maanantai 25. syyskuuta 2023

Miksi aivoja voi vaalia vaikka kävelemällä?

 


Jos haluaa pitää huolta muistista, tarkkaavuudesta ja oppimiskyvystä, pelkkä aivopähkinöiden ratkominen ei riitä.


Ratkotko ristikkoja ja sudokuja ja ajattelet, että ne ovat hyvää aivojumppaa? Kyllä ne sitä ovatkin, mutta ei yksin.


"Sudokuilla ja muilla älyharjoitteilla hyödynnetään erityisesti aivojen hermoverkkoja, mutta aivoterveyden ylläpitoon tarvitaan muutakin", sanoo neurotieteen apulaisprofessori Tiina Parviainen Jyväskylän yliopiston Aivotutkimuskeskuksesta.


Aivot ovat yksi sisäelin muiden joukossa, jota voi huoltaa samalla tavalla kuin muutakin kehoa eli liikkumalla ja pitämällä huolta elintavoista.


"Liikunta pitää elimistön, aivot mukaan lukien, kunnossa, mikä mahdollistaa sen, että älyharjoitteet ja muut kognitiiviset treenit vaikuttavat aivoihin." Älytreeni ei korvaa liikuntaa tai toisinpäin, vaan molempia tarvitaan.


"Liikunta ikään kuin pitää yllä aivojen vetreyttä, mutta kaikenlainen päättely, ongelmanratkaisu ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat aivojen peruskauraa, jota tarvitaan myös."


"Kävelyyn on helppo lisätä aivojen aktivointia, koska se on ihmiselle automaattinen toiminto eikä liikeratoihin tarvitse keskittyä. Sitä ei ole kuitenkaan tutkittu paljon, pitäisikö liikuntaan suoraan yhdistää muuta tekemistä. Liikunnan positiiviset vaikutukset oppimiseen syntyvät luultavasti pidemmällä aikavälillä."



Liikunnan aikana muun muassa verenkierto tehostuu, hapen ja ravinnon kulku elimistössä paranevat ja aineenvaihdunta ja hormonituotanto muuttuvat.


Eläinkokeilla on osoitettu, että liikunta  edistää uusien hermosolujen syntyä aivoissa, mutta ihmisillä asiaa on vaikea tutkia.


Erityisesti säännöllisellä kestävyysliikunnalla näyttää   olevan isoja aivohyötyjä. Treenin ei tarvitse olla välttämättä kovaa, vaan pelkkä kävelykin riittää.


Vanhenevilla ihmisillä aerobisen liikunnan lisääminen on pitkällä aikavälillä  hidastanut ikääntymiseen liittyviä vaikutuksia aivojen eri osissa mutta varsinkin hippokampuksessa, joka huolehtii muistitoimintojen säilymisestä. Liikunta voi ylläpitää muistin toimintaa ja kasvattaa vastustuskykyä muistin heikkenemiselle.


"Ihmisen synnynnäiset ominaisuudet kuitenkin vaikuttavat siihen, miten keho reagoi liikuntaan, joten myös aivovaikutukset voivat vaihdella", Parviainen muistuttaa.


Elintavoilla on suuri osa aivosairauksien ehkäisemisessä. Joka kolmas aivosairaus olisi estettävissä muuttamalla elintapoja terveellisemmiksi.


On arvioitu, että noin joka viides nainen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä aivo-mielenterveyden ongelmasta, esimerkiksi masennuksesta, mutta liikunnan avulla riskiä voi huomattavasti pienentää.




Lähteet: Kauneus&Terveys 11-2023, kuvat Pexels



8 kommenttia:

  1. Minusta on helpottavaa tietää, että jokainen askel ja liikuntateko merkitsee. Jonkin tason saavuttamatta jääminen ei nollaa mitään, vaan kaikki liikunta on kotiin päin. Se tekee liikunnasta mielekkäämpää silloinkin, kun ei yhtään huvittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kommentistasi. Tosiaan kaikki liikunta on kotiin päin. Ei sitä tarvitse hampaat irvessä suorittaa.

      Poista
  2. Liikunan osuudesta masennuksen hoidossa on paljon tutukimuksia ja ihmeetelenkin että yhä kirjoitetaan resepti lääkkeisiin vaikka tehokkaampaan olisi liikunta+ terapia. Joskus toki lääkkeet ovat paras vaihtoehto mutta useimmiten ei.
    Kävely lähtee selkäytimestä, ei aivoista joten kun kävelee niin aivoisssa on tilaa ajatuksille. Tänän olen huomannut itse kun jokin asia junnaa töissä niin reipas lenkki niin useimmiten asia ratkeaa.
    Itse yritin saada itsestäni juoksijaa monta kertaa, kävin Porin juoksukoulun, olin nettivalmennuksessa ym pääsin niissä tavoitteisiin mutta juoksukipinä jäi syntymättä. Miksi juoksu, kun asuu maalla niin tehokas liikuntamuoto ilman autolla ajoa.. Nyt olen hyväksynyt että olen sauvakävelijä ja kuinka siitä nautinkaan. Marraskuun pideydessä, hyvä kirja korvilla sujuu leppoisasti pitkätkin, parin tunnin lenkit. Pitkät matalalla sykkeellä tehvätä harjoitukse ovat hyväksi sydämmelle. Lihaskuntoa sitten kahvakuulilla ja oman painontreeneilla kotona olkkarissa, netin välityksellä. Näin 50+ ihmisenä pitää omasta kunnosta huolehtia että jaksaa työelämäsää vielä 15 vuotta ja nauttia vielä vapaa-ajastakin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Wilumiina. On niin yleistä masennuksen hoidossa, että kirjoitetaan lääkeresepti. Tietääkseni nyt uudehkossa masennuksen Käypähoito suosituksessa yksi tapa masennuksen hoitoon on liikunta. Tätä ei voi kuitenkaan suosittaa syvästi masentuneelle, koska hän ei pääse edes sängystä ylös.

    Hienoa, että olet löytänyt itsellesi sopivan liikuntatavan. Minäkin kuuntelen äänikirjaa tavallisella tiellä kävellessä, mutta metsässä otan äänikirjan pois. Luonnon äänet ovat syvästi rauhoittavia. Haluan olla metsässä kaikin aistein.

    Teet kyllä ihailtavan pitkiä kävelyreissuja. Minä kävelen yleensä puolesta tunnista tuntiin. Kyllä pitää nyt 50+ ihmisenä viimeistään alkaa huolehtia liikunnasta, terveellisestä ruoasta ja stressin välttelystä sekä hyvästä unesta. On todella iloinen, kun kaikki nämä sujuu.

    VastaaPoista
  4. Erikoiset Asiantuntijat28. syyskuuta 2023 klo 11.37

    Kävelylenkkien aikana on meilläkin parhaat juttuideat syntyneet blogiin. Valitettavasti Haukkulista ei ole oikein kävelylenkkikaveriksi, kun se on niin itsepäinen, terrieri kun on, että alkaa yhtäkkiä jumittamaan ilman mitään näkyvää syytä. Tai sitten haluaa haistella, mikä on tietysti ihan normaalia toimintaa koiralle. Niinpä meidän kävelylenkit ovat lähinnä koiran tarpeiden tekemistä varten. Oman liikunnan tarpeen hoidan kuntosalilla, mutta kävely olisi siihen sopiva oheislaji, suorastaan välttämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Kävely kyllä tekee niin hyvää mielelle ja keholle. Luin jostakin - ja lieneekö totta -, että Japanissa lääkärit kirjoittavat stressaantuneille Metsäkävely-reseptin. Minun ainakin tarvitsee olla metsässä vain kymmenisen minuuttia, kun tuntuu mielessä hyvältä. Ja näin sienestysaikaan, sienten saalistaminen on parhainta mindfulnessia. Ihana itsepäinen Haukkuli teillä!

      Poista
  5. Erikoiset Asiantuntijat28. syyskuuta 2023 klo 11.41

    Piti vielä lisätä, että pari päivää sitten näin Cittarin pihassa mieshenkilön kulkevan hiljakseen pyörällä ja hänen perässään juosta litkutti ehkä keskikokoinen villakoira, ilman hihnaa. Varmaankin isäntä oli kauppaan menossa. Vauhti oli koiralle sopivaa ja näytti siltä, että koira on ennenkin ”pyöräillyt” isäntänsä kanssa ja teki sitä mielellään.

    VastaaPoista
  6. Pyöräilijä ja hänen koiransa olivat varmasti suloinen näky. Että koira osasi olla ilman hihnaa, mutta koirat ovat fiksuja, niin kissaihminen kuin olenkin.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!