perjantai 17. huhtikuuta 2020

Repsahdus laihduttamisessa


    Mustapapupihvi proteiinina ja kasviksia.


Niinhän siinä kävi, että pääsiäisen aikaan paino nousi kilon. Vaikka en omasta mielestäni aivan kauheasti, kursailemattomasti herkutellut. Pidin annoskoot pieninä. Oikeastaan ainoa kunnon sokerinen herkku oli Mignon suklaamunat. Pidän niin paljon niistä! 

Painan nyt 72 kg. Laihdutuksen alussa, kolme ja puoli kuukautta sitten painoin  81 kiloa. Olen nyt kuitenkin laihtunut kokonaisuudessaan 9 kg. Se on jo mielestäni hyvä saavutus. Toisaalta tuntuu nyt, että olen laihduttamisen luopio. Kelvoton.  Syntymätollo akan kopukka ja hupakko.




  Tyypillinen iltapala: ruisleipä, hunajamelonia ja omena.

Mutta kyllä se taas tästä. Hitaasti jaanaillen. Panen itseni ruotuun ja hyväksyn, että nyt paino junnasi, pysähtyi kokonaan ja sitä tuli lisää. Pääsiäinen on minulle suurempi juhla kuin joulu. Totisesti  iloisen juhlinnan arvoinen! Siihen liittyy myös luonnon, maan ylösnousemus kevääseen. Meillä on aina juhlittu kaikkia pääsiäisen pyhäpäiviä ja myös pitkäperjantaita. Ortodokseille se merkitsee paaston loppumista ja juhlaa kristuksen ylösnousemuksesta.





Tältä näytän 9 kiloa laihduttaneena. Vitsi, kun ei ole kuvaa ennen laihduttamista. Olisi ne paljon  käytetyt kuvat "ennen ja jälkeen". Mutta ennen laihdutusta tunika ei melkein mahtunut päälle ja oli ikävän tiukka. Nyt se istuu hyvin.
       
Olen nyt miettinyt Nutriltin vähäkalorista ruokavaliota. Eli niitä annospusseja tai valmiita pirtelöitä, joita pitää nauttia viisi kertaa  päivän aikana. Tosin pätkäpaastoan ja tulisin syömään niitä kolme pussia päivässä. Katsotaan miten käy, ostanko niitä.

Minä  kuitenkin tykkään niin paljon ruuasta ja syömisestä ja olen syönyt terveellistä kasvis-kalaruokaa koko koko laihduttamisen ajan suurilla kasvisannoksilla, paitsi pääsiäisen aikaan... Melkein herkkua  on parsa-, ruusu- ja kukkakaali, vihreät pavut ja kaikki kuivatut palkokasvit. Voisin syödä niitä mielin määrin.





Laihdutin viimeksi 13 vuotta sitten. Silloin käytin Nutrilettia, ja se oli rankaa, koska myös liikuin päivässä kolme tuntia. Mutta  laihduin nopeasti 13 kiloa. Joten Nutrilett kannatti. Toisaalta olen nyt myöhäiskeski-ikäinen ja aineenvaihdunta on hitaampaa kuin nuorella. Siksi laihduttaminen on vaikeampaa.

En tiedä, onko minulla jo vaihdevuodet. Vaikka kuukautiset loppuivat muutama kuukausi  sitten, fyysisiä oireita ei ainakaan vielä ole, ja psyykkisenä oireena voisi olla mielialojen heittely. Juon granaattiomenamehua, ja sen sanotaan olevan luonnon paras estrogeeni ja lisäksi syön kasvisruokaa, nämä vähentävät vaihdevuosioireita. Minulla voi hyvinkin olla vaihdevuodet ja olenhan jo sen ikäinen, 54-vuotias.

Pitäisi mituuttaa estrogeeniarvot. Kunhan saisi aikaiseksi. Päätin jo kauan sitten, että haluan vaihdevuosissa hormonikorvaushoidon, koska ajattelin meneväni aivan sekaisin ilman sitä. Nyt en enää ole niin varma. Ehkä en tarvitsekaan sitä. Jos tämä nyt sitten on vaihdevuosia. Minulla on myös lääkitys kilpirauhasen vajaatoimintaan. Vajaatoiminta hidastaa aineenvaihduntaa. En tiedä nyt sitäkään, onko kilpirauhasarvot tasapainossa. Yhdessä vaiheessa oli ylitoimintaakin. Kilpirauhasarvokin pitäisi mituuttaa.


Vein yläkertaan kaappiin jäljelle jääneet Mignon-munat, jos iskee taas himo niihin, voin hillitä sen mielikuvaharjoituksella  matkan aikana yläkertaan.



Pääsiäisenä syötiin muun muassa pestolohta, oreganokatkarapuja ja parsaa ja ahventa. Muut söivät myös kanaa. Lisäksi söimme runsaat  myöhäiset, yhteiset aamiaiset eli kai pitäisi sanoa brunssit, joihin kuului esimerkiksi yrttiset mozzarella-tomaattiuunimunakkaat,  rahkapiirakka ja  itse leivotut tuoreet sämpylät. Kokkasin suuresti iloiten. Käytin ruuan laittamiseen paljon aikaa. Sitten herkuttelimme yhdessä toisen tyttären ja miehen kanssa. Myös valko-tai punaviiniä joimme aterioilla. Nams! Erityisen hyvää oli oreganojättikatkaravun pyrstöt. Niiden ohje kuvin seuraavasti:










Katkarapujen kuivaamisen jälkeen paistettiin oliivi- ja seesamiöljyssä savupaprikaa, chilirouhetta ja kuivattua oreganoa pannussa, kunnes mausteet alkoivat tuoksua. Sitten lisättiin katkaravut pannulle ja paistettiin noin pari minuuttia kovalla lämmöllä.  Lisättiin aurinkokuivatut tomaatit, valkosipuli ja sitruunamehu. Paistettiin vain hetki ja lisättiin oregano- ja persiljasilppu.






Näin siis laihdutus voi mennä, mutta aion tuhertaa sen parissa. Sitkeästi. Kunnes 68 kg on saavutettu. Eikä tämä niin vakavaa ole. Jos paino ei ala pudota kahden viikon sisällä, hyväksyn sen itselleni sopivaksi painoksi. Toisaalta eihän ole mitään muuta kuin vain aikaa tähän laihdutusjuttuuni. Voin katsoa vaikka kaksi kuukautta, mihin suuntaan tämä menee. Olen rakastava ja armollinen itselleni. En liiaksi halua kiusata itseäni, vaikka tämä laihdutus ei ole ollut erityisen vaikeaa tai hankalaa.


Hyvää viikonloppua kaikille!




4 kommenttia:

  1. Nyt näytät jo tosi hyvältä. Jos Erikoisilta Asiantuntijoilta kysytään, niin ei tarvitsisi laihduttaa enää enempää. Laihdutuksessa, kuten kaikessa muussakin, tulee varmasti suvantovaiheita. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Erikoiset Asiantuntijat. Tämä blogger-ohjelma temppuilee. Kaikki kuvat eivät näkyneet ja latasin ne uudestaan. Nyt näyttäisi näkyvän. Toivottavasti myös pidemmän aikaa. Poistin nuo ihme viestit joltakin brasialaiselta hepulta. Toivottavasti ei ole taas jokin häirintäohjelma kyseessä.

      Kiitos myös mielipiteestä, ettei tarvitsisi laihduttaa enää. Mutta kyllä minä vielä laihdutan, ja pitäisi tosiaan hyväksyä se, että nyt on suvantovaihe. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Minusta vaikutat tosi sopusuhtaiselta.
    En osaa sanoa, pitäisikö sinun vielä laihduttaa, sinä tiedät sen itse parhaiten.
    Nutriltin ruokavaliota miettisin monta kertaa. Minusta "oikea" ruoka on aina sitä parempi vaihtoehto.
    Harmittaa, kun kaikki kuvasi eivät auenneet.
    Kaikkea hyvää viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Kirsti. Kuten Erikoisille Asiantuntijoille sanoin, että latasin kuvat uudestaan. Harmi, etteivät näkyneet/näy. Kiva juttu, jos mielestäsi näytän sopusuhtaiselta. Kyllä tämä laihdutus vain jatkuu. Päätin, etten osta Nutrilettia. Tykkään niin paljon syömisestä ja kasvisruuasta. Jatkan täysin samalla tavalla kuin aikaisemminkin, pätkäpaastoten ja paljon marjoja, ertyisesti puolukkaa, kasviksia ja hedelmiä syöden.

    Nutriletin käytön jälkeen - sillä kyllä laihtuu - paino yleensä nousee laihduttamisen jälkeen, koska ei ole opetellut aivan uutta tapaa syödä terveellistä ruokaa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!