Monilla on huijarisyndrooma työpaikalla

 

Yllättävän moni ajattelee työpaikallaan, ettei osaa työtään, vaan huijaa työkaveriensa luulemaan niin. Huijariajattelijan mielen voivat vallata ahdistavat ajatukset, joita leimaa epäilys omasta osaamisesta työpaikalla.

Jos hujariajattelija saa sairausdiagnoosin, se on yleensä ahdistuneisuus tai masennus. Huijariajattelu ei ole kuitenkaan pysyvä olotila.

Muun muassa tietotyössä onnistumista on vaikea mitata. Täysin abstraktissa työssä on vaikea osoittaa osaamisensa ja pätevyytensä. Työpaikalla kilpailuhenkisyys on omiaan synnyttämään huijariajatuksia, samoin toistuvat yt-neuvottelut.

Huijariajattelija voi uuvuttaa itsensä työllä. Hän ajattelee, että mitä enemmän itsestään antaa, sitä parempi on.

Hujariajatteluun taipuvaisimpia ovat korkeakoulutetut naiset. Mutta siitä kärsii myös miehet ja alempien koulutustasojen ammateissa työskentelevät.

Jotkut tuntevat huijaavansa tietyissä tehtävissä, mutta olevansa hyviä toisissa tehtävissä. Kun rutiini työhön kehittyy, myös huijariajatukset lievenevät. Tärkeintä on ymmärtää oma osaamisensa. Kun huijari oppii sanomaan itselleen, että tämä työ on nyt tehty ja se on hyvä, se tuo mielenrauhaa.

Helsingin Sanomat 2.9.2021, kuvat omat

Surutyöni 105.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija, hyväkuntoinen ja terve. Kuolinsyytutkimuksessa ei löytynyt syytä hänen kuolemaansa. Se saattoi olla lähinnä sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.

Olen todella ihmeissäni, että muutama vuosi sitten perustamani kukkapenkistä on noussut krookuksia, narsisseja, hyasintteja, helmililjoja ja tulppaaneja. En muista niitä istuttaneeni. En muista sipulien ostamista. Kukkapenkki on ollut lähinnä hyötykasveille, mustalle viinimarjalle, kurpitsoille, karviaiselle, rodolle ja  maanpeitekasveille perustettu. En muista! Tällaista on surutyö. Mutta on ihanaa katsella näitä kukkia. Ne kukkivat mlkein vuorotellen. Aina on jotakin kaunista kukkapenkissä.

Tunteet nyt: Sanani ovat kuivia. Seison jyrkänteen reunalla. Hypätäkö vai puhjeta  kuin toukokuu. Sinä Vera olet mielessäni. Välillä haluan niin kovasti olla kanssasi. Lähteä tästä toivottumuudesta. Pirstouden palasiksi. Itken ja huudan. En voi päästää irti. En koskaan. Vaikka nyt linnut pudottavat laulunsa. Niin kauniina. Yltäkylläisinä.

Kävelen metsäpolkuja. Katselen järveä. Luonnon täyteläisyyttä. Melkein onnellisena. Mutta pimeä olento liikkuu minussa. Syvällä. Tunnen sen ilkeyden ja mustuuden.

Kohta on aika kylvää kasvimaa. Ostin paljon siemeniä, muun muassa lehtikaalia, sipulin istukkaita, erilaisia salaatteja, kehäkukan, kamomillan, korianterin ja muiden yrttien siemeniä. Aion tilata Viherpeukalolta jaloelämänlankaa ja sammalleimua.

Tukokuu on minulle vuoden paras kuukausi. Luonto näyttää viattomalta, puut avaavat vähitellen silmunsa, maa vihertää, ei ole enää harmaa ja ruskea kuten huhtikuussa. Pidän myös kesäkuukausista, syksystä ja talvesta. Oikeastaan kaikista vuodenajoista. Nyt surussa pimeä syksy ja talvi suojaavat ja lohduttavat. Ne ovat hyviä kuukausia. Voi käpertyä turvalliseen ja suojaavaan pimeään. Olla lähtemättä ja toimelias.  Ja kuolema on pimeä.

