lauantai 13. marraskuuta 2021

Surutyöni 83.








Minulla on ollut viikon niin ahdistunut olo, etten ole voinut ajaa autoa, mennä kauppaan ja tavata ystäviäni keskustassa kahvitellen. Nyt elämä on melkeinpä täyttä tuskaa.


Myöhäisiltaisin olen alkanut keskustella mielikuvissani Veran kanssa. "Keskustelut" ovat pidentyneet ja voivat kestää tunninkin. Itken silloin paljon.


On oikestaan ihana, että nyt on syksy,  hämärässä voi käpertyä peiton alle  kirjaa lukemaan tai katselemaan Netflixin ja Yle Araanan sarjoja tai elokuvia. Talvella on kimaltava lumi, joka tuo toivoa.


Olen ajatellut, että kaikki ihmiset ovat keskeneräisiä, eikä valmista tule koskaan. Ei ole ihmistä, joka pystyisi tunne- ja kognitiivisella tasolla olemaan täydellinen. Vaikka jokin help-self opas sitä lupaisikin. Samoin nämä hyvinvointivalmentajat. Ja monet muut, ihmisen psyykeen vaikuttavat vaihtoehtoiset hoitajat. 

 

Minun päivärytmini on nyt vinksallaan, mutta kyllä se tästä normalisoituu.Menen nukkumaan jotakin kolmen aikaan. Illalla katson pari osaa Yle Areenan Casualty-sarjaa, luen,   kirjoitan omaa käsikirjoitusta ja sen jälkeen tätä blogia ja julkaisen postauksen yöllä. 


Tämä perinteinen intiaanirukous oli  Eija Laineen romaanissa Kivun alla. Rukous lohdutti  ja antoi uutta näkökulmaa suruun.


"Kun olen kuollut

Itke hiukan minun vuokseni. Ajattele minua toisinaan, mutta älä liikaa.

Ajattele minua silloin tällöin

sellaisena kun olin eläessäni. 

Toisinaan on mukava muistella, mutta ei kauan.


Jätä minut rauhaan

niin minäkin jätän sinut rauhaan. Ja niin kauan kuin elät

säästä ajatuksesi eläviä varten."







2 kommenttia:

  1. Tuo intiaanirukous on todella kaunis ja saa ajattelemaan menetystä kuolleen näkökulmasta. He varmasti toivovat meidän jaksavan ja jatkavan elämää elävien parissa. Ihana kuulla, että olet saanut siitä lohtua, vaikka on ollutkin vaikeaa.
    Kääriydy marraskuun harmaaseen peittoon ja sytytä kynttilä. Hämärässä on joskus hyvä olla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Intiaanirukous on niin kaunis kuolleen näkökulma. Kuten kirjoitit, että kuolleet haluavat meidän jatkavan elämää elävien parissa. Olen asiaa paljon ajatellut kuolleen ja surevan näkökulmasta. Tykkään marraskuusta. On levon aika. Välillä iltaisin sytytän kynttilöitä, vaikka en ole mikään "tunnelmoija".

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!