Miksi ahdistaa?

 

Minä olen ahdistusihminen. Ahdistus voi tulla milloin tahansa. Minulla ei ole selkeää syytä. Onneksi paniikkikohtauksia ei ole ollut moneen kuukauteen. Ahdistukseni paheni 21-vuotiaan tyttäreni kuoleman jälkeen neljä vuotta sitten. Sain hyvin pahoja paniikkikohtauksia. Yleisellä tasolla uskon että ahdistukseni liittyy siihen, että olen erityisherkkä.

Joskus ruokakaupassa alkaa ahdistus hiipiä, mutta rauhoittelen mieltäni sillä ajatuksella, että kaikki täällä vaan etsivät ja katselevat ruokiaan kuten minä. Tämä yleensä toimii. Samoin jutteleminen jonkun - yleensä ikääntyneen - ihmisen kanssa. Olen ehkä ainoa päivän mittaan kassahenkilön lisäksi, kenen kanssa hän saa jutella. Tällainen ihminen aloittaa keskustelun, se voi olla ruuasta ja sen kallistumisesta, säästä ja esimerkiksi hänen vaivoistaan.

Esimerkiksi murrosikäisistä tytöistä 31 prosentilla ahdistuksen oireet riittävät nykyisin ahdistuneisuushäiriön kliiniseen raja-arvoon, kertoo Turun yliopiston uunituore tutkimus. Aikuisillakin ahdistuneisuus on kasvussa.

Ahdistus voi olla tunnetila, jossa on pelkoa ja huolta liittyen johonkin menneisyyden, nykyhetken tai tulevaisuuden tapahtumaan. Yleensä se on sekoitus epämiellyttäviä ajatuksia, tunteita ja kehollisia tuntemuksia. Mukaan voi tulla panikointia, kauhua, syvää epävarmuutta itsestä. Oireiden kroonistuessa kyse on yleensä varmasti diagnosoitavasta ahdistuneisuushäiriöstä.

Kun lapsuus on älylaitteistunut, vapaat leikit, pelit ja fyysinen sosiaalisuus ovat vähentyneet.Älypuhelimet sotkivat yhden sukupolven mielenterveyden, sanoo maailmankuulu sosiaalipsykologi Jonahtan Haidt  teoksessaan Anxiuous Generation (2024).Haidtia on kritisoitu liian suoraviivaisista päätelmistä, mutta kiistatta nuorten mielenterveysongelmat, mukaan lukien itsetuhoinen ajattelu räjähtivät kasvuun 2010-luvun alussa ja silloin älypuhelinten ja somen suosio kasvoi voimakkaasti.

Muiden nisäkkäiden tapaan luonto on ohjelmoinut lapset leikkeihin ja seikkailuihin, kirjoittaa lasten neurologiseen kehitykseen erikoistunut Jacqueline Harding teoksessaan The Brain that Loves to Play.

"Leikkien ja seikkailujen kautta lapsi saa eväitä, joiden avulla hän voi luoda ystävyyssuhteita ja voi arvioida riskejä sekä käsitellä pelkoja ja ahdistusta. Kaikki tämä on aivojen valmistumista aikuisuuteen", Harding kirjoittaa.

Tämä poikkeama luonnon suunnittelemasta lapsuudesta on häirinnyt lasten neurologista ja sosiaalista kehitystä. Se on voinut johtaa yksinäisyyteen, sosiaaliseen vertailuun, perfektionismiin sekä vaikoiteen irrottautua älylaitteista.

Vaikka älylaitteet eivät ole olleet varttuneemille samanlainen mielen tehosekoitin kuin nykylapsille, yli 45-vuotiaistakin huomattava määrä kärsii ahdistuneisuudesta.

Ahdistuneisuushäiriöstä on tullut yleisin yli kymmenen päivää kestävien sairauspoissaolojen syy julkisella sektorilla.

"Kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta on koko ajan vähemmän ja somen ulkonäkökeskeisyys ja peukutukset haastavat itsetuntoa", johtajaylilääkäri Tuula Metsä sanoo. Ahdistusta kirvoittavat myös elämän sirpaloituminen, suorituskeskeisyys, arjen kiire ja epävarmuus omassa taloudessa ja työelämässä.

Onko kaikki ahdistus samanlaista? Vastaus on ei. Lähtökohtaisesti se on tunne, johon liittyy huoli jostakin tapahtumasta, mutta ahdistuksen alkuperä on ihmisen itsensä sisällä. Tarkemmin sanottuna kehoaisteissa. Tämän välittämänä aivot seuraavat alituisesti sisäisiä tiloja, esimerkiksi sydämensykettä, ruuansulatuselimistön toimintaa, veren hiilidioksiditasoja ja jopa silmänvalkuaisia.

Stressiviestit kulkevat aivojen mantelitumakkeeseen, joka käsittelee pelkoa ja uhkaa.

"Tunne voi olla rasituksen ja kahvin juomisen aiheuttama. Stressiviestit kulkevat aivojen mantelitumakkeeseen, joka käsittelee pelkoa ja uhkaa."

" Kehon ja mielen välinen vuorovaikutus voi johtaa noidankehään, joka vain vahvistaa ahdistusta."

"Toiset on biologiansa puolesta viritetty niin, että ärsykkeet herättävät tavanomaisia voimakkaampia reaktioita. Tämä on tavallista esimerkiksi erityisen herkillä ihmisillä sekä niillä, joilla on persoonallisuudessaan epävakaita piirteitä."

Jos on herkkyyttä kofeiinille, viisi kuppia kahvia päivässä nostaa riskin ahdistukselle ja paniikkikohtauksille jo korkealle tasolle. 

Myös ruokavalio vaikuttaa. Jos syö riittävästi kuitupitoista ruokaa, kuten täysjyväviljaa ja kasviksia, bakteeristo kiittää mielen ravinnosta tuottamalla ahdistusta alentavia hormoneja.

Välttely on Emilia Kujalan mukaan piirre, joka yhdistää vakavammin ahdistuneita. Ahdistuneet pyrkivät yleensä kaikin keinoin välttämään ahdistusta herättäviä asioita ja tilanteita.

"Mutta välttelyn kautta tavanomainen elämään kuuluva ahdistuneisuus voi kroonistua ahdistuneisuushäiriöksi. Terapiahoito on suurelta osin välttämiskäyttäytymisen purkamista, Kujala sanoo."

Ahdistuneisuus voi johtaa helposti liialliseen itsetarkkailuun. "Silloin ihminen tarkkailee ahdistuksen fyysisiä oireita, jotta osaisi suojata itseään tilanteilta ja ärsykkeiltä, jotka voivat pahentaa oloa. Tämä johtaa usein oireiden pahenemiseen."

"Jos metodeita ohjaa pakonomainen tarve päästä ahdistuksesta eroon, neuvot eivät yleensä toimi. Hyödyllisempi motiivi on ahdistuksen hyväksyminen. Hengitysharjoitus voi auttaa tässä antamalla turvallista oloa."

Vakavan ahdistuksen voi tunnistaa siitä, että se on jatkuvaa ja häiritsee arkea ja ihmissuhteita paljon. Oireisiin kuuluvat usein yleistynyt huolehtineisuus, paniikkikohtaukset, pakko-oireet tai sosiaalisten tilanteiden pelko.

Nykyisin arkipäiväiset ahdistuksen tunteet voidaan tulkita lääketieteelisiksi ongelmiksi, vaikka ne olisivat luonnollisia reaktioita elämän haasteisiin tai elintapoihin.

"Omassa terapiatyössäni opettavaisimpia eivät ole olleet tilanteet, joissa ahdistus on karkotettu kokonaan vaan se, että sen kanssa voi elää ja toimia", Kujala sanoo.

Lähteet: Hyvä Terveys 10/25, kuvat omat.

Elämää maalla 83.

 

Omenapiirakoita on nyt syöty meillä urakalla, koska pakasteisiin ei mahdu sose. Teimme myös mehua mehuasemalla. Mutta paljon omenaa jäi lintujen ja muiden luonnoneläinten ruuaksi. Meidän omenat on makeaa lajiketta molemmissa omenapuissa.

Luumua ei tullut tänä vuonna, mikä on harmi, kun pidän niin paljon tuoreista luumuista. Viinimarjapuskista tuli kohtuullinen sato. Samoin karviaisista. Tyrni yllätti runsaudellaan. Minähän en saanut kylvää vihanneksia, koska silloin oli katetri, ja kyykistely ja kuntosali kiellettiin. Kun katetri otettiin pois kesäkuussa, pystyin vain kylvämään salaattia, minkä voi kylvää monta kertaakin kesässä. Retiiseistä en niin välitä.

Olen tehnyt puutarhatöitä jonkin verran. Heittänyt pois kesäkukat. Köynnöskukat kukkivat vielä. Onneksi. Kukkasipulit pitäisi istuttaa. Tänä vuonna krookuksia, tulppaaneja, lumikelloja -lieneekö se oikea nimi - ja narsisseja. Viime keväänä krookukset eivät nousseet -  olisiko myyrät syöneet sipulit. Kuitenkin yritän tänä vuonna uudestaan, koska pidän paljon, paljon sinisistä krookuksista.

Ostin sipulit Tokmannilta ja vasta kotona huomasin, että sipuleita on tosi vähän pussissa. Joten tilasin niitä verkkokaupasta lisää.

Päätin, etten haravoi tänä vuonna. Olen lukenut päivityksiä jossakin somessa, ettei kannata haravoida. Lehdet ovat ravinnetta nurmikolle ja pieneliöstö kärsii, jos lehdet haravoidaan. Käy järkeen. Oikeasti en pidä haravoinnista. Saa nähdä ensi keväänä, miten nurmikko voi.

Pönttöuunien lämmityskausi alkoi nyt lokakuun ensimmäisenä päivänä. Ja se jatkuu toukokuuhun asti. En osaa tunnelmoida palavia halkoja katsellen, koska on jokapäiväistä työtä raahata halkoja saavilla pönttöuunien eteen. Tänä vuonna halot ovat kosteita, koska saimme lahjoituksina tämän vuoden puita. Hyvin kiitollinen lahjoituksista. Tällaista tämä elämä maalla on parhaimmillaan. Huolehditaan toisista. Meillä kun ei ole omaa metsää kuin vain nuoria puita.

Se täytyy sanoa, että järkytyin kuntosalilla. Siellä ei ollut muita kuin yksi naisihminen ja minä. Totta kai aloimme haastella. Hän teititteli minua. Sanoin, että ei tarvitse teititellä. Hän sanoi, että on oppinut teitittelemään vanhempia naisia. Kauheaa! Kauheaa! Olen nyt siis vanhempi nainen hänen silmissään, joissa ei ole ehkä mitään vikaa. 

Näytän siis mummolta. Vaikka olen ajatellut näyttäväni noin viisikymppiseltä. Olen kuusikymppinen - se siitä minun harha-ajattelusta. Tai ehkä tämä viisikymppinen oli väärässä. Toivon niin. Niin. Kysyin siis hänen ikäänsä, 51 vuotta. Hän kertoi olevansa työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Minä sanoin, että vain ryhdyin kotitouvaksi, kun sain tarpeeksi työstäni.

Tämän kuntosalikaverin teitittely pilasi koko päiväni. Oli surkea olo. Olen sen verran turhamainen. Läheltä katsottuna ihoni on kiinteä ja ei ole pahemmin ryppyjä. Vain alkavat sulkeet ja murherypyt suupieliltä alaspäin. Ei pigmenttiläiskiä. Hoidan mielestäni ihoa hyvin. Silti olen jonkin mielestä mummo. Harmittaa - harmittaa niin paljon. Ehkä kasvoissani on juonteita, jotka kaukaa katsottuna näkyvät. Ehkä. Tai aivan oikeasti.

Olen ollut ahkera hapanjuuri"leipuri" tällä viikolla. Lauantaina tein saaristolaisleipää, koska mies tykkää vähän makeasta leivästä. Olisiko ollut tiistai, jolloin tein speltti-vehnä-ruisleipää. Se onnistui ihmeen hyvin. Oli ilma-aukkoja hyvin. Johtui ehkä kokeilustani käsitellä valmista taikinaa erilailla kuin yleisimmissä ohjeissa: lätkin taikinaa pöytään hyvän ajan. En muokannut sitä kuten tavallisesti. Täytynee tehdä uudestaan samalla tavalla vaalealle leivälle. Aion tehdä tällä viikolla myös ruisreissumiehiä tai oikeammin ruisreissumimmejä.

Seuraavaksi väreistä:

Keltaista, punaista ja oranssia ja kaiken yllä sininen taivas. Ruska maalaa maiseman vahvoilla väreillä. Miksi se tuntuu hyvältä?

Tiedetään, että luonto itsessään tekee hyvää, mutta väreilläkin on väliä. Kiinalaiset tutkijat osoittivat vastikään, että ruskan puut parantavat oloa enemmän kuin paljaat rungot.

Psykologi Domicele Jonauskaite Lausannen yliopistosta on tutkinut kymmenien tuhansien ihmisten suhdetta väreihin. Jokaisessa kulttuurissa ihmiset yhdistävät värit tunteisiin, usein vieläpä samalla tavalla.

Kaikista väreistä keltainen liitetään yleisimmin iloon ja onnellisuuteen. Melkein yhtä yleisesti niihin yhdistetään oranssi ja punainen. Punainen liitetään usein myös intohimoon ja raivoon.

Sininen on aikuisten ihmisten yleisin lempiväri kaikkialla maailmassa.Värimieltymysten syntymisestä on monia teorioita. Jonauskaiten mielestä parhaiten niitä selittää niin kutsuttu Ecological  Valence Theory (EVT). Tämän mukaan pidämme väreistä, joihin liittyy myönteisiä kokemuksia ja karsastamme värejä, joihin liittyy jotakin epämiellyttävää.

"Moni pitää sinisestä, koska se muistuttaa pilvettömästä taivaasta ja puhtaasta vedestä. Moni taas ei pidä ruskeasta, koska se on lian väri."

"Ihmisille, jotka asuvat kylmissä ja sateisissa maissa, keltainen on onnellisempi väri. Suomalaisten mielessä tämä yhteys on kaikista voimakkain."

Se selvisi tutkimuksessa, jossa oli mukana 55 maata. Keltaisen yhdisti iloon Egyptissä vain noin  kuusi prosenttia tutkituista. Suomessa peräti 88 prosenttia tutkituista ihmisistä. Tutkijat ajattelevat, että selitys piilee mielleyhtymissä. Keltainen liittyy aurinkoon, joka Suomessa tarkoittaa myönteisiä asioita, kuten miellyttävää säätä. Egyptissä aurinko sen sijaan tekee tappavaa hellettä ja kuivuutta.

"Jos joku on vakuuttunut siitä, että vihreä tuo onnea, niin todennäköisesti hän pitää vihreästä. Tai jos uskoo vakaasti mustan ennustavan pahaa, todennäköisesti silloin karttelee mustaa."

Ikä muuttaa värinäköä. Iäkäs näkee värit haaleampina, kellertävämpinä tai muuten vain erilaisina. Terveitten silmien biologinen kyky tunnistaa värejä on periaatteessa kaikilla sama.

"Mutta siinä, miten nimeämme värejä, on eroja. Ihmiset ovat erimielisiä siitä, mikä on vihreän ja sinisen raja. Tarkoittaako tämä sitä, että kaksi ihmistä näkee saman värin eri tavalla ja kutsuu sitä sen takia siniseksi vai vihreäksi, vai sitä, että he näkevät värit samana, mutta mieltävän sinisen ja vihreän erilaisiksi?"

Lähteet: Hyvä Terveys 11/25, kuvat Pexels, ylin kuva oma