Olen edelleen miettinyt, onko minulla vaihdevuodet vai onko ne menneet.  Muistan, että kolme vuotta sitten heräsin joskus aamulla yövaatteet ja lakanat kosteana hiestä. Oli myös lähinnä lämpimiä aaltoja muutaman kerran. En pitänyt niitä vaihdevuosioireina, koska ne olivat niin lieviä. En ylipäätään ajatellut, että minulla olisi vaihdevuodet. Miksiköhän. Mieliala vaihteli kuten nytkin. Mutta se on kenties aivan tavalliseen elämään kuuluva ominaisuus. Tunteet tulee ja menee. Kokonaisuutta katsoen minä olen selvinnyt vaihdevuosista helpolla. Sentään jotakin helppoa tässä elämässä.

Vainoharhaisuus on yksinvaltiaan ominaisuus

 

Seuraava teksti sopii mielestäni myös Putiniin, jonka valta on saanut hänelle aikaan vainoharhaisuutta.

Adol Hitler, Josef Stalin,Idi Amin, Zimbabwen Mugabe, Saddam Hussein, Muammar Gaddafi, Kim Jong-il, Juri Andropov... Näillä kaikilla  itsevaltiailla oli itsevaltiaiden ainainen ammattitauti: paranoidisuus. Se ruokkii itsevaltiaita, jotka ovat eristäytyneet todellisuudesta kultaiseen häkkiinsä.

Lähes jokaisen pitkään hallinneiden yksinvaltiaiden mielessä pyörivät samanlaiset ajatukset. Merkittävimmin yksinvaltiaiden yhdistää heidän narsismi ja vainoharhaisuus.

Tutkijoiden mukaan itsevaltiaiden arkea hallitsevat vahvasti myös alituinen pelko, epäluulo ja ylikorostunut tarve näyttää ja käyttää valtaa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksinvaltiaat ovat paitsi narsisteja myös syvästi vainoharhaisia, epäsosiaalisia ja sadistisia. Narsistisen yksinvaltiaan käytöstä ja toimia määrää itseihailu ja ihailluksi tulemisen tarve.

Itsevaltiaat näkevät itsensä ainutlaatuisina yli-ihmisinä, joille on annettu erityinen tehtävä. Heillä on mielestään oikeus elää tehtäväänsä välittämättä muista ihmisistä tai säännöistä.

Yksinvaltiaiden vainoharhat näyttävät kehittyvän, kun he ympäröivät itsensä yhä tiiviimmin samanmieleisten hännystelijöiden joukolla.

Lopulta kuplan sisään ei tihku enää lainkaan tervettä kritiikkiä ja kyseenalaistavaa keskustelua. Hännystelijät ruokkivat yksinvaltijaiden epäluuloja, pelkoja ja suuruudenhulluja kuvitelmia, kun he pyrkivät vahvistamaan omaa asemaansa. Julmimmatkin diktaattorit kerjäävät teoillaan ihailua ja hyväksyntää.

Ylevät eleet kääntyvät kuitenkin loukatun ylpeyden sävyttämäksi kostoksi, jos niitä ei arvosteta. Kynnys kostolle on matala, sillä narsismiin liittyy kyvyttömyys tuntea empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Paljastava merkki vainoharhojen vauhdittumisesta ovat yksinvaltiaan mahtipontiset tavoitteet ja heidän itselleen myöntämät tunnustukset. Vaikka lähes jokainen yksinvaltias pyrkii olemaan vallassa koko ikänsä, vain neljäsosalle se onnistuu.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 14.4.2022

.

Miten saada tyytyväisyyttä elämäänsä?

