keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Olen sairaalassa kipulääkevieroituksessa




Sairastin melko pitkään hitaasti etenevää, kivuliasta ja harvinaista sappi-haima tulehdusta, johon sain morfiinipitoisia lääkkeitä Panacodia ja Tramalia. Lääkäri kirjoitti reseptejä, kun niitä pyysin, vaikka pahin kipu oli laantunut.

Olin tullut riippuvaiseksi lääkkeistä. Oli hyvin vaikea myöntää tätä, vaikka sain vieroitusoireita, jos en ottanut lääkkeitä.



Tämä lääkevieroitus tehdään psykiatrisessa sairaalassa.

Juu, olen opiskellut psykologiaa. Mutta se ei riippuvuuden kehittymisessä auttanut minua ollenkaan.

Olin tunteen vietävissä. Sillä ei ollut mitään tekemistä järjen kanssa. Äitini puolelta sukua ovat melkein kaikki äidin veljet ja siskot alkoholisteja. Vielä hengissä olevatkin. Uskon, että riippuvuusherkkyyteni periytyy tästä sukuhaarasta.

Oikeastaan olen aika hyvässä seurassa(no, en oikeasti). Psykologian isoilla isillä oli myös omat ongelmansa. Sigmund Freud nuuskasi kokaiinia niin paljon, että sai nenäsyövän. Hän oli myös niin neuroottinen, että saattoi pyörtyä. Carl-Gustav Jung oli psykoosissa pitkään. Se on vaikein mielenterveyden häiriö.

Ei ole viisasta puolustella itseään.

Jonkinlaisen aikuisen teon tein, kun menin yleislääkärille pyytämään lähetettä vieroitukseen. Ja uskaltauduin tähän laitokseen.



Tänään toinen päivä sairaalassa. 

Tämä on kolkko paikka.

Jostakin syystä täällä kaikuu todella paljon. Ei sentään minun päässäni - vaikka niinkin voisi uskoa -  vaan huoneesta toiseen. Olen aistiyliherkkä, enkä siedä kovia ääniä, jotan käytän keltaisia litistettäviä korvatulppija.

Tuntuu, että täällä syödään koko ajan. Aamupala kello 7.30, lounas 11.00, kahvi 14.00, illallinen 16.00 ja iltapala 19.30.

Aion nyt kirjoitella vähintään välillä riippuvuushoidostani. Muuten jatkan myös entiseen malliin. Eli kirjoitan sellaisista asia-aiheista, jotka kiinnostavat minua ja toivottavasti myös lukijoita.

Miltä vieroitusoireet tuntuvat? Millainen meno on psykiatrisessa sairaalassa? Varoitan: Tekstissä saattaa olla virheitä tilani takia.





Lähteet: kuvat omat

8 kommenttia:

  1. Olet fiksu ja rohkea, kun tunnistit riippuvuutesi ja hait siihen apua.
    Se on vastuullinen tapa toimia.
    Aika harva taitaa itse huomata, että on riippuvainen jostakin.
    Toivon sinulle sydämestäni pikaista toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi ja rohkaisusta.Fiksu en ole mutta ehkä rohkea.Pitihän niiden lääkkeiden syönnille tulla loppu. Mukavaa keskiviikkoa sinulle.

      Poista
  2. Hyvä kun hakeuduit hoitoon,kyllä varmasti tepsii. Nuo kipulääkkeet niinkuin panacod ja tramal ovatkin aikamoisia eivätkä varmaan tehneet hyvää sapelle ja haimalle. Olen päässyt läheltä seuraamaan kuinka tuo tramal teki hallusinaatioita ja myös panacod koukussa olevan ihmisen elämää. Ihmettelimme työkavereiden kanssa taannoisessa työpaikassani että miten helposti lääkäri määräsi panacodia toistuvasti yhdelle henkilölle joka oli aiemmin käyttänyt huumeita. Aikanaan miehelleni määrättiin tuota tramalia ja jouduin valvomaan yöllä kun näki kaikenlaisia kummajaisia, tuo kipulääke sitten lopetettiin kun kerran jouduin soittamaan ambulanssin valvottuani koko yön. Lääke vaihdettiin ja hallusinaatiot loppuivat. Olet varmaan hyvässä hoidossa ja kaikki kääntyy vielä parhain päin,mukavaa keskiviikkoa sinulle :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi ja rohkaisusta. Uskon itsekin, että hoito tulee maaliin jossakin vaiheessa. Minä en saanut tramalista ja panacodista hallusinaatioita vaan miellyttävän kevyen olon, mutta ajattelu toimi kuitenkin tavallisesti. Vähän niin kuin olisi ollut pienessä hiprakassa. Kivaa keskiviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Upeaa, kun uskalsit kirjoittaa tästä! Toipumista ja kaikkea hyvää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anitta kommentista, rohkaisusta ja kiitoksista.Hyvää keskiviikkoa ja kevään odotusta sinulle.

      Poista
  5. Onpa ikävä juttu, mutta hyvä, että olet hakenut ja saanut apua. Minulla ei ole aavistustakaan, miten kipulääkkeet voivat koukuttaa. Kokemusta on vain aspiriinista, ibuprofeiinista ja parasetamolista, joita kaikkia varon käyttämästä paitsi viime tipassa sitten kun on niin niska jumissa, että järki lähtee.
    Hyvää vointia sinulle sinne, Marja, niin paljon kuin se vain on mahdollista. Ruokaa ainakin tunnutaan annettavan riittävästi :) .. Toivottavasti muukin huolenpito on hyvää ja hoito tehoaa nopeasti.

    VastaaPoista
  6. Minulla on tuo ongelma, olen riippuvainen tramadolista. En vain ole yhtä rohkea kuin Sinä. Hävettää kovasti koko riippuvuus. Jos haluat, laita minulle viestiä physiokupla@gmail.com

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!