Hommia rästissä - vitkuttelu

 

Vaikka olen melko kärsimätön ihminen, vitkuttelen monissa asioissa: liesituulettimen pesu, jääkaapin sulattaminen ja pesu, samoin pakastimet,  pellettitakan putkien siivoaminen, vaatekaappien järjesteleminen (minun vaatekaappi on täydellinen kaaos, samoin liinavaatekaappi), auton siivoaminen, kunnon siivoaminen kodissa, ikkunoiden pokien maalaus, tietsikan  kauppaan vieminen ja kuvien siirron oppiminen (Windows 11:ssa on hyvin alkeellinen kuvankäsittely ja siirtäminen puhelimesta koneeseen), saunan pesu, kesäkukkien pois kaivaminen... Vitkuttelua on myös monissa muissa asioissa, jotka eivät tule nyt mieleen.

Vitkuttelua on tutkittu etenkin opiskelu- ja työelämässä, mutta tutkimusten tiedot voivat olla tunnistettavia myös kotielämään liittyvässä aikailussa, sanoo psykologi Minna Miao.

Ainakin suhtautuminen vitkutteluun on samantyyppistä kohteesta huolimatta, kun ihminen haluaisi saada jotakin aikaiseksi, mutta ei saa vain ryhdyttyä  toimeen, usein se harmittaa, suututtaa, stressaa, hävettää tai ahdistaa.

Jos vitkuttelu toistuu, toimintatapa voi vaikuttaa minäkuvaan. Vitkuttelija saattaa tuntea olevansa laiska, saamaton, jopa ääliömäinen.

Usein monilla vitkuttelijoilla tuntuu olevan päässään pitkä to do-lista. Kodeissa kartellaan muun muassa tiskaamista, siivoamista, liesituulettimen ja ikkunoiden pesua, pakastimen sulattamista, tarpeettomien tavaroiden viemistä kierrätykseen, lampun vaihtamista, matkakassien ja muuttolaatikoiden purkamista, joulukuusen riisumista, oven saranoiden rasvaamista, taulujen kiinnittämistä seinille, auton tai laitteen huoltamista ja remontin aloittamista tai viimeistelyä.

Myös monella on samankaltainen tilanne, että elämässä on niin paljon sisältöä, että arjen rästihommille ei riitä aikaa. Priorisointi on Minna Miaon mukaan hyvä tapa taklata vitkuttelutaakka. "Ihan kaikkea emme voi tehdä, mitä itseltämme tänä päivänä vaadimme."

Tärkeää on myös pohtia, miksi tekemättömät tehtävät ovat ylipäätänsä to do -listalla. "Ovatko ne minulle tärkeitä?Onko tämä asia tässä elämäntilanteessa minulle niin iso juttu?" Koska keskeneräiset työt kuormittavat, niitä ei kannata kantaa turhaan mielessään.

Tuskin on ylipäätään ihmistä, joka ei koskaan vitkuttelisi. "Se on ihan normaalia, eikä siitä tarvitse tehdä ongelmaa, jos se ei aiheuta suurempaa harmia", Miao sanoo.

Seuraavassa kuitenkin muutamia vinkkejä rästitöihin:

• "Jos tehtävä on suuri, palastele se pienempiin osiin. Ensimmäinen askel on ottaa pölyimuri esiin.
• Jätä tehtävä näkösälle. Ripusta korjausta vaativa vaate jonnekin, missä näet sen päivittäin.
• Pyydä apua. Pyydä kumppani tai kaveri seuraksi tai sukulainen neuvomaan. Tarjoa vastavuoroisesti apua hänelle.
• Pyri eroon itseä syyllistävästä asenteesta. Syyllisyys ei helpota toimeen ryhtymistä. Tartumme helpoimmin asioihin, joista tulee hyvä mieli.
• Mieti, mikä voisi helpottaa tehtävän tekemistä? Innostaisiko lempimusiikki siivoamaan?
• Kotihommiin liittyvä aikaansaamisen tunne lisää dopamiinin tuotantoa. Sen voimin voi innostua tarttumaan seuraavaankin tehtävään. Käytä hyväksesi tätä Flowta. 
• Palkitse itsesi tehdystä työstä.

Minua auttaa tehtävän pilkkominen pienempiin osiin, esimerkiksi vaikka päätän imuroida ja mopata osan huoneista tänään ja osan huomenna. Lempimusiikkikin auttaa, samoin palkinto tehdystä työstä. Ikävistä hommista en ole koskaan saanut Flow-mielentilaa.

Dopamiinin vaikutuksen olen kyllä huomannut: on niin hyvä mieli.

Lähteet: Helsingin Sanomat 30.3.2025, kuvat Pexels

Aikuinen lapsi syyttää vanhempiaan

 

Kun sain ensimmäisen oman lapsen, mietin äitini ja minun suhdetta. Asuimme kaukana kotipaikasta, ja en käsitellyt äidin kanssa suhteitamme ja lapsuuttani edes puhelimessakaan. Mieleen putkahti se seikka, että äiti vei minut naapurin lapsirakkaalle tyttärelle usein hoitoon, jo varmasti vauvaikäisenä. Olen nähnyt siitä valokuvia. Tästä olin äidille vihainen, koska sisaruksiani ei ollut viety ikinä hoitoon.

Toisaalta sain paljon rakkautta naapurin tytöltä. Lapsella voi olla useampikin hyvä kiintymyssuhde, mutta usein se on äiti.Olen miettinyt, että ehkä tunneherkkyyteni johtuu tästä.

Aikuinen lapsi saattaa selvitellä menneisyyttä monesti silloin, kun hänen omassa elämässään on käännekohta: hän muuttaa pois tai saa oman lapsen.

Lapsen ja vanhemman suhde on valtavan  pitkä ja tunteita tulvillaan, psykologi ja psykoterapeutti Hannele Törrönen luonnehtii. Häneltä on julkaistu kirja Väärin rakastettu vuonna 2019.

"On väistämätöntä, että eteen tulee myös suhdetta koettelevia kehityskriisejä. Moni toivoo vanhemman ja lapsen välille ymmärrettävästi hyvää suhdetta, mutta sellaista ei ole täydellisenä olemassa.

Elämä tuo haasteita ja ristiriitoja väistämättä. Lapsuuden merkitystä ihmisen koko elämän kannalta painotetaan nykyisin hyvin paljon.

Jos aikuinen lapsi sitten ottaa esille lapsuuden kipukohtia, vanhemman suurin tunne on yleensä valtava syyllisyys."

Se ei ole aina huono asia. Hyvä syyllisyys auttaa havaitsemaan ja korjaamaan asioita. Se saattaa voida saamaan aikuisen pohtimaan rooliaan ja ymmärtämään paremmin lapsen tunteita.

Ongelmalliseksi syyllisyys tulee silloin, jos vanhempi kuvittelee, että voi syyllisyydessään rypemällä muuttaa menneisyyden tapahtumia.

"Se voi johtaa vanhemman lamaantumiseen ja syyllisyyden loputtomaan sovittamiseen esimerkiksi niin, että lapsi saa kohdella vanhempaansa sopimattomasti: haukkua tai kiukutella."

Tämä on itserankaisua pahimmillaan. Menneessä rypeminen estää elämästä tässä ja nyt. "Lapsen kynnysmatoksi ei tarvitse ryhtyä."

Keskusteleminen voi lisätä ymmärrystä, jankuttaminen ei. "Kysyä saa, mutta ei käydä toisen persoonaan kiinni tai alkaa jahdata. Jatkuva haukkuminen ei johda parempaan kommunikaatioon", Törrönen toteaa.

"Hyvä aloitus keskustelulle on kertoa, millaisia muistoja itsellä on, ja kysyä miten toinen muistaa asiat."

On melko yleistä, että asiat muistetaan eri tavalla. Vanhempi voi muistaa mukavat koti-illat, lapsi taas jatkuvan painostuksen koulutehtävien pariin.

Erilainen esimerkki voisi olla, että lapsi muistaa tulleensa jätetyksi yksin.Mutta kyse on voinut olla siitä, että hän koki jääneensä perheessä yksin vanhempien omien kriisien aikana. "Tunnemuistot ovat aina oikeita, vaikka faktoista oltaisiin eri mieltä", Törrönen sanoo. Kilpailu siitä kuka on oikeassa, ei johda mihinkään vaan lukkiuttaa ymmärrystä.

Eri aikoina perheeseen liittyvät asenteet ovat olleet erilaisia. Mikä joskus oli hyväksyttyä, ei välttämättä enää ole. Esimerkiksi ennen vanhemmat olivat lapsilleen ehdoton auktoriteetti.

Hyvä tavoite välienselvittelyssä on niin sanottu pahan pienentäminen. Se tarkoittaa molempien osapuolten käsitystä siitä, että kun vanhemmat ovat toimineet väärin, se on johtunut ymmärtämättömyydestä ja avuttomuudesta. Anteeksipyyntö voi olla paikallaan, jos se tulee suoraan sydämestä.

"Menneisyyden selvittely on tavallisesti vain yksi vaihe, joka usein menee ohi."

Lähteet: Hyvä Terveys 2/2025, kuvat omat

Turha vaatimattomuus

 

Työpaikan saaminen, ylennys, uusi parisuhde. Kaikki nämä ovat ihania asioita, mutta joskus iloon voi sekoittua epämääräistä syyllisyyttä. Näin ainakin silloin, jos hyvä ystävä kamppailee samaan aikaan työnhakukierteessä tai on vasta eronnut.

"Jokaisella on lupa iloita omista onnistumisistaan, ei siitä kannata tuntea syyllisyyttä. Empaattisuutta on kuitenkin osata valita ilon aste ja se, miten missäkin tilanteessa asiasta kertoo toisille", kiteyttää työterveyspsykologi Kirsi Mylly Terveystalosta.

Esimerkiksi jos työyhteisössä yksi ylennetään, saattaa tilanne ymmärrettävästi herättää pettymystä ainakin niissä työkavereissa, jotka itsekin tavoittelivat samaa pestiä.

"Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö paikan saanut saisi iloita hyvällä omallatunnolla omasta etenemisestään", Mylly sanoo.

Silloin tällöin monen mieleen voi kuitenkin tulla, että on parempi jättää näyttämättä oma ilo, jotta muilla olisi mukavampi olla. Jotkut voivat jopa ajatella, että iloon ei ole oikeutta, koska se voisi aiheuttaa jollekin toiselle surua tai pettymystä.

Julkinen iloitseminen omista saavutuksista voi tuntua vaikealta myös siksi, että suomalainen kulttuuri on ollut perinteisesti jäyhä. Asioista ei ole ollut tapana tehdä numeroa, ei edes isoista onnistumisista. Perinteisissä sanonnoissakin on tavattu toistella, että "vaatimattomuus kaunistaa", ja että "se kel onni on, se onnen kätkeköön". Ei tarvitse kovin monta vuosikymmentä mennä taaksepäin, kun lasten kasvatuksessakin korostettiin nöyryyttä, ahkeruutta ja vaatimattomuutta.

"Esimerkiksi työyhteisössä koettu myötäilo lisää yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunnetta. Kun työpaikalla uskaltaa näyttää omia tunteitaan, vahvistaa se varmuutta siitä, että täällä voin olla oma itseni."

Syyllistymisen takana saattaa olla myös pelko toisten kateudesta tai siitä, että jos erottuu liikaa, joutuu joukon ulkopuolelle.

"Silloin syyllistymisen sijaan kannattaa ehkä miettiä esimerkiksi ystävyyssuhteiden aitoutta. Aidossa ja terveessä ystävyydessä pystytään iloitsemaan toisen puolesta."

Syyllisyydentunne on mennyt turhan suuriin mittasuhteisiin, jos löytää itsensä jatkuvasti miettimästä, aiheuttiko toiselle pahaa mieltä omalla ilollaan. Jos pohtii, olisiko pitänyt olla kertomatta onnistumisestaan, jotta toiselle ei tule ikävä olo. Pahinta on, kun kieltää itseltään kokonaan ilon, koska kaikilla muilla ei mene yhtä hyvin.

"Tämänkaltaiset ajatukset ovat raskaita ja niihin voi liittyä liiallista toisten miellyttämisen tarvetta tai itsetunnon haasteita."

Syyllistymistä saattaa kokea muita helpommin muun muassa silloin, jos on vastuun kantamiseen taipuvainen tai on tottunut huolehtimaan muiden viihtymisestä jopa liiallisesti. Samoin voi käydä, jos kaipaa hyväksytyksi tulemista tai on taipuvainen tunnollisuuteen.

Näihin tilanteisiin arkinen järkeilykin voi auttaa: oma ilo ei ole keneltäkään toiselta pois.

Toisten huomiointi on eri asia kuin toisten tunteiden kantaminen. Jokaisella on vastuu omista tunteista, eikä toisten mahdollisista ikävistä tunteista kantamisesta kannata tehdä itselleen riippaa.

"Tässä tarvitaan empatiakykyä. Tällaisissakin hetkissä on tärkeä voida kertoa omasta ilosta esimerkiksi ystävälle, mutta suurimmat tunteenpurskahdukset kannattaa ehkä näyttää sellaisille ihmisille, joita oma ilo ei haavoita."

Kun ilot ja surut sanotaan ääneen, ne eivät jää pinnan alle käsittelemättöminä asioina.

 

Tänä keväänä istutetut kärhöt

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.8.2023, kuvat omat

Ihastuminen parisuhteen aikana

 

"Minulla on ollut useita ihastuksia parisuhteen aikana. Ne ovat saaneet minut loistamaan, jaksamaan ja olen pitänyt itsestäni enemmän."

Näin sanoo 66-vuotias nainen Helsingin Sanomien kyselyssä ihastumisesta parisuhteen aikana. Kyselyssä lähes kaikki toteavat, että ihastuminen on normaalia, vaikka olisikin parisuhteessa.

Monet vastaajat kertovat hämmentyneensä ihastumistaan ja tunteneensa siitä syyllisyyttä. Toisaalta ihastuminen on tuonut iloa elämään.

Psykologi ja psykoterapeutti Suvi Laru kertoo, että ihastuminen parisuhteen aikana on tavallista, eikä siitä tarvitse potea syyllisyyttä.

"Kohtaamme arjessamme ja parisuhteenkin aikana monenlaisia ihmisiä, ja jotkut heistä saattavat tuntua erityisen ihanilta. Oleellista on se, mitä ihastuksen tunteelle tekee."

Ihastuksia ilmaantuu monenlaisissa tilanteissa, usein silloin, kun käsillä on jokin tiedostettu tai tiedostamaton ristiriita tai haastetta aiheuttava elämäntilanne.

"Kolmekymppisenä tutustuin työpaikalla naiseen, joka kiehtoi minua. Olimme molemmat naimisissa, ja lapsiakin oli. Suhde eteni vääjäämättä siihen, että erosimme tahoillammme ja perustimme uusperheen." Näin kertoo 65-vuotias mies.

Jotkut ovat herkempiä ihastumaan, joidenkin mielessä tunteet sysäävät liikkeelle myllerryksen, joka saa kyseenalaistamaan omaa parisuhdetta. Toisille ihastus on vain tunne muiden joukossa.

Tärkeää olisi uskaltaa pysähtyä ihastumisen tunteen äärelle, antaa sille tilaa ja pohtia, mikä sen merkitys omassa elämässä voisi olla.

Ihastuksen tunteet voivat olla intiimejä, eikä niistä siksi ole helppoa puhua läheisille, kuten puolisolle.

Laru sanoo: "Fantasiat voivat rikastuttaa elämää ja seksuaalisuutta. Joskus ajatellaan, että parisuhteessa pitäisi jakaa kaikki. Jokaisella kuitenkin  on oikeus intimiteettiin myös suhteessa."

Parhaimmillaan ihastuksesta kertominen voi kuitenkin lujittaa suhdetta ja johtaa tärkeään keskusteluun molempien toiveista ja tarpeista.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa suhtautua ihastuksiin. Jokainen parisuhde on erilainen. Yksi pari voi sopia, että ihastuksen tunteiden ei anneta johtaa tekoihin, mutta tunteista voidaