perjantai 31. toukokuuta 2019

Neuroottisuus tekee elämästä vaikeaa



Neuroottiset ihmiset ovat melko usein perfektionisteja. He murehtivat helposti menneitä ja tulevia;  hautovat omia puutteitaan; ylireagoivat vastoinkäymisiin. Neuroottisuus lisää mielenterveysongelmien riskiä. Masennusta, ahdistusta, alkoholiongelmia.

Neuroottisen mielen toiminnasta on kaksi toisistaan eroavaa käsitystä. Tunneteorian mukaan neurootikon aivot ovat herkempiä uumoilemaan uhkia ja rangaistuksia. Tämä selittäisi sen, että miksi neurootikot ovat usein pelokkaita ja reagoivat voimakkaasti ikäviin tapahtumiin. Tämä teoria ei selitä neurootikon huonommuuden tunteita ja ailahtelevaisuutta.



Niinpä tutkijat ovat esittäneet täydentävän teorian. Sen mukaan neuroottisia ihmisiä vaivaa mielen häly ja kaoottisuus. Heillä on vaikeuksia keskittyä, koska tunkeilevat ajatukset - kuten pelot ja huolet - häiritsevät heidän tarkkaavaisuuttaan.

Neurootikot eivät kuitenkaan pärjää huonommin älykkyystesteissä tai töissä kuin muut. Keskittymisen häiriöt ei siis häiritse heidän suoriutumistaan. On huomattu, että helposti huolestuvat ihmiset ovat kovia tekemään töitä onnistuakseen.






Lähteet: Helsingin Sanomat 4.4.2019, kuvat omat

4 kommenttia:

  1. Olen myös huomannut tuon perfektionismin ja neuroottisuuden yhdistelmän. Toivottelen täältä sinulle aurinkoa viikonloppuusi☀️

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kristiina kommentistasi. Ihmeen yleistä on perfektionismi+neuroottisuus. Aurinkoa sinullekin viikonloppuna!

    VastaaPoista
  3. Ihailen ihmisiä, jotka tekevät kaiken viimeisen päälle. En ole osannut edes ajatella, että kyseeä saattaisi olla neuroottisuus. Eikä aina varmaan olekaan.
    Hyvää kesäkuuta Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi. Minäkin ihailen ihmisiä jotka tekevät kaiken viimeisen päälle. Olen siihen liian kärsimätön. Perfektionismi ja neuroottisuus kulkevat melko useasti käsi kädessä.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!