maanantai 29. tammikuuta 2024

Järki hidastuu talvella

 




Olen huomannut tämän itsekin. Kirjoitan esimerkiksi näitä blogitekstejä hitaammin kuin muina vuodenaikoina. Kirjoitusvirheitäkin tulee, jos en luen tekstiä kirjoittamisen jälkeen.


Tutkimusten mukaan ihmisen kognitiivinen suorituskyky hidastuu talvella monella tavalla. Yksi heikentyvistä alueista on tarkkaavuuden ylläpitäminen.


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori  Timo Partonen sanoo: "Ihmiset saattavat ajaa autolla lähemmäs tien reunaviivaa, jättää vähemmän tilaa pyöräilijöille tai jarruttavat liian myöhään. Tai tehdä kirjoittaessa enemmän lyönti- ja kielioppivirheitä. Lukiessa tämä näkyy niin, ettei ymmärrä yhtä helposti lukemaansa tekstiä, ja joutuu lukemaan sen useaan kertaan."


Talvi voi vaikuttaa myös muistiin. Esimerkiksi tutun ruokareseptin kaivelu muistista käy talvella hitaammin kuin kesällä.


Kun aamuissa on vähän valoa, sisäinen kello alkaa jätättää tavallista enemmän. Ja ihminen nukkuu huonommin. Kun taustalla on huonot unet, keskittymiskyky heikkenee.


Myös ihmisen motivointi on vaikeampaa. Lisäksi huomiokyky huonontuu. " Ihminen saattaa esimerkiksi tuijottaa liikaa yhtä asiaa, eikä se edistä ongelman ratkaisemista", Partonen sanoo.


Toinen epäilty syy talviseen hidastumiseen saattaa löytyä kilpirauhasesta. Sen toiminta näyttää muuttuvan talvella. "Talvella kilpirauhasen toiminnan säätelyssä on havaittu heikkenemistä eli vajaatoimintaa. Mutta ei tämäkään hyvää selitystä tarjoa", Partonen pohtii.


On kuitenkin selvää, että nykyinen elämäntapamme on ristiriidassa kognitiivisen hidastumisen kanssa. Muun muassa työelämässä ja muissa arjen velvotteissa on sama vaatimustaso ympäri vuoden.

Partosen mukaan olisi hyvä hidastaa tahtia. Entäs jos se ei ole mahdollista, mikä avuksi, kun järki jumittaa?

Partonen tarjoaa kolmea keinoa. Ensimmäisenä on uni. Yleisohje on se, että nukkumaanmeno ja heräämisajat kanattaisi säännöllistää, jos ei ole vuorotyössä. "Säännöllisyys tarkoittaa tarkoittaa parempilaatuista ja riittävän pitkää unta."

Toinen keino on liikunta. Oikein ajoitettuna se parantaisi unen laatua. Unen kannalta paras keino on liikkua aamulla, ja toinen hyvä liikuntajakso on iltapäivällä ennen viittä. Tämän jälkeen ei kannata liikkua rasittavasti, jos ei halua pilata yöuniaan.

Kolmas keino hidastuvan ajattelun avuksi on motivaatio. "Motivaatiolla voi aika paljon poistaa näitä tutkimuksissa havaittuja hidastumisia. Hidastuminen ei nimittäin näy kompleksisissa ja vaativissa tehtävissä samalla tavalla, koska niihin ihminen keskittyy ja motivoituu."




Lähteet: Helsingin Sanomat   20.1.2024, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Olen huomannut saman, järkeni ja kaikki toiminnot hidastuvat talviaikana. Voi sitä onnen tunnetta kun aurinkoiset päivät alkavat, minua eivät likaiset ikkunat haittaa. Alan hypistelemään huonekasvejani tiuhaan tahtiin ja suunnittelen kasvimaata. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tanttarelli. Sielläkin siis hitaampaa järjen juoksua. Minullekin kasvimaan laitto on suurta onnea! Sinulle myös kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Koska luontokin nukkuu talvella, ehkä ihmisenkin pitäisi vain saada hidastaa silloin. Ei tämä työmuurahaisena oleminen ole muutenkaan mitenkään tervettä ja järkevää. Lisää vapautta kaikille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Jenni. Tuo on kauniisti ajateltu, että koska luontokin nukkuu, ihmisen pitäisi myös saada ottaa rauhallisemmin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta jälleen kerran!

    Olen itsekin sitä mieltä, että talvella olisi syytä hidastaa touhujaan ihan kunnolla. Jo ihan vähentyneen valon vuoksi.

    Töissä mikään ei kuitenkaan ainakaan hidastu talvella. Kiireen huippuja osuu sydäntalvelle enemmän kuin kukaan haluaisi. Tämä on hankala yhtälö. Yksittäinen ihminen joutuu repeämään liitoksistaan ja työn jälki on sen mukaisesti hieman jäljessä priimasta. Kaikki kärsivät, mutta kukaan ei taida tehdä asialle yhtään mitään?

    VastaaPoista
  5. Kiitos Susanna kommentistasi. Se on tosi ikävää, että pimeään talven aikaan työt ei muutu mitenkään, vaikka moni on väsynyt ja hitaampi kuin muina vuodenaikoina. Priimaa on vaikea tuottaa kuten sanoit.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!