keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Narsismi , olin narsistin uhri




Narsismi tarkoittaa loputonta itserakkautta. Tunteettomuutta. Empatiakyvyn puuttumista. Suuruuskuvitelmia. Ylimielisyyttä. Mahtavuutta.

Narsisti ei pidä itseään narsistina. Vaikka kaikki  liihottaa lähinnä hänen  oman napansa ympärillä. Olen itse yhden kerran joutunut narsistin uhriksi.


Yleensä narsisti toimii niin, että muun muassa parisuhteen alussa narsisti on ihana, hurmaava ihminen. Suhteen jatkuessa narsisti alkaa manipuloida kumppaniaan. Hän käyttää kumppaniaan vain hyväkseen. Lisäksi saattaa olla äärimmäisen mustasukkainen.

Jos narsistin saa puhuttua - mikä on erittäin harvinaista - psykoterapeutille. Hän voi olla niin ovela. Että hän manipuloi psykoterapeutinkin uskomaan, ettei hän ole narsisti.


Narsistilla ei ole syyllisyyden ja häpeän tunteita. Hän ei kykene epäonnistumaan. Ja siksi hän antaa harhaan johtavan käsityksen hyvästä itsetunnosta.

Narsismin syynä voi olla, ettei narsisti ole lapsuudessaan saanut riittävästi huomiota, hyväksyntää ja rakkautta. Kodin ilmapiiri on saattanut olla hyvin ristiriitainen, häilyvä, turvaton. Vanhemmat eivät ehkä ole opettaneet hänelle yhteiskunnan normeja ja asettaneet hänelle rajoja. Aikuisena hän sitten kompensoi tätä lapsuuden mitättömyyttään olemalla nyt keskipiste. Hän himoitsee huomiota ja suosiota.


Oma kokemus narsistin uhrina
Siitä on varmaankin kymmenisen vuotta aikaa, kun jouduin naispuolisen narsistin pauloihin. Hän oli aluksi tosi vaikuttava ja hurmaava. Mutta sitten hän muuttui vähitellen manipuloivaksi. Joka päivä töiden jälkeen hän soitti minulle. Ja saattoi puhua itsestään tunnin kaksi. Vaikka minulla ei olisi ollut oikein aikaa. Oli huolehdittava lapsista ja kotitöistä.Mutta en vaan voinut lopettaa puhelua.

Hän kertoi joskus vähemmän mahtavana hetkenään, että lapsuudessa hänestä ei oltu välitetty. Vanhemmat olivat olleet jopa vihamielisiä.


Tämä "ystäväni" päätti aina milloin ja missä tavataan. Tapaamiset oli  sitä, että hän puhui vain itsestään ja saavutuksistaan. Ei ikinä, ikinä kysynyt minun kuulumisia.

Väsyin tähän ihmissuhteeseen ja manipulointiin. Ja kerroin hänelle, etten enää halua tavata häntä. Sain valtavan viharyöpyn, panettelun ja mollaamisen osakseni. Lisäksi hän sanoi: Ei se mitään että haluat katkaista "ystävyyden". Et edes ikinä ollut minun arvoiseni.

Oletko sinä kohdannut narsistin?



Lähteet: kuvat omat


13 kommenttia:

  1. Peukku kuville <3
    Loputonta itserakkautta, tunteettomuutta, empatiakyvyn puutetta, suuruuskuvitelmia, ylimielisyyttä, mahtavuutta. Tunnen ihmisiä, joilla on jotain näistä piirteistä. En tiedä voiko heitä kutsua narsisseiksi.
    Olen iloinen, että sinulla on ollut voimaa katkaista yksipuolinen suhde.
    Itse olen väärällä tavalla kiltti, sillä en osaa panna poikki suhteita, joissa aikavarkaiksi kutsumani henkilöt eivät kykene kuuntelemaan minua, vaan aina vain puhutaan ainoastaan heistä. Näemmä panen pahan kiertoon, koska täällä esimerkiksi puhun vain itsestäni. Hyvää keskiviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Katkaisin suhteen, koska olin kerta kaikkiaan ja syvästi väsynyt siihen. Olet tosiaan liian kiltti. Minä sanon tällaisia ihmisiä energiavarkaiksi. Et pane pahaa kiertoon. Täällähän on nimenomaan oikeus ja tarkoitus puhua itsestä.

      Poista
  2. Narsisti ei taida muuttua rakastamalla.Sisareni ollut naimisissa narsistin kanssa ja myös hänen tyttärensä avoliitossa narsistin kanssa,karmeaa katsella läheltä alistamista,pahoinpitelyä,manipulointia ja ties mitä.Heidän oli tosi vaikea päästä irti suhteesta.Itselleni suotiin narsisti työkaveriksi kolmeksi vuodeksi,naispuolinen,ensin tosi ihana mutta sitten alkoi meikäläisen alas painaminen todenteolla.Olen ollut aina kiltti ihminen,siis loistava kohde narsistille.Oli kyllä järkyttävää nähdä se mihin hän pystyi,pyöritteli työnantajaansa mielensä mukaan,valehteli,varasti ja aina tuntui pääsevän pälkähästä kun osasi olla ovela ja olihan hän älykäs myös.Kolmen vuoden aikana ei kertaakaan kysynyt meikäläiseltä että mitä kuuluu tai olisi ollut mitenkään kiinnostunut elämästäni,itse kyllä ylisti oman elämänsä erinomaisuutta joka päivä.Loppuaikoina hän jopa heitteli meikäläistä tavaroilla päin pläsiä.Työni oli muuten kivaa mutta sitten yritys lopetettiin,onniko oli vai onnettomuus,tiedä häntä.Haalin kirjallisuutta narsismista ja perehdyin siihen todenteolla.Oppia ikä kaikki ja liiallinen kiltteyskin on jo menneen talven lumia meikäläisellä.Oli vaan aivan pakko kommentoida kun tielleni osui kyseinen aihe :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Kiva että kommentoit.Tiedät varmasti paljon narsismista, jos läheisesi ja sinä itse olette joutuneet sitä kokemaan ja olet lukenut siitä. Osaat vastaisuudessa välttää heitä. Työkaverisi oli tosi kauhea. Tuli melkein paha olo, kun kuvailit häntä. Hirviö narsisti. Hienoa, että olet päässyt liiallisesta kiltteydestä.Mukavaa huhtikuun jatkoa.

      Poista
  3. Kiitos Marja. Narsismi on lähellä koska oma äitini oli sellainen. Koti oli turvaton johtuen hänestä. Siksi kolahtaa kun narsistista puhutaan ja pelottaa onko itse saanut niitä piirteitä myös.itse kohtasin naapurissani narsistinaisen. Niin kauan voitiin olla ystäviä kun olin samaa mieltä hänen kanssaan. Kun erimielisyys tuli minä muutuin hirviöksi hänen mielestään. Sain kuulla toiselta naapurilta että hän epäili minun seuraavan miten hän käy ulkona. Milloin hän lähtee ja tulee. Mietin miten olisin siinä voinut onnistua. Koska elin omaa elämääni en hänen. Oli pakko muuttaa pois kun hän sai vuokra asuntotoimistonkin ihmisen uskomaan puheitaan. Asuntotoimiston henkilö kieltäytyi tapaamasta minua. Nyt olen ollut onnellinen 3.5 vuotta toisella alueella samassa kaupungissa. Narsismi on pelottavaa. Vaikka se ei olisikaan ihmisen oma vika vaan tullut lapsuuden kokemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja kommentistasi. Surullista kun äitisi on ollut narsisti. Tuskinpa olet perinyt tai oppinut häneltä narsistisia taipumuksia.Naapurisi narsisti oli varsinainen paholainen. Kun narsistin oveluudellaan puhui asuntotoimiston ihmiset pyörryksiin valheillaan. Ikävä että tilanne meni niin pahaksi, että sinun piti muuttaa pois. Mukavaa päivän jatkoa sinulle.

      Poista
    2. Kiitos Marja. Asiat menevät useimmiten niin luin on tarkoitettu. Pääsin vapaaksi tunteesta että olen itse jotenkin huono. Maailmassa on paljon mukavia ihmisiä kohdattavana.

      Poista
  4. Minullakin kokemusta narsistisesta ihmisesta, johon välit on nykyään onneksi katkaistu. Katkaisuun aikaa meni noin. 2 vuotta. Aikaa meni siihen, että narsisti sai itselleen selitettyä, että syy kaikkeen olin tottakai minä, muutettua jutun päässään itseä imartelvaksi ja sitten hänkin oli valmis jättämään minut rauhaan.

    jennytokoi.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny kommentistasi. Hyvä että katkaisit välit narsistiin, vaikka siihen meni aikaa. Tuo on juuri käsittämätöntä, että he panevat kaiken pahan toisen osapuolen syyksi. Ja todella ikävää on, että narsismista ei voi parantua, koska se on persoonallisuushäiriö. Kuinkahan monen elämän yksi narsisti voi pilata? Kivaa keskiviikon jatkoa sinulle.

      Poista
  5. Olen ja tässä on aihe, josta olen lukenut erittäin paljon ja hullua kyllä elämässäni on ollut kolme vahvaa vaikuttajaa narsistina. En nyt voi kertoa ketä, mutta voin sanoa, yksi oli ystävä, johon katkaisin lopulta välit ja yksi liittyy tuli elämään mieheni suvun kautta ja yksi on oma lähisukulainen ja muista on päästy irti, mutta lähisukulaisen vaikutusvalta jo pikkutytöstä asti on ollut rankka ja raju tie. Nykyään pakenen heti, kun kohtaan narsistisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tiia kommentistasi.Ugh, sinulla kolme narsistia elämänhistoriassa. Minulle tuli tuosta yhdestäkin iso ongelma.Olit rohkea, kun katkaisit välit narsisti"ystävään". Narsisti lähisukulaisena on surullista. Kun veri on vettä sakeampi. Ja on vaikea katkaista välit lähisukulaisen kanssa. Minäkin alan välttää ihmistä heti, jos huomaan että hän on narsisti. En halua enää tulla nöyryytetyksi.

    VastaaPoista
  7. Juu, tuttua on. Tuli ihan uupunut olo omien muistojen takia kun luin kuvaustasi tuosta "ystävyydestä". Onneksi pääsit irti. Narsisti tarvitsee aina yleisön, ja siksi (me) myötätuntoiset, muista välittävät, muita kuuntelevat ihmiset ovat heille otollista riistaa. Aloin lukea ilmiöstä parikymmentä vuotta sitten ja silmät aukenivat. Viimeksi olen kohdannut narsistin pari vuotta sitten. Hän oli työtoveri, pääsin vapaaksi vasta kun jätin työpaikan. Mielelläni olisin jäänyt mutta se olisi maksanut mielenrauhan. Parempi pelastaa itsensä 🙂

    VastaaPoista
  8. Kiitos Rita kommentista.Todella surullista ja väärin, että sinä jouduit jättämään työpaikan. Narsistin olisi pitänyt tehdä se. Mutta kun hän on yleensä niin mahtava ja ovela. Ja saa pomonkin pauloihinsa. Varotaan kaikki narsisteja! Leppoisaa sunnuntai päivää sinulle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!