 

Minä en tunne tällä hetkellä  melkein lainkaan tyytyväisyyttä elämääni Veran kuoleman takia. Olen tyytyväinen vain siihen, että olen vielä elossa. Luulen, että tyytyväisyyteni lisääntyy kesällä, kun luonto on kauneimmillaan, ja saan tehdä puutarhatöitä. Aikaisemmin koin paljonkin tyytyväisyyttä , mutta tietenkin oli jaksoja, jolloin en kokenut sitä, etenkin elämän murroskohdissa.

Tyytyväisyyden kysymykseen vastaa Emma Seppälä psykologian tohtori, joka on erikoistunut  onnellisuuden, myötätunnon ja tunneälyn tutkimukseen.

Seppälän mukaan on kahdenlaista onnellisuutta: hedonistista ja eudaimonista. Hedonistinen on itsekästä omien mielihalujen tyydyttämistä. Eudaimoninen onni on antamista ja jakamista toisten ihmisten kanssa.

Jatkuva asioiden tavoitteleminen oman itsen kustannuksella ajaa ihmisen taistele tai pakene -tilaan, joka on pitkään jatkuessaan uhka terveydelle. Stressitila on kehittynyt evoluution mukana pelastamaan henkemme vaaratilanteesta. Kun vaara on ohi, kehon pitäisi palata muutamassa minuutissa lepotilaan. Nyt palauttava rauhallisuus jää yhä useammin pois kokonaan, ja stressi on kroonista.

Pohjimmiltaan on kyse siitä, että ihminen haluaa olla hyödyksi ja menestyä. Pohjois-Euroopassa tätä selittää protestanttinen etiikka, jonka mukaan olemme mitattavissa sen mukaan, mitä saamme aikaan.

Jatkuva suorittaminen saa ajatukset vaeltamaan ja estää hetkessä elämistä. Se vie kauemmaksi onnellisuudesta. Kun ihminen on läsnä nytkyhetkessä eli ajattelee sitä, mitä parhaillaan tekee, ollaan tutkimusten mukaan onnellisempia riippumatta siitä, tuoko tekeminen iloa vai ei.

Onnellisuuteen liittyy myös kiitollisuus siitä, mitä on. Kiitollisuuden lisäksi toinen yksinkertainen tapa saada onnea on keskittyä hengittämiseen. Siihen Seppälä kiinnittää huomiota joka päivä.

Kun ihminen on todella ahdistunut tai peloissaan, on selvää, etteivät rationaaliset ja loogiset neuvot auta. Kun iso tunne ottaa vallan,  Seppälä kannustaa keskittymään hengittämiseen. Näin parasympaattinen hermosto aktivoituu ja olo helpottuu.

Eudaimoninen onni on pysyvämpää kuin hedonistinen. Ihmiset, jotka suosivat elämässään epäitsekästä onnea, voivat tutkimusten mukaan fyysisestikin paremmin.

Seppälä korostaakin välittämisen ja aidon läsnäolon tärkeyttä. Onnellisuuden resepti on yksinkertainen: anna aikaasi myös muille ja tee hyvää toisille.  

Kestävän onnen lähde ovat toiset ihmiset, mutta itsestäänkin pitää välittää ja olla armollinen itselleen.

Lähteet: Helsingin Sanomat 24.12.2020, kuvat omat.

  

Surutyöni 104.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei löydetty. Vera kuoli nukkuessaan. Teen surutyötä.

Olen nukkunut todella pitkiä yöunia viime aikoina, jopa 13 tuntia. Näin oli surutyön alkuvaiheessakin. Palaanko taas surun käsittelemisestä reagointiin? Ehkä.

Tuntuu välillä, että kevään ylenpalttinen valo saa hermostoni vihlomaan. Onneksi on puutarhan kevättyöt. Kun keskittyy yksinkertaiseen tekemiseen, mieli rauhoittuu. Se on kuin mindfulnessia, meditaatiota. Tutkittu juttukin.

Haravoin pihaa ja kasvimaata, koska se on suuren kuusen alla ja siitä tulee paljon roskaa. Talvella omenapuita on järsitty, lieneekö jänis tai rusakko. Onneksi ei pahasti. Niiden elämä jatkuu.

Nyt  tuntuu: Suruni on kuin tunneli. Olen välillä julmuuden keskipisteessä. Repeydyn ilmaan, joka on paksua. Kiedon käteni, Vera, sinun ympärillesi, muiston ympärille.

Veran kuoleman jälkeen suru oli mustaa. Noitia ja piruja. Nyt se on hämäryyttä mielessä huikaisevassa valossa. Vastakohtia. Turhia merkityksiä katveessa. Itkua varhain aamulla. Kaipausta.

Luonnossa tapahtuu niin paljon nyt: leskenlehdet tien pientareella, sini- ja valkovuokot, krookukset. Ilma täynnä linnunlaulua. Lupausta kesästä.

Vera kulkee mukana keväisillä teillä ja poluilla. Järven rannassa. Paukkuva ääni, ja jäät lähtee. Kevään vallankumous.

Luin Nina Lykken Kohonnut riski-romaanin. Se piti otteessaan, sujuvaa tekstiä. Satiiria nykyisestä keskiluokasta ja muistakin.Päähenkilö on lääkäri ja pettänyt miestään yhden vuoden, jää kiinni ja muuttaa nukkumaan hoitohuoneeseensa. Välillä niin täyteläistä mustaa huumoria, kun esimerkiksi hermostuu joillekin kaikkea vaativille potilaille. Nauratti.

Katsoin Yle areenasta tosipohjaisen minisarjan Peribrittiläinen skandaali. Yläluokkalaisten rumasta erosta ja oikeudenkäynnistä. Etenkin naisparonin tilanne välillä pakahdutti. Sarja on brittiläinen laatusarja, ja siinä naispääosaa näytteli sama nainen kuin kuin nuorta Elisabethia sarjassa The Crown. Ehkä katson toisen tosipohjaisen brittisarjan Perienglantilainen Skandaali.

Minun on nyt vain elettävä tässä aaltoilevassa surussa. Joka on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan ajan kuluessa. En nää esimerkiksi Veraa monissa tilanteissa mielikuvissani monesti joka päivä. Rauha ja kaunis suru lisääntyvät.

Laihduttaneet voivat saada painoa helpommin kuin ei-laihduttaneet

Minä laihdutin toissa vuonna 13 kiloa viidessä kuukaudessa.   Vauhti oli yksi kiloa viikossa. Se oli ehkä liian nopeaa laihduttamista. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta tuolloin kun laihdutin, kilpirauhanen oli ylitoiminnan puolella. Aineenvaihdunta ja laihtuminen oli nopeaa, sekä sydän tykytteli.

Sain tämän selville, kun tuli kutsu sisätautien lääkärille kontrolliin. Hän oli elämäni ihanin lääkäri. Hän oli tutkinut kilpirauhasarvot useampien vuosien ajalta ja uusien verikokeiden perusteella hän sanoi, että minulla on ollut vuosia kilpirahasen ylitoiminta. Ylitoiminta voi olla vaarallistakin, koska se altistaa halvauksille. Ihmettelen, etteivät terveyskeskuksen lääkärit olleet puuttuneet tähän. Tyroksiinilääkitystä vähennettiin, ja arvot tasaantuivat keskitasolle.

Nyt olen lähinnä tyttären kuoleman aiheuttaman lohtusyömisen ja hidastuneen aineenvaihdunnan takia saanut painoa takaisin . Paino on tullut nopeasti ja helposti. En tämän surutyöni takia yritäkkään laihduttaa. Sitten aikanaan. Jos silloinkaan. Minulle sopii hyvin seuraava teksti.

Joskus elämässään laihduttaneilla on suurempi painoindeksi, isompi vyötärönympärys ja riski sairastua kakkostyypin diabetekseen.

