torstai 14. tammikuuta 2021

Minulla on suruaika

 


Tyttäreni Vera kuoli 9.1.2021. Hän oli vain 22-vuotias. Olen tyhjä. Olen sekaisin surusta. Välillä en usko tapahtunutta. Välillä tunnen sen raastavan kipeästi. Olen täydellisen epätoivoinen.


Vera kuoli poikaystävänsä luona Askolassa. Hän ei ollut halunnut aamupalaa kello 10, ja oli oksentanut ja sanonut, että kello 15 hän lähtee kotiin.


Mutta kello 15 hän oli taas oksentanut ja sanonut, että kello 18 hän lähtee kotiin. Poikaystävä oli sitten mennyt häntä herättelemään ja oli huomannut, että Vera on kuollut. Hän oli elvyttänyt, soittanut 112. Mutta mitään ei ollut ollut tehtävissä.


Myöhään illalla oveen koputettiin, ja kaksi poliisia tuli sisään. Aavistin, että jotakin kauheaa on Veralle tapahtunut. Ehkä liikenneonnettomuus. Mies oli yläkerrassa jo nukkumassa, ja poliisit pyysivät hakemaan hänet. Kun mies oli paikalla, poliisit kertoivat, että Vera oli menehtynyt. Minä meinasin pyörtyä, ja minun käskettiin istua. Ajattelin sekavasti, että tämä ei ole totta. Ajattelen välillä yhä niin.


Veran kuolinsyytä ei tiedetä. Oikeuslääketieteellinen tekee ruumiinavauksen. Vastauksen saamme vasta 3-6 kuukauden päästä. Mihin terve ja hyväkuntoinen tyttäreni kuoli?


Poltan tälläkin hetkellä kynttilää Veran kuvan vieressä. Se saa palaa yötä ja päivää. Mieleni on nyt niin pimeä ja surullinen, että valkoinen kynttilä ja rakkaan Veran kuva rauhoittaa. Lohduttaa.


Olen itkenyt itseni puhki. Näännyksiin. Olimme kriisiavussa, mutta se vain pahensi tuskaani. Väsyin täysin. Rintaa puristaa kuin siellä olisi iso särmikäs kivi. Välillä on vaikea hengittää. Välillä ahmin ilmaa. Mitkään hengitysharjoitukseni ei auta. Enkä edes jaksa tehdä niitä. Suru saa minut kumaraksi. Vanhaksi. Epätoivoiseksi. 


Tänään tulee seurakunnasta ihmisiä surukäynnille. En edes halua kohdata heitä. Pitäisi vähän siivota. Onneksi pakasteessa on pullaa ja muuta.


Olen hoitanut joitakin käytännönasioita. Olen soittanut kelaan ja lopettanut opintorahan. Pankkiinkin soitin, ja he vielä vaativat Veran virkatodistuksen. Huomenna pitää irtisanoa hänen opiskeluasunto, ja jossakin välissä on mentävä tyhjentämään se.


Hautajaiset tulee olemaan pienet. Vain lähisukulaiset ovat läsnä. Täytyy tehdä täytekakku ja lohikeitto. Täytyy jaksaa. Ehkä oloni on jo silloin vähän tasoittunut.


Tiedän äkillisen kriisin vaiheet: shokkivaihe, reagointi, työstäminen ja uudelleen ohjautuminen. Minä olen vielä shokkivaiheessa. Ehkä vähitellen alkaa reagointivaihe, jos en kuole ennen sitä suruun. Ja minun olisi ollut kuoltava Veran sijaan. Hänellä kun oli koko elämä edessä. Hän oli innostunut molekyylibiologian opiskelusta. Oli koko joulun ajan todella iloinen. Kiitti tekemistäni jouluruuista ja leivonnaisista. Puhuimme joka ilta aamuyöhön asti. Vera oli hyvin avoin minua kohtaan.


Tämä blogin kirjoittaminen pitää minut järjissäni. Vastaisuudessa kirjoitan asia-aiheista, ehkä joskus itsestänikin. Aika näyttää. Pahin suru kestää noin vuoden. Mutta se kulkee aina mukana. Rakas Vera.




41 kommenttia:

  1. Hei, blogisi tupsahti vastaan netissä.
    Valtavan menetyksen olet kokenut. Osanottoni ja voimia suruun 💜

    -Eija

    VastaaPoista
  2. Otan osaa ❤️ Sanat tuntuvat merkityksettömiltä suuren surusi rinnalla. Toivotan voimia koko sydämeni pohjasta.

    VastaaPoista
  3. Onpa surullista, otan osaa. Voimia!

    VastaaPoista
  4. Jos voisin jotenkin auttaa,sanoja ei tahdo löytyä.Oman lapsen menetys on se kaikkein vaikein menetys.Rukoien sinulle voimia,osanottoni.

    VastaaPoista
  5. Otan osaa suureen suruusi.

    VastaaPoista
  6. Paljon voimia sinulle ja perheellesi <3 . Kokemasi on joka äidin pahin painajainen.

    VastaaPoista
  7. Otan osaa suruunne ja voimia. Tilanne tekee aivan sanattomaksi.

    VastaaPoista
  8. Syvä osanottoni. Olen joutunut kokemaan saman, mutta olin varautunut asiaan. Sinulle tämä tuli täysin yllättäen.

    VastaaPoista
  9. Rakas Marja-äiti itken yhdessä kanssasi.
    T:Päihdepoikien äiti,Maippi

    VastaaPoista
  10. Voi rakas ihminen, olet joutunut kohtaamaan pahimman, mitä voi kohdata.
    Kaikki me koemme elämämme aikana menetyksiä, kun saatamme hautaan isovanhempamme, vanhempamme, ehkä ystäviä ja puolison. Mutta oman lapsen menetys, se on vastoin luonnonjärjestystä. Sinulle, Marja syvin osanottoni toiselta äidiltä, joka voi vain aavistaa murheesi. T. Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nimetön. On tämä pahin suru, mitä koskaan olen kohdannut.

      Poista
  11. Osanottoni suureen suruunne, voimia.❤️

    VastaaPoista
  12. Hei Marja, ja lämmin osanottoni suuren suureen suruunne ❤️ Enhän sinua tunne, Erikinkin vain pintaraapaisuna, mutta silti tilanteenne menee ihon alle ja riipii. Voimia jaksaa ❤️
    Ja jos tahdotte, voin tulla auttamaan asunnon tyhjentämisessä.

    VastaaPoista
  13. Lämmin osanottomme suureen suruunne ❤
    Voimia tähän hetkeen ja tuleviin päiviin. Kulkekaa eteenpäin hetki kerrallaan ja toisianne tukien.

    Tuntuu niin pahalta ja väärältä ja kohtuuttomalta, mutta lohduttavat sanat tuntuvat kovin mitättömiltä ❤ Yrittäkää jotenkin jaksaa päiä kerrallaan ja ottakaa apua vastaan. Yksin ei tarvitse pärjätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erikoiset asiantuntijat. Päivä kerrallaan tässä mennään.

      Poista
  14. Osaanottoni suruusi. Todella raskasta on jaksaa arkea suuren surun kanssa. Toivon voimia sinulle päivä kerrallaan. Surun kanssakin oppii ajan myöten elämään. Rakkaat muistot säilyvät mukana. Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle Marja!❤️🙏

    VastaaPoista
  15. Otan todella sydämeni pohjasta asti osaa syvään suruunne.

    VastaaPoista
  16. Marja rakas. Osanotto elämän suurimpaan suruun. Ei ole sanoja, toivon teille suurta voimaa jotenkin kestää näin järkyttävän suuri suru, se elämän pahin, jota yhdenkään vanhemman ei tulisi kohdata. 🤍🤍🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Kenenkään vanhemman ei tosiaan pitäisi tätä kokea.

      Poista
  17. Osanottoni teidän suureen suruun. Sydämeni aivan oli hyytyä, kun luin tämän! Niin kaunis kuva äidistä ja tyttärestä. Voimia teille.

    VastaaPoista
  18. ❤️ Otan osaa, tämä postaus putkahti blogilistalta esille.

    VastaaPoista
  19. Otan lämpimästi osaa. Olet kokenut niin valtavan menetyksen, ettei siihen ole sanoja. Ajattelen sinua ja perhettäsi ja toivon, että jonain päivänä helpottaa.

    VastaaPoista
  20. Otan lämpimästi osaa. Olet kokenut niin valtavan menetyksen, ettei siihen ole sanoja. Ajattelen sinua ja perhettäsi ja toivon, että jonain päivänä helpottaa.

    VastaaPoista
  21. Kiitos Pirkko osanotosta. Vuoden kuluttua olo on jo parempi. Näin toivon.

    VastaaPoista
  22. Osanottoni suuren surusi keskellä. Eksyin blogiisi ihan muista syistä. Emme tunne toisiamme, mutta tämä pysähdytti.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!