ovat suurimmaksi osaksi täynnä vain kuvia paikoista, joita kodeiksi kutsutaan. Kodiksi ne muuttuvat, kun kuvausryhmän perävalot vilkkuvat ja perhe ehtii pyörähtää sopessa jos toisessakin ja leväyttää elon jäljet esille. Itse tykkään tavaroista ja väreistä ja mieskin on sanonut, että meillä on kodikasta! Se on paras palaute ❤
VastaaPoistaKiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Ihanaa että miehesikin viihtyy kodissanne. Minun mieheni viis veisaa sisustuksesta. Eikä edes huomaa, mitä olen kirpparilta ostanut. Juu, ne sisustuslehdet tosiaan kuvaa paikkaa, jota kodiksi kutsutaan. Olkaamme rohkeasti omassa kodissamme. Minäkin tykkään niin väreistä ja tavaroista ja elämän jäljistä.
VastaaPoistakuvat vois olla vaikka meiltä! ihanaa löytää samansieluisia ihmisiä! ehkä muuttelisin hieman ja luopuisin monesta esineestä jotta voisi hengittää mutta mies alkaa puhua perintötavaroista ja muistoista ja vaikka mistä menneestä kivikaudelle asti niin että olkoon tallella + esillä vaikka tilaa ei löytyisikään. keittiönkaapit samankeltaiset kuin sulla. lulin ettei niitä enää ole missään toisilla...
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Hanna Helena. On tosiaankin kiva löytää sisustuksessa samanlaisia ihmisiä, siitä kiitos kommentillesi. Olen itsekin ajatellut, ettei monella taida olla näin riemunkirjavaa kotia kuin meillä, koska suomalaiset tykkäävät paljon skandinaavisesta niukkuudesta. Teilläkin on. Tuo teidän tilanne, jossa mies haluaa sisustuksessa vaalia vanhoja perintötavaroita ja muistoja on minun mielestäni ihanaa! Minun mies ei korvaansa lotkauta sisustusasioissa.
VastaaPoista