torstai 9. elokuuta 2018

Kaura on superfood



Minä tykkään kaurapuurosta. Saatan syödä sitä lounaaksikin. Se hellii vatsaa ja tuo hyvän olon. Silti hämmästelin sitä, että kauralla on aivan valtavasti terveysvaikutuksia.

1)Kaura toimii vatsassa eräänlaisena kylläisyysgeelinä. Kylläisyys pysyy tavallista pitempään sen ansiosta.

2)Kaura voi hidastaa elimistön vanhenemismuutoksia. Kauran omat polyfenoliyhdisteet neutraloivat vapaita happiradikaaleja.



3)Suolistossa kauran kuitu kiinnittää itseensä kolesterolia ja sitä tulee ulosteen mukana pois. Kaura vähentää siis veren rasva- ja kolesterolipitoisuutta. Yhdessä C- ja E-vitamiinien kanssa kaura laskee verenpainetta. Kaura tasoittaa myös verensokeria. Se ei kaura-aterian jälkeen pomppaa pilviin.

4)Kaura on paras viljaproteiini. Siinä on 14 prosenttia valkuaista.

5)Kaura on hyväksi iholle. Luonnonmukainen kosmetiikka käyttää muun muassa kaurasta puristettua öljyä. Kaurasta ja piimästä voi tehdä hyvän, hellästi kuorivan kasvonaamion.



6) Jo Hildegard Bingeniläinen kirjoitti toisella tuhatluvulla, että kaura saa aikaan iloisen mielen ja kirkkaan älyn. Saksalainen luontaislääkinnän kehittäjä Alfred Vogel kirjoitti vuonna 1952, että kaura on oiva hermolääke keraan vuodessa kuurina. Nykyisinkin myynnissä olevia Vogelin Avena Sativa-tippoja kutsutaan jännittäjän tipoiksi.

7) Kaura on ekologinen viljelyskasvi. Kaura ei tarvitse paljon lannoitteita ja kastelemista. Se menestyy hyvin myös karussa Suomessa. Kauran hiilijalanjälki on pieni.


Tykkäätkö sinä kaurapuurosta tai kauraleivästä?




Lähteet:HyväTerveys 8/2018, kuvat Pexel

7 kommenttia:

  1. Hyvä tietoisku kaurasta. Tykkään ihan hirmuisesti kauraleivästä, se on leipäsuosikkini ollut vuosien ajan. Ruisleivästäkin suu tykkäisi mutta vatsa ei. Ai että miten kaurapuuro hellii vatsaa - syön sitä mieluiten maidon kanssa.
    Mukavaa torstaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Kauraleipä on minun mielestä hapanruisleivän jälkeen parasta. Kaurapuuro on todellakin lempeä vatsalle. Aivan kuin maha kehräisi kiitokseksi. Mukavaa torstai päivää sinulle!

      Poista
  2. Ihan kaikkia näitä kauran vaikutuksia en tiennyt ennestään.
    Tykkään käyttää kaurahiutaleita myös sämpylätaikinassa. Ennen, kun lapset asuivat kotona, keitin aamuisin ison kattilallisen puuroa. Jos sitä jäi, käytin lopun sämpylätaikinaan.
    Nyt kahdestaan kauraleipää ei tule ostettua, kun se vanhenee niin nopeasti. Puuroa tulee keitettyä lounaaksi, jos pitää saada nopeasti lämmintä vatsantaytettä marja-, kala- tai sienireissun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Voin hyvin ajatella sinut kauhan varressa iso kattila täynnä puuroa lapsikatraan odottaessa aamupalaa. Minulla on rutiininomainen aamiainen, johon ei kuulu puuroa. Mutta kyllä sitä voi vallan hyvin syödä miksi tahansa ruoaksi. Hyvää torstaita sinulle!

      Poista
  3. Kommentti karkasi ennen kuin ennätin toivotella hyvää tätä päivää sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä tykkään. En voi syödä muuta kotimaista viljaa kuin kauraa. Syön kauramuroja, -puuroa ja leipää. Kaura on ihan ehdoton ruoka-aine. Listasi kertoi siitä paljon hyvää, mistä en edes tiennyt vielä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Herkkävatsaista kaura tosiaan hellii. Ja kaura on niin hyvää ja maistuvaa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!