Sadattuhannet suomalaiset yrittävät tänäkin vuonna laihduttaa, yli kolmasosa naisista ja viidesosa miehistä. Suurimmalla osalla laihdutetut kilot kertyvät takaisin. Tulos on juuri päinvastainen kuin on toivottu: laihduttajat lihovat enemmän. Laihdutuskuurin jälkeen kilot voivat tulla ekstranakin takaisin. Laihdutusyritykset eivät toimi pitkän ajan kuluessa.

Kiloja ei yritä karistaa vain ylipainoiset ihmiset, vaan näin tekevät myös normaalipainoiset, etenkin naiset. Normaalipainoisten kannattaisi kuitenkin välttää turhaa laihduttamista. Normaalipainoiset, jotka ovat laihduttaneet, lihovat enemmän kuin ne normaalipainoiset, jotka eivät ole laihduttaneet.

Elimistö on kehittynyt vastustamaan laihtumista. Se on evoluution näkökulmasta järkevää, jotta ihminen on pysynyt hengissä, kun ravintoa on ollut saatavilla vain niukasti.

Kun ihminen laiduttaa, nälästä ja kylläisyyden tunteesta aivoille viestivien suolistohormonien toiminta muuttuu:  kylläisyyshormonien eritys vähenee ja samalla nälkähormonien eritys lisääntyy.

Laihduttajan keho yrittää jarrutella perusaineenvaihduntaa, jottei energiaa kuluisi niin paljon.   Laihdutus voi myös lamaannuttaa rasvakudoksen mitokondriot eli solumoottorit.

Paino laskee laihduttaessa alimmilleen noin puolen vuoden kuluttua laihdutuksen aloituksesta. Paino pysyy sen jälkeen tasaisena muutaman kuukauden, kunnes painolla on taipumus nousta. Voi seurata painon jojoilu. Melko moni päätyy epäonnistuneen painonpudotuksen jälkeen laihduttamaan uudelleen.

Tunnesyöminen on etenkin kielteisten tunteiden ja ajatusten säätelyä syömisellä. Se on yksi painonnousun riskitekijä. Lohtusyömisellä saatu energia on usein osittain ylimääräistä energiaa.

Toistuvat epäonnistumiset laihduttaessa voivat vähentää itseluottamusta. Jos itsetunnon ja itsepysyvyyden kokemukset heikkenevät, myös todennäköisyys onnistua painonpudotuksessa voi heikentyä.

Jos ylipainoa on runsaasti, ja laihtuminen hyödyttäisi terveyttä, painon pudottamista kannattaa ajatella. Siihen ei kuitenkaan kannata lähteä liian kevein perustein.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 28.2.2022, kuvat Pexels

Itsetunto

 

On pulmallista, jos koko itsetunto rakentuu suoritusten varaan tai se on niin korostunut, ettei mikään riitä. Toisaalta me aikuiset suoritamme enemmän tai vähemmän, ja itsetunto vahvistuu onnistumisista.

Itsetunto ei ole koko ajan samana pysyvä vaan se voi vaihdella tilanteesta toiseen. Joissakin tilanteissa olemme vahvimmilla kuin joissakin toisissa. Itsetunto kehittyy läpi elämän, ja vanhemmilla ihmisillä se voi olla vakaampi ja parempi kuin nuoremmilla.

Yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme olisi hyvä muistaa, ettei itsetunto ole kiinni vain itsestä vaan se kehittyy vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.

Riittävän hyvä minä voi edetä tekemällä asioita, joista nauttii. Se voi tehdä hyvää, että keskittyy itselleen tärkeisiin juttuihin ja saa jopa niistä hyvää palautetta. Joissakin vaikeissa tilanteissa voi myös kysyä itseltään, että entä jos hyväksyisin itseni sellaisena kuin olen ja lopettaisin itseni soimaamisen sisäisessä puheessa.

Lähteet: Hyvä terveys 10/2021, kuvat omat