Miten lopettaa asioiden vatvominen?

 

Mitähän meninkään sanomaan? Puhuinko liikaa tai liian vähän? Moni vatvoo juhlien tai tapaamisten jälkeen, mitä tulikaan sanotuksi.

Psykologi, kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäisellä on vatvojille lohdullinen viesti: sitä tekee jotakuinkin kaikki muutkin.

Sosiaalisten tilanteiden vatvominen liittyy mielen taipumukseen analysoida milloin mitäkin. Se on yleistä ja normaalia.

Pietikäinen esittää vatvomiselle viisi näkökulmaa, joiden avulla  sitä voi pyrkiä helpottamaan.

1)Jälkivatvomisen normalisointi ja myötätuntoisuus

Kolmasosa suomalaisista jännittää sosiaalisia tilanteita. Niillä, joilla on jännittämistaipumusta, korostuvat ajatusmallit, jotka liioittelevat tilanteiden seurauksia.

Vatvomista saattaa vahvistaa sisäinen uskomusjärjestelmä, jossa itsensä arvioi sosiaalisesti kömpelöksi. Tällainen minäkuva voi johtaa niin sanottuun vahvistusharhaan.

"Todellisuutta alkaa tulkita niin, että mieli poimii kaikki sellaiset havainnot, jotka tukevat sosiaalista kömpelyyttä. Sitten alkaa vatvominen ja syyttely "taas mokasit"."

Esimerkiksi seuraavanlaisessa tilanteessa on kyse vahvistusharhasta. Oletetaan, että puhut kuuden hengen seurueessa, ja yksi kuulijoista haukottelee. Sinä teet sen seurauksena johtopäätöksen, ettei kukaan ollut kiinnostunut jutuistasi.

"Muiden ilmeistä ja eleistä tekee vääristyneitä tulkintoja, joista tulee helposti meille totta."

Jos vatvomisesta ei kuitenkaan aiheudu merkittävää haittaa, kuten vaikeaa ahdistusta tai unettomuutta, Pietikäinen kannustaa olemaan myötätuntoinen itseään ja vatvomistaan kohtaan.

"Voi miettiä, että eipä ihme, että mieleni  välillä näitä kelailee, en todellakaan ole ainoa, joka tätä tekee."

2)Laske liian korkealla olevaa rimaa

Vatvojan vaatimustaso voi olla hyvin korkea. Kaiken, mitä hän sanoo, pitäisi olla fiksua ja hienoa. Se on aika kova vaatimus, sanoo Pietikäinen.  

Jos omaan vaatimustasoon ei yllä, tuntuu, että mokasi. Myös jännittämiseen liittyvät usein ylikorkeat laatukriteerit.

Voisiko vaatimustasoa hieman laskea? Voisiko antaa itselleen luvan olla rennompi ja ajatella niin, että kaikki sanovat välillä tyhmästi? Tämäkin on myötätuntoisuutta itseä kohtaan.

3)Opettele tunnistamaan mielen taipumus liioitella

Kaikkia omia tulkintoja ja ajatuksia siitä, mitä muut ajattelevat, ei kannattaisi uskoa.

"Mieli liioittelee ja näkee katastrofeja negatiivisista seurauksista. Kriittiset ajatukset ovat vain ajatuksia omassa mielessä. Kokeile vaikka muistuttaa itseäsi siitä toteamalla: minulla on ajatus, että mokasin."

4)Onko kaikkien pidettävä minusta?

Entä onko kaikkien saatava minusta hyvä käsitys? Miksi muka pitäisi? Jos elämäntehtävä olisi se, että kaikki pitäisivät minusta, se voisi olla sosiaalisesti hyvin ahdistavaa.

"Tässäkin tullaan itselle asetettuihin standardeihin: mitä sitten, jos joku ei tykännytkään siitä, mitä sanoin."

5)Oman mielen sisäinen valmentaja vaihtoon

  

Kaikilla on oma mielen sisäinen kriitikko. Kriitikon tarkoitus on hyvä. Se yrittää auttaa meitä oppimaan virheistämme. Kannattaa kuitenkin pohtia, että jos mieli olisi valmentajasi, niin olisiko se hyvä valmentaja.

"Jos sisäisen valmentajan puheen sävy on tyyliä: "mokasit taas, olet tyhmä", niin auttaako se kehittämään sosiaalisia taitojani?"

Voisko sisäinen valmennus olla myötätuntoista ja inhimillistävää sisäistä puhetta: kaikki mokaavat, ei se niin vaarallista ole.

"Sisäinen puhe vaikuttaa tunteisiimme aika paljon, kun otamme sen niin tosissaan. Ahdistumme, stressaannumme ja murehdimme vaikka päiväkausia sitä, mitä tuli sanottua."

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.7.2023, kuvat Pixabay