perjantai 10. huhtikuuta 2020

Hemmottelua koronan aikaan



Oli mielenkiintoista ja piristävää testata yhteistyössä luontaistuotekauppa  Ruohonjuuren kanssa erilaisia palamuodossa olevia tuotteita, esimerkiksi kosteusvoidetta, meikkiputsaria, hiusten hoitoainetta. Ensiksikin tuoksuttelin niitä ja hunajaisen kookoksen makeat tuoksut hurmasivat. Ruohonjuuri on perustettu jo vuonna 1982 ja se on siitä asti toiminut ilmastonmuutosta vastaan. Kunniotettavaa.

Niin nautin testaamisesta. Tänä poikkeustilan aikana on aikaa hoitaa itseään, ihoa ja hiuksia. Nyt kotioloissa ei tule meikattua. Iho saa hengittää ja voi  mainion hyvin. En tiennytkään, että saippuapalan muodossa on ihoputsaria ja kosteusvoidetta. Näistä tuotteista kaikki jää käyttöön paitsi vartalon kosteusvoide. En ole koskaan käyttänyt sitä, enkä opi varmasti käyttämäänkään. Nyt tuotteisiin.


Healing-öljypuhdistuskakku, Luonkos, 29,90 €
Rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitettu Healing-moringa öljypuhdistuskakku putsaa, ravitsee ja hoitaa ihoa.

Kakun tehoaineena on huippuravinteikas moringa "ihon superfood", antioksidanttirikas raaka-aine. Kaoliinisavi puhdistaa epäpuhtauksia ja rauhoittaa ihoa. Lisäksi kakussa on hoitavana raaka-aineena hamppuöljy, kookosöljy ja kaakaovoi. Käyttämällä kakkua päivittäin ihon kosteustasapaino palautuu ja epäpuhtaudet poistuvat.

Öljypuhdistuskakku putsasi hyvin ja etenkin jätti ihon pehmeäksi ja kosteaksi. Mietin laittaisinko lainkaan seerumia ja yövoidetta puhdistuksen jälkeen, koska iho oli jo pehmeä ja ravittu.


Delicious Heavenly-vartalokakku. Luonkos, 23,95 €
Tämä tuo luksusta arkeen. Luonnollisista raaka-aineista tehty kakku sitoo kosteutta ihoon ja ravitsee sitä. Eteerisillä öljyillään se tekee ihosta tuoksuvan.

Käyttöohje: Parhaan tuloksen saat, kun käytät kakkua suihkun jälkeen kostealle iholle. Hiero vartalokakkua käsiesi välissä tai suoraan iholle. Anna öljyn imeytyä ihoosi hetken ennen pukeutumista.

Öljy imeytyi ihoon hyvin, eikä jättänyt sitä tahmaiseksi. Lisäksi iho tuntui pehmeältä ja tuoksui hyvältä.


Coconut Milk-kosteuttava shampoopala, Flow kosmetiikka, 13,95 €
Laadukkaista kasviöljyistä tehty shampoopala pesee hiukset tehokkaasti ja hellävaraisesti. Kookosmaito pehmentää kuivaa ja karheaa hiusta. Shampoo soveltuu myös värjätyille ja käsitellyille hiuksille. Ekologinen pesijä. Shampoo pesi hiukset todella hyvin, tuntui, että se syväpuhdisti hiukset, eikä tarvitse enää käyttää erillistä syväshampoota puhdistamaan päänahkaa ja hiuksia hiustuotteista. Shampoo myös vaahtosi ylellisesti.


Hoitoainepala, hamppu, Flow kosmetiikka, 27,95 €
Hoitoainepala on täysin kasviperäinen - niin kuin kaikki Ruohonjuuren tuotteet - eikä rasita vesistöjä. Selvittää ja tekee hiuksista kiiltävät. Hoitoainepala sisältää runsaasti hampunsiemenöljyä ja luomukookosöljyä. Hiukset tuntuivat hoitoaineen jälkeen pehmeiltä ja tavallista tuuheammilta.


Hiusnaamio-kookoskerma, Flow kosmetiikka, 27,95 €
Uuden sukupolven silikoniton hoitonaamio tuo hiuksiin elinvoimaa ja kiiltoa, sopii erityisesti kuivalle, katkeilevalle ja karhealle hiukselle.

Hiusnaamion koostumus on tiivistemäinen ja soveltuu myös ammattilaisten käyttöön. Kookosmaito, kookoskerma ja arganöljy tekevät hiuksista elinvoimaiset ja pehmeät. Voi käyttää myös pikahoitona tai sipaista pienen määrän latvasuojaksi. Seuraavana päivänä naamion käytön jälkeen  hiukseni tuntuivat kuohkeilta, naamio ei latistanut hiuksia. Hiuksissa oli myös enemmän kiiltoa. Hyvä tuote ja jää varmasti käyttöön.

Hyvää pääsiäistä kaikille!










6 kommenttia:

  1. Aivan ihanan oloisia tuotteita kaikki ja olen kuullut mielettömän paljon kehuja Luonkosin putsarisaippuoista. <3

    Sydämellistä pääsiäistä Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiia. Öljyinen putsarisaippua oli kyllä tehokas ja jätti ihon niin ihanan pehmeäksi ja ravituksi. Hyvää toista pääsiäispäivää sinulle!

      Poista
  2. Luen erityisen tarkkaan, ja mielenkiinnolla, aina nämä sinun tuotetestaus-postauksesi. Itse käytän kovin vähän rahaa itseeni kosmetiikka mukaanlukien eli hemmottelen mieluummin itseäni turvallisilla, ekologisilla tuotteilla.
    Kuten sanoit arjen luksus on joskus paikallaan.
    Kaikenlaiset naamiot houkuttelevat, nyt erityisesti tuo kookoskerma-hiusnaamio, se menee kokeiluun! Luotan enemmän asiakkaiden kokemukseen kuin mainostajan itsensä kehuihin. Ps. se Mahalo Bean mask kasvonaamio oli ihan huippujuttu!
    Toivottelen sinullekin oikein rauhallista, rentouttavaa ja rentoa pääsiäisen aikaa! -Tuulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tuulikki. Tuntuu kivalta, kun olet kiinnostunut näistä tuotetestauksistani. Aina välillä ne tekee mielellenikin hyvää. Ja se on tosiaan arjen luksusta. Nimenomaan tuo ekologisuus ja turvallisuus ovat tärkeitä. Minulla myös ja käytän vain luonnonkosmetiikkaa. Mahalo on tuttu, upeita tuotteita heillä, mutta myös kalliita. Olen kauan sitten yhdessä postauksessa testannut niitä ja ihastuin. Minäkin käytän tuota kasvonaamiota ja tällä hetkellä iltaisin Mahalon kasvovoidetta. Tuotteissa on hyvä ja tehokas tuoksumaailma. Kasvovoidetta ei tarvitse laittaa kuin pienen, pieni nokare ja silti se riittää, kasvot ovat aamullakin pehmeät, eikä oikeastaan tarvisisi käyttää mitään voiteita, jos ei pese kasvoja. Hyvää toista pääsiäispäivää sinulle!

      Poista
  3. Kaikki esittelemäsi tuotteet herättivät mielenkiintoni, vaikken yleensä ole kosmetiikan perään.
    Ekologisuus ja erilainen koostumus kutkuttavat kutsuvasti.
    Oikein ihanaa pääsiäisen jatkoa Marja!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Kirsti. Minuakin yllätti, ja oli hyvin mielenkiintoista, että ihoputsaria ja vartalovoidetta on saippuapalan muodossa. Luonnonkosmetiikka on niin hieno juttu esimerkiksi tuon ekologisuuden kannalta, eikä nämä tuotteet rasita vesitöä, nimenomaan hiusshampoo, hoitoaine ja naamio. Voi hyvin mielin käydä suihkussa. Hyvää toista pääsiäispäivää sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!