Liian suuri ego kuntoilussa

Minä lenkkeilen melko maltillisesti ja kuntosalillakaan en kovasti intoile. Katson vain kellosta ajan, että olen siellä sen tavallisen yhden tunnin. Meidän kuntosalilla on hyvä henki. Aina saa neuvoja, jos kysyy. Puolin ja toisin. Joskus voi jäädä suustaan kiinni jonkun kuntosalikaverin kanssa. Siinähän se tunnin treeniaika voi sujuvasti vierähtää, koska tiukka päätökseni on olla siellä se tunti. Ja on niin kovin urheilullinen fiilis jutella treenivaatteissa(?).

Kuntosalilla tai juoksulenkillä pitäisi keskittyä omaan tekemiseen. Mutta monet eivät malta vaan katsovat muitten harjoittelua ja haluaisivat olla parempia.

Kilpailuhenkisyys rakentuu esimerkiksi temperamentista, hormoneista, kasvatuksesta, sosiaalisesta ympäristöstä. Jotkut haluavat jo lapsena kilpailla kaikesta, kilpaileminen ja voittaminen innostaa.

Kilpailuhenkisyys voi olla myös hyväksynnän hakemista, jos lapsena ei ole saanut hyväksyntää kuin vain suorittamisella ja voittamisella.  

Kilpailuhenkisyys voi aiheuttaa ongelmia, jos ego ja kärsimättömyys ottaa vallan. Ihminen saattaa treenata kuntosalilla liian isoilla painoilla. Tämä lisää loukkaantumisen riskiä etenkin silloin, jos liikkeiden tekniikassa on ongelmia. Tästä voi olla seurauksena tuki- ja liikuntaelimistön vammoja, kipua ja treeni-innon lopahtaminen.

Monet aloittavat kuntoilun nollasta, painavat heti kaasun pohjaan, ja tulosta pitäisi saada saman tien. Kun näin ei käykään, kuntoiluinto lopahtaa.

Tutkimusten mukaan kilpailuhenkiset ihmiset ovat usein energisiä, aktiivisia, toiminnallisia. Vaativa asenne itseään kohtaan voi näkyä tällöin pakonomaisena tekemisenä ja etääntymisenä omista tarpeistaan. Treenistä katoaa aito tekemisen ilo.

Yksi keino hillitä halua kilpailla on keskittyä tekemään muista parempia. Kehuu, kannustaa, auttaa kaveria sen sijaan, että haluaa päihittää hänet hinnalla millä hyvänsä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.8.2019, kuvat Pixabay

Monilla on huijarisyndrooma työpaikalla

 

Yllättävän moni ajattelee työpaikallaan, ettei osaa työtään, vaan huijaa työkaveriensa luulemaan niin. Huijariajattelijan mielen voivat vallata ahdistavat ajatukset, joita leimaa epäilys omasta osaamisesta työpaikalla.

Jos hujariajattelija saa sairausdiagnoosin, se on yleensä ahdistuneisuus tai masennus. Huijariajattelu ei ole kuitenkaan pysyvä olotila.

Muun muassa tietotyössä onnistumista on vaikea mitata. Täysin abstraktissa työssä on vaikea osoittaa osaamisensa ja pätevyytensä. Työpaikalla kilpailuhenkisyys on omiaan synnyttämään huijariajatuksia, samoin toistuvat yt-neuvottelut.

Huijariajattelija voi uuvuttaa itsensä työllä. Hän ajattelee, että mitä enemmän itsestään antaa, sitä parempi on.

Hujariajatteluun taipuvaisimpia ovat korkeakoulutetut naiset. Mutta siitä kärsii myös miehet ja alempien koulutustasojen ammateissa työskentelevät.

Jotkut tuntevat huijaavansa tietyissä tehtävissä, mutta olevansa hyviä toisissa tehtävissä. Kun rutiini työhön kehittyy, myös huijariajatukset lievenevät. Tärkeintä on ymmärtää oma osaamisensa. Kun huijari oppii sanomaan itselleen, että tämä työ on nyt tehty ja se on hyvä, se tuo mielenrauhaa.

Helsingin Sanomat 2.9.2021, kuvat omat

Onko pakko olla aina onnellinen töissä?

Minulle työ ei ole onnellisuuden mittari. Etenkään tällä hetkellä.  Siispä nyt - toki tilanne voi muuttua myönteisempään suuntaan - kitkuttelen. Oppilaista kyllä tykkään kauheasti. He ovat niin täynnä energiaa, että se välillä tarttuu opettajaankin. He ovat nuoriso. He olevat tulevaisuus. Minun mielestäni nuoret ovat todella paljon fiksumpia ja suvaitsevaisempia kuin minun nuoruudessani. Tuntuu siltä, että me vain olla yrmöteltiin.

Niin tähän työasiaan. Y-sukupolven näkökulmasta. He ovat syntyneet vuoden 1980-alun ja 1990-luvun puolivälissä. Ja he kokevat niin kovia suorituspaineita ja onnellisuuspaineita. Että voivat sairastua loppuunpalamiseen jo alle 30-vuotiaina. Usein he voivat olla meidän keski-ikäisten lapsia.

Nykyisin nuorehkoista työntekijöistä puristetaan kaikki irti. Minkä takia he saattavat  joutua sairauslomalle. Eikä välttämättä pysty enää palaamaan töihin. Usein uupunut syyttää tilanteesta itseään. En ollut kyllin energinen, aikaansaava, vahva.

Asiantuntijatehtävissä olevat nuoret aikuiset vaativat nykyisin onnellisuutta työssä ja vapaa-ajalla. Onnellisuuden ja iloisuuden vaatimus on noussut yhtä tärkeäksi trimmatun ulkonäön ja varallisuuden tärkeys.

Y-sukupolven naisille on tyypillistä tarkka perhesuunnittelu. Moni nainen miettii, mihin väliin lapsi kannattaisi hankkia. Heitä hirvittäisi, jos ei olisi työpaikkaa johon palata. Naiset kokevat nyt, että on hyvin tärkeää vakituinen työsuhde. Ja sehän hankitaan vaikka omasta selästä raapimalla tai raatelemalla.

Esimerkki voi olla vasta yliopistosta valmistunut nuori aikuinen. Häntä ei ole perhdytetty työnkuvaansa kunnolla. Ei ole viitsitty tai jaksettu. Hän voi alkaa kokea niin voimakasta stressiä, että on pakko jäädä sairauslomalle. Lääkäri toteaa loppuunpalamisen.

Hän voi epäillä sairauslomalle jäämistä, vaikka  olisi pitkän aikaa jo nukkunut huonosti. Tehnyt paljon ylitöitä. Herännyt vapaa-ajallakin työpainajaisiin.

Y-sukuplvelle on tavallista niin sanotun onnellisuusmaskin käyttö työpaikalla. He eivät halua näyttää huonoa oloansa työpaikalla. He saattavat ajatella. Että ollakseen hyvä työntekijä on oltava myös onnellinen. Moni kokee, että hän ei voi olla riittävän hyvä työntekijä. Jos on onneton. Pitää vaikka esittää onnellisuusroolia.

Hyvin moni Y-sukupolven työntekijä hoidattaa oloaan yksityisellä lääkärillä tai vaikkapa pidentää kesälomaansa. Jos se kaiken vaativassa työorganisaatiossa onnistuu. Työpaikassa saattaa olla kova työntekemisen-kulttuuri ja kilpailuhenkisyys.

Nämä nuoret aikuiset - jotka ovat ehkä sinun lapsiasi - tekevät töitä myös lyhyellä vapaa-ajallaan. He vastaavat esimerkiksi työsähköposteihin.

Onneksi en kuulu tuohon sukupolveen. Voin ottaa työn vähän hövelimmin.

Miten sinä koet työsi?

Lähteet: Helsingin Sanomat 25.2. 2018, kuvat omat