tiistai 9. marraskuuta 2021

Kivun alla



Sain luettavakseni Eija Laineelta hänen romaanin Kivun alla. Suosittelen sydämellisesti romaania naisille, koska siinä on miltei koko naisen elämänkaari. Laine kuvaa taaperon, leikki-ikäisen murrosikäisen, nuoren, aikuisen ja vanhan elämää.


Romaani oli erittäin sujuvaa, sidosteista tekstiä.  Kuin runoa. Esimerkiksi: "Ulkona lämpötila on tippunut lähelle nollaa. Kylmä tiivistää askeleni. Kuljen syksyn sotkemia katuja ylös ja alas. Leveän puistoalueen luona vaihdan suunnan. Halkaisen kostean nurmikentän ja jätän ruohoon askeleet."


Romaanissa on kaunista kieltä. Säihkyvää, kuin koru, hyvin tiheää ja runsasta. Väliin tuntui, että adjektiiveja on liikaa, mikä paikoin tukki tekstiä. Ympäristökuvaus on tarkkaa. Romaani on kehityskertomus lapsuudesta aikuisuuteen.


Romaanissa on kaksi aikatasoa: nykyaika ja aika 1970-luvulla. Nämä aikatasot limittyvät luontevasti ja hyvin.Ja lukijan ei tarvitse miettiä, millä aikatasolla ollaan.


Romaanissa on raskaita aiheita: kuolema, alkoholismi, tunnekylmä koti,avioero. Mutta kuitenkin toivo kaiken keskellä. Iiri-mummo sanoo: "Tapahtuipa mitä tapahtui, Janis, niin älä huoli. Kyllä aika korjaa. Romaanissa on sekä valoa että pimeyden rihmastoja.


Romaanissa juoni pitää lukija otteessaan. Luin kirjan kerralla alusta loppuun. Melkeinpä ahmin sitä.


Esittelen nyt romaanin rungon, ehkä liiankin tarakasti:

Romaani  alkaa nykyajasta. Janis on tullut kotikaupunkiinsa isän lähestyvän kuoleman takia. Suhde isään on erittäin ristiriitainen. Isä  kuolee.


Varsinainen menneen taso alkaa koulun aloittamisesta. Janis on villi ja yksinäinen lapsi. Iiri-mummo on tärkeä. Hänen luonaan Janis pääsee hetkeksi irti kodin tunnekylmästä ja täsmällisen kireästä ilmapiiristä.


Janiksen äiti ja isä eroavat. Vähitellen äiti alkoholisoituu. Romaanin alussa perhe asuu hulppeassa asunnossa. Äidin alkoholisoitumisen myötä kodit pienenevät, lopuksi yksiöön. Tämä on hyvin symbolista. Alkoholismissa elämänpiiri supistuu.


Nuoruudessa Janis saa ystäväksi Candyn ja heidän ystävyys kestää nykyaikaankin. He viettävät railakkaan nuoruuden. Janis on hulivilityttö. Hän häpeää paljon alkoholisti äitiään. Muuten elämä soljuu hyvin.


Välillä romaani kulkee myös nykyajassa. Janis nukkuu sairaalassa isänsä huoneessa ja odottaa hänen kuolemaa. Monenlaiset kireät ajatukset pyörivät hänen mielessään. 


Menneessä ajassa Janis ja Candy saavat paikan puutarhakoulusta. Myöhemmin Janis perustaa puutarhalan yrityksen, joka menestyy. Janiksen äiti kuolee, mikä on itse asiassa helpotus Janikselle.


Romaanissa paljastuu myös sukusalaisuus. Janiksen isällä on ollut nuoruudessaan suhde naiseen ja nainen on saanut lapsen. Eli Janiksella on sisarpuoli.







4 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä Marja. Kiinnostuin kirjasta, mutta ainakaan vielä sitä ei saa sähköisesti. Ei ainakaan minun palveluntarjoajalta. Ehkä myöhemmin? Tai sitten kirjastosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistsi Kirsti. Kirja on tosiaan lukemisen arvoinen.Erikoiset Asiantuntijat vinkkasi sinulle kirjan sähköisestä muodosta. Hyvää alkavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Tämä on hyvä kirja! Me molemmat luimme tämän ja blogistamme löytyy arviokin.
    Hauska lukea sinun arviosi - huomaan samoja nostoja!
    Kirstille tiedoksi, että kirja löytyy e-kirjana ja äänikirjana Nextoryltä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Molemmat tosiaan luettiin kirja melkein samaan aikaan. Sinun arvostelusi oli loistava Minä en moiseen perusteellisuuteen pysty. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!