tiistai 7. toukokuuta 2019

Kotona - lomalla psykiatrisesta sairaalasta




Olen ollut nyt kolme päivää kotona. Kotiin tuleminen oli ihanaa. Kissalapset Serefina ja Kille vastassa. Molemmat ovat nukkuneet jalkojeni päällä yönsä.

Kun sain sairaalassa tietää lomasta, helpotuksen väsymys laskeutui minuun. Mutta kun pääsin kotiin, olin aluksi kaksi päivää täynnä puhtia. Tavallisen siivoamisen sijasta tein kevätsuursiivouksen. Matot ulos, pölyjen pyyhkiminen, pintojen ja ovien pyyhkiminen, ikkunoiden pesu, imurointi, moppaaminen. 

              Maasta nousevat raparperit pulleine silmuineen
              ovat joka kevät yhtä elämänvoimaisen kauniita.

Olen Nyt Heti Kaikki Valmiiksi-matroona itselleni. Siivoaminen sujuu siis vauhdikkaasti. Hengästyn ja tulee kuuma. Korvaa lenkin. En ole ikinä päässyt selvyyteen siitä, että miksi teen aina niin kiireellä. Mitä varten? Mutta kyllä jälkeä syntyykin tehokkaasti. Tälläainen olen ollut koko ikäni: nopeasti innostuva, nopeasti käsilläolevaan asiaan tarttuva. Myös päivätyössä.

Pihan haravoiminen oli yksi hujaus. Käsivarteni ja selkä ovat vahvat kuntosalin ansiosta.

              Myös voimakasta ja siekailematonta lipstikkaa 
              tervehdin joka kevät.

Vielä yksi tekemätön työ on. Mutta se on oikeastaan harrastus. Kasvimaan laittaminen.Maan lannoittaminen ja kalkitseminen, kääntö, rikkaruohot ja juuret pois, tasoitus rautaharavalla, penkit, kylvö, kylvöksen peittäminen, kastelu, harsojen laitto. Menen huomenna ostamaan siemeniä ja sipuli-istukkaita.

Tänään väsymys otti minut valtaansa. Niveliä pakottaa. Mutta kuumetta ei ole. Ehkä tämä väsymys on vastareaktio sairaalaelämään. Tai enteilee vain flunssaa.



Olen lukenut paljon alkuillasta nukkumaanmenoon asti, päivälläkin.Michel Tournierin kirjat luin viimeksi kolmisenkymmentä vuotta sitten. Kun aloin nyt uudestaan lukea Meteoreita, en muistanut siitä juuri mitään. Ehkäpä olen dementikko-kirjanrakastaja.

Michel Tournier on Euroopan arvostetuimpia kirjailijoita.  Hänen kirjansa ovat runsaita, mutta lause on tarkka ja kaunis. Meteorit on tulkinta ihmisistä, kaksosuudesta, ajasta, säästä, taivaan ilmiöistä , katolilaisuudesta,seksuaalisuudesta, japanilaisesta kulttuurista, ajan ja tilan suhteesta... Kirja on niin taitavasti kirjoitettu, että jokaista virkettä on mietitty pitkäänkin.

Kolmen kuninkaan kumarrus purkaa myyttiä kolmesta itämaan tietäjästä.

Onko sinulla kevättyöt käsillä? Oletko lukenut Tournierta? Piditkö?

4 kommenttia:

  1. Varmaan on huikeeta olla kotona,älä kuitenkaan riehu liikaa. Varmaan on kiva ottaa kesää vastaan kun olet jo voiton puolella tuosta vaivastasi. Meikäläisellä alkoi kesäkiireet,huisketta piisaa mutta hyvä näin. Mukavaa kesän odotusta Marja :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pihakeiju kommentista. Alan tosiaan olla voiton puolella kipulääkeriippuvuudesta. Mutta silti taistelua tämä on. Keväinen puutarha hurmaa. Toivottavasti kevätkiireesi pysyvät kohtuudillisuuden rajoissa. Onnellista kesän odotusta myös sinne normaalimaailmaan!

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat.
    Varmasti on ihanaa, kun voi pitkästä aikaa toimia itselleen ominaisella tavalla.
    Pitäisi saada sinut meillekin tekemään siistiä jälkeä.
    Minä olen ollut täysin vetämättömissä tänä keväänä :(
    Onnellisia kotilomapäiviä Marja!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti kommentista. On tosiaan ihanaa, kun saa itse päättää mitä tekee ja milloin. Ei tarvitse noudattaa sairaalan jäykkiä aikatauluja. En tykkää siivoamisesta, mutta nyt sekin sujuu. Voimia sinne päin!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!