tiistai 14. elokuuta 2018

Onko työuupumus vain elämäntapasairaus?



Minusta ei ehdottomasti ole. Mutta tästä katsantokannasta on alettu aivan viimeaikoina kirjoittaa. Että työuupumus johtuu ihmisestä itsestään. En ole itse sairastanut työuupumusta, mutta olen seurannut läheltä läheiseni kamppailua sen kanssa. Hän sairastui yksinkertaisesti ja yksiselitteiseksi siksi, että hänellä oli liikaa töitä. Joiden alle hän luhistui.


Lääkäri Pippa Laukka väittää, että työuupumus johtuu elämäntavoista. Työ on hänen mukaansa helppo selitys, jota ei tarvitse häpeillä. Hänen mukaansa uupumuksen ykkössyy johtuu elintavoista: Ihminen ei liiku. Ihminen syö epäterveellisesti. Ihminen nukkuu liian vähän. Nämä asiat korjaamalla työssä kuin työssä ihmisestä tulisi loistava työntekijä. Tuskinpa.


Kulttuurin muutokseen liittyvä, lievempi käsitys on Jaakko Lähteenmaalla. Kansasin yliopiston tutkimuksissa selvisi, että masennus - joka kuuluu työuupumukseen - on yleistynyt noin sadan vuoden aikana. Uusi sukupolvi on ollut aina entistä masentuneempi. Masennus on modernien teollisuusyhteiskuntien  elämäntapasairaus.


Kaikesta ei yliopistolehtorin Jukka Tontin mukaan pidä syyttää työtä. Työuupumus voi johtua sen sijaan meidän yksilöllisyyttä korostavasta yhteiskunnasta. "Nähdään että on jatkuva paine selviytyä ihmissuhteiden, työn, omien pyrkimysten ja tarpeiden, tunteiden, lapsuuden ja kanssaihmisten asettamien odotusten ristivedossa niin, että pärjäisi, tuottaisi ja kehittyisi - menisi koko ajan enemmän eteenpäin." Jos odotukset ei toteudu ihminen masentuu.


Perustaltaan työ on mielelle hyväksi. Se antaa elämänsisältöä, toimeentulon ja tarjoaa myös onnistumisen tunteita. Monille työkaverit saattaa olla tärkein sosiaalinen verkosto. Ei siitä halua helposti lähteä pois. Mutta voi olla pakko. Kun ei enää jaksa.

Mistä työuupumus johtuu sinun mielestäsi?



Lähteet; Kauneus&terveys  10/2018, Helsingin Sanomat 28.7.2018, kuvat omat



4 kommenttia:

  1. Minulla ei mielestäni ole tuota työuupumusta ollut mutta tämä kesä on ollut tosi kiireistä ja hellekin on vaivannut. Nyt ilmat viileni ja työsarka helpottui huomasin että eilen oli tosi väsynyt olo ja nukuin ylipitkät yöunet painajaisineen. Yleensä,kun tressi helpottaa niin saan vielä räkätaudin, niin kävi viimekesänä. Ystävälläni oli kyllä selvästikin tuota uupumusta työsaralla mutta hän onkin mielestäni aivan ylivastuullinen,kesäloma pelasti ainakin oittain tilannetta, ois vaan loma saanut olla pitempi. Hyvää viikon alkua Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Hienoa että et ole ollut kunnolla työuupunut. Jokainen väsyy työhönsä välillä. Se on aivan luonnollista. Arkea. Toivottavasti ystäväsi voi loman jälkeen paremmin. Mukavaa tiistaita sinulle!

      Poista
  2. Työuupuminen on monen asian summa, luulisin, mutta jos ihminen tekee liikaa töitä tai arvostaa työntekoa yli muiden tarpeidensa, niin käyhän siinä helposti niin, että "Ihminen ei liiku. Ihminen syö epäterveellisesti. Ihminen nukkuu liian vähän.", jolloin ei ole ihme että uupuu. Ehkä Pippa Laukka on osittain oikeassa siinäkin, että kun ei huvita pitää huolta terveellisestä elämästä, on helppo syyttää työväsymystä ja paeta työn imuun ja olla lähtemättä lenkille??
    Mutta ihan varmasti sen huomaa jokainen, että jos joutuu liiallisen kuorman alle, siinä väsyy. Siihen ei tarvita edes tutkimusta todisteeksi. Eri asia sitten, miten liian kuorman voi itsekukin ennalta ehkäistä. Sitä on tutkittu ja kannattaa tutkia enemmänkin, onko syy todella ihmisessä vai systeemissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Työuupumus voi tosiaankin olla aika monimutkainen juttu. Toit mielenkiintoisia näkökulmia esiin. Minä uskon, että ihminen uupuu yksinkertaisesti siksi, että hänelle annetaan liikaa työtehtäviä. Ei hän itse hakeudu nauttimaan "työn imusta". Mukavaa keskiviikko päivää sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!