perjantai 12. marraskuuta 2021

Ole tarkkana ruokakaupassa

 


Ruokakaupan runsautta pursuavien valikoimien äärellä päätösten tekeminen ei ole aina yksinkertaista ja helppoa. Suuressa supermarketissa esimerkiksi erilaisia jogurtteja voi olla hyllymetreittäin.


Vähäsuolaista leipää voi olla vaikea löytää

Vähäsuolaisen leivän etsiminen voi viedä aikaa, ja siksi kannattaa tuote, jossa on sydänmerkki. Se on hyvä apu ruokaostoksilla, sillä se osoittaa, että merkitty tuote on omassaan tuoteryhmässä ravitsemuksellisesti parempi valinta.


Jogurteista vähennetään nyt sokeria rasvan sijaan

Ruokakauppojen hyllyille on viime vuosina ilmestynyt yhä enemmän jogurtteja, joissa kiinnitetään huomiota sokerin määrään. Samalla jogurttien rasvapitoisuus on huomaamatta noussut. Meillä oli myös aika, jolloin rasvattomia jogurtteja oli paljon enemmän markkinoilla.


Valtaosa aikuisista suomalaisista saa edellen eniten tyydyttynyttä rasvaa ruokavaliostaan. Eniten sitä saadaan juuri maitovalmisteista, kuten maidosta, jogurtista, juustosta ja kermasta.


Kasvisproteiinivalmisteissa voi olla paljon suolaa

Nykyisin moni on kiinnostunut korvaamaan eläinperäisen proteiinin kasviperäisillä proteiineilla. Kaupoissa onkin niitä runsas valikoima. Monet niistä sisältää yllättävän paljon suolaa. Jos käyttää suolaista kasvisproteiinia ruoan valmistuksessa, ja lisää ruokaan suolaa tai liemikuution vielä erikseen, annokseen tulee jo liikaa suolaa


Valmisruokien valinta vaatii tarkkuutta

Valmisruokahylly on etenkin suurissa ruokakaupoissa usein se hylly, jossa on erityisen runsaasti valinnanvaraa. Kun on kymmenittäin vaihtoehtoja, kaikkien ravintosisältöä on kauppareissuilla mahdotonta vertailla.


Kannattaisi etsiä vaihtoehto, jossa on valmiiksi kasviksia, kuten keitto tai pataruoka. Sydänmerkki on hyvä käytännön apu myös valmisruokaostoksilla.






Lähteet: Helsingin Sanomat 28.10.2021, kuvat Pexels


4 kommenttia:

  1. Joskus on pakko turvautua valmisruokaan, mutta halvemmin. Fakta on, että edelleen liikaa sokeria ja suolaa tulee kyllä käytettyä. Suolaa saa syödä niin vähän ja suolaa tulee joka paikasta.

    Sydämellistä viikonloppua Marja. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Tiia. Minä käytän suolaa aivan liikaa, sokeria liikaa. Miehelle pitää tehdä lähes suolatonta ruokaa ja pöydässä siksi pitää suolata ruoka uudestaan, siis minä suolaan, jolloin tulee helpommin liikaa suolaa.

    VastaaPoista
  3. Enpä tiedä, onko se sen ympäristöystävällisempää, mutta olen jo jonkin aikaa käyttänyt soijajugurttia, joka on makeuttamatonta. Sen joukkoon laitan pari kolme ruokalusikallista itse tehtyä granolaa, jossa on kaurahiutaleita, mantelirouhetta ja erilaisia pähkinöitä. Olenkin tainnut tästä granolasta joskus postatakin. Sitten vastapaahdettuun granolaan voi lisätä jotain kuivattuja marjoja. Tämänhetkisessä on kuivattuja karpaloita.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Kaipa soijajogurtin soija ei ole geenimanipuloitua. Etenkin Yhdysvalloissa eläimille syötetään geenimanipuloitua soijaa, joissakin tuotteissa ihmisillekin. Olen kerran maistanut soijajogurttia, ja se oli hyvää, luonnonmakeaakin. Minä olen käyttänyt makeuttamatonta manteli- ja kauramaitoa. Nekin ovat luonnostaan makeita. Ihanaa tuo sinun granolasi. Noudatin sitten reseptiäsi vähän soveltaen, lisäsin kookoslastuja, jotka ovat mukavan rapeita. Kuivatut karpalot ovat herkkua!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!