lauantai 14. toukokuuta 2022

Surutyöni 105.



Rakas Vera-tyttäremme kuoli reilu vuosi sitten. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija, hyväkuntoinen ja terve. Kuolinsyytutkimuksessa ei löytynyt syytä hänen kuolemaansa. Se saattoi olla lähinnä sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.


Olen todella ihmeissäni, että muutama vuosi sitten perustamani kukkapenkistä on noussut krookuksia, narsisseja, hyasintteja, helmililjoja ja tulppaaneja. En muista niitä istuttaneeni. En muista sipulien ostamista. Kukkapenkki on ollut lähinnä hyötykasveille, mustalle viinimarjalle, kurpitsoille, karviaiselle, rodolle ja  maanpeitekasveille perustettu. En muista! Tällaista on surutyö. Mutta on ihanaa katsella näitä kukkia. Ne kukkivat mlkein vuorotellen. Aina on jotakin kaunista kukkapenkissä.


Tunteet nyt: Sanani ovat kuivia. Seison jyrkänteen reunalla. Hypätäkö vai puhjeta  kuin toukokuu. Sinä Vera olet mielessäni. Välillä haluan niin kovasti olla kanssasi. Lähteä tästä toivottumuudesta. Pirstouden palasiksi. Itken ja huudan. En voi päästää irti. En koskaan. Vaikka nyt linnut pudottavat laulunsa. Niin kauniina. Yltäkylläisinä.


Kävelen metsäpolkuja. Katselen järveä. Luonnon täyteläisyyttä. Melkein onnellisena. Mutta pimeä olento liikkuu minussa. Syvällä. Tunnen sen ilkeyden ja mustuuden.


Kohta on aika kylvää kasvimaa. Ostin paljon siemeniä, muun muassa lehtikaalia, sipulin istukkaita, erilaisia salaatteja, kehäkukan, kamomillan, korianterin ja muiden yrttien siemeniä. Aion tilata Viherpeukalolta jaloelämänlankaa ja sammalleimua.


Tukokuu on minulle vuoden paras kuukausi. Luonto näyttää viattomalta, puut avaavat vähitellen silmunsa, maa vihertää, ei ole enää harmaa ja ruskea kuten huhtikuussa. Pidän myös kesäkuukausista, syksystä ja talvesta. Oikeastaan kaikista vuodenajoista. Nyt surussa pimeä syksy ja talvi suojaavat ja lohduttavat. Ne ovat hyviä kuukausia. Voi käpertyä turvalliseen ja suojaavaan pimeään. Olla lähtemättä ja toimelias.  Ja kuolema on pimeä.


Olen edelleen miettinyt, onko minulla vaihdevuodet vai onko ne menneet.  Muistan, että kolme vuotta sitten heräsin joskus aamulla yövaatteet ja lakanat kosteana hiestä. Oli myös lähinnä lämpimiä aaltoja muutaman kerran. En pitänyt niitä vaihdevuosioireina, koska ne olivat niin lieviä. En ylipäätään ajatellut, että minulla olisi vaihdevuodet. Miksiköhän. Mieliala vaihteli kuten nytkin. Mutta se on kenties aivan tavalliseen elämään kuuluva ominaisuus. Tunteet tulee ja menee. Kokonaisuutta katsoen minä olen selvinnyt vaihdevuosista helpolla. Sentään jotakin helppoa tässä elämässä.




4 kommenttia:

  1. Löysin yllättäin blogisi ja täytyy sanoa, että kauniisti kirjoitat raskaasta ja todella surullisesta aiheesta huolimatta! Tekstistäsi tulee niin hyvin esille tämä kuinka elämässä kaikki on niin lähekkäin, vaikka kuvittelemme vaikeuksien ja etenkin kuoleman olevan jossakin kaukaisuudessa.
    Isosiskollani todettiin aikoinaan 34v synnynnäinen sydänvika, joka myös teki oireet ihan yllättäin. Mutta hän ehti leikkaukseen ja tänäpäivänä elää pelkän tahdistimen varassa; oma sydän ei siis lyö kuin 20 krt/minuutissa.
    Mutta eihän näitä ymmärrä, että nuori ihminen lähtee näin yhtäkkiä ja siihen pitäisi vain sopeutua ja jatkaa elämää. Siksipä toivonkin kovasti voimia surutyöhön ja jatkamiseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Irkku. Elämä on tosiaan hauras. Kuolema voi tulla yllättäen. Nuorenakin. Kuten kirjoitit kuolema ei ole välttämättä jossakin kaukana tulevaisuudessa. Minun on vain tällä hetkellä vaikea hyväksyä tätä.

    Ihanaa, että isosiskosi ehti leikkaukseen. Mahtava tuuri. Eräällä tuttavallani on tahdistin ja hän voi elää sen kanssa tavallista elämää. Varmaankin myös sinun siskosi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa siskoni ei voi elää tavallista elämää, on täysin eläkkeellä. Kolme kertaa on jo sydämestä poltettu vääriä johtoratoja ja ensimmäinen leikkaus epäonnistui siinä mielessä, että sydämen oma sinussolmuke tuhoutui, joten se määrittelee sitten loppuelämän. Mutta joo, henkiin jäi ja kaikkeen sopeutuu pikkuhiljaa tai oikeastaan, koska ei ole vaihtoehtoja aina.

      Poista
  3. Kiitos Irkku kommentistasi. Olin todella iloinen, kun luin, että siskosi voi nyt elää tavallista elämää. Elämää arvostaa enemmän, kun on käynyt lähellä kuolemaa. Kaikkea hyvää siskollesi!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!