torstai 28. maaliskuuta 2019

Teeskentelijä



Teeskentely voidaan jakaa tiedostamattomaan ja tietoiseen. Ihminen ei itse huomaa tiedostamatonta teeskentelyään. Tiedostamaton teeskentely  voi johtua siitä, ettei ihminen uskalla kuulostella, mitä itsessä tapahtuu. Mitä kokee ja tuntee.

Tietoinen teeskentelijä harjoittaa tarkoituksellista ja julmaa kaupankäyntiä. Hän pyrkii omaan päämäärään ja saattaa ylistää toista ihmistä, vaikka ajattelisi päinvastoin. Teeskentelijä ei ilmaise aidosti itseään, koska on edullista antaa itsestään erilainen kuva kun pohjimmiltaan on.



Teeskentelijä voi hymyillä vaikka puhuisi vaikeista asioista. Hän antaa sellaisen käsityksen, että hänen elämänsä on ruusuilla tanssimista ilman piikkejä.

Aidossa ihmissuhteessa syntyy tunneyhteys, mutta teeskentelijän kanssa sitä ei voi syntyä. Ihminen vaistoaa, että teeskentelijä on muuta kuin antaa ymmärtää.

Teeskentely on kuitenkin tilannesidonnaista. Esimerkiksi työhaastattelussa  voidaan antaa sellainen kuva itsestä, jollaista ajatellaan työpaikan haluavan.




Jos teeskentelee niin paljon, että se näkyy ihmissuhteissa, syitä voi etsiä lapsuuden kiintymysuhteista. Lapsi voi olla turvallisesti tai turvattomasti kiintynyt.



Lapsi osaa olla ovela. Hän oppii miten käyttäytyä, jotta saa tahtonsa lävitse.  Esimerkiksi lapsi haluaa karkkia ja tekee kaikkensa saadakseen sitä. Kun hän huomaa, että joku tapa tehoaa, hän alkaa käyttää sitä.



Pahimmillaan teeskentelijä jää yksin. Toisten on vaikea olla ihmisen kanssa, josta ei saa minkäänlaista otetta.

Teeskentely ja epäaitous kukkia rehottaa somessa. Laitetaan usein kuvia lomamatkoilta. Kauniista kodista. Iloisista juhlista. Drinkeistä tai cavasta ystävän kanssa. Kaikesta hienosta ja kauniista.

Tämä vääristää todellisuutta. Ei elämä ole pelkkää juhlaa ja kauneutta. Elämässä ei mene aina hyvin.

Joku voi luoda someen virtuaaliminän. Se on sellainen, jota elämä ei ole.

Jos kuva ei saa yhtään peukutusta tai kommenttia, sen lataaja saattaa pelätä, että hänestä ei tykätä. Some on armoton paikka.

Mitä mieltä olet teeskentelystä?




Lähteet: voihyvin 2/2019, kuvat Pixabay

8 kommenttia:

  1. Huh, nyt osui.
    En voi sietää mielistelijöitä ja tunnistan mielistelyn välittömästi.
    Syy on yksinkertaisesti se, että olen itse ollut varsinainen nuoleskelija elämäni alkutaipaleella. Inhoan silloista tapaani toimia. Toisaalta saatoin sanoa "suorat sanat" väärissä paikoissa, mutta sen ajatteleminen ei aiheuta inhon tunteita.
    Pahoin pelkään tuon miellyttämisen halun jättäneen pysyvät jäljet persoonallisuuteeni. Sanon mieluummin ihmisille hyvästi kuin pahasti. Siis teeskentelen :(
    Hyvää torstaita Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentista. Sama täällä en tykkää yhtään mielistelijöistä.Nuoleskelu oli sinulle varmaankin selviytymiskeino ja puolustusmekanismi, koska olit lapsi. Ikävä jos tunnet sen jättäneen jäljet sinuun. Mutta ei sen tarvitse niin olla. Kyllähän me kaikki haluamme rauhaa ja vastaamme siksi mieluummin hyvin kuin pahasti.

      Poista
  2. Onkohan nuo ylimmäiset kuvat pohjois Norjasta,on niin tutun näköisiä maisemia, ihanat kuvat. Onhan tuota teeskentelyä nähty niin tässä ympärillä kun somessakin, kai teeskentelijä pyrkii maksimoimaan omaa etuaan jotenkin. Kaipa sitä nuorena tuli teeskenneltyäkin monen muun toiminnan ohella, enää ei jaksa kuluttaa energiaa mihinkään epäolennaiseen. Muistuikin mieleen että onkohan minussa vieläkin hieman teeskentelijää,olen nimittäin kauneutta rakastava esteetikko, peitin yhden tylsännäköisen valkoisen seinän tekomuraateilla ja useimmat asiakkaani luulevat niitä aidoiksi ja yhtä isoa tekokukkakimppua vien pöydilleni jos ei satu aitoja olemaan, ovat muuten ihan aidonnäköisiä.Tunnen suunnatonta mielihyvää jos saan jakaa ihmisille kauniita asioita,siksi kai harrastan piirtämistä ja maalaamista ja aiheena useimmiten kukat,asetelmat, keijut ja enkelit. Mielenkiintoinen aihe taas, tulee vaan nämä kommentit aikas pitkiä, mutta toivon sinulle toivoa täynnä olevaa torstaita Marja :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Pihakeiju kommentistasi. En tiedä mistä kuvat ovat, koska olen ottanut ne kuvapankista.Nuorena epävarmana tuli varmaan itsekin teeskenneltyä silloin tällöin. Kuten sanoit näin vanhempana ei jaksa kuluttaa energiaa epäolennaiseen. Ei se teeskentelyä ole, jos käyttää tekokukkia, kun ne ovat kauniitakin. Ihanaa että jaat ihmisille kauniita asioita. Se ei tule monelle mieleenkään. Mielenkiintoista että harrastat piirtämistä ja maalaamista. Minäkin harrastan maalausta. Maisemia ja kukkia.Mukavaa torstai iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Jotenkin minusta tuntuu, että jonkin verran tuota teeskentelyäkin harrastan. Riippuu siitä, milaista teeskentelyä tarkoitetaan. Jos niin teen, teen sen tietoisesti, sillä uskon tuntevani itseni ja tunteeni. Mutta esim. pahaa oloa tai pahaa mieltä en halua näyttää kaikille, siksi valitsen hymyn, vaikka ei siltä tuntuisi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Eeva kommentistasi.Sinä toimit niin kuin parhaaksi katsot. Monet muutkaan eivät halua näyttää ainakaan pahaa mieltä. Ja hymyilevät kuten sinä.

    VastaaPoista
  6. Lapsuuteni kirjassa, Mary Marckin (nimimerkki,jonka takana oli Kersti Bergroth) Eeva-sarjassa Hertta-niminen tyttö (yksi kirjan sankarittarista, reipas ja räväkkä) sanoi:"Pidän paljon kavalista ihmisistä. He ovat aina niin ystävällisiä." Jäi mieleen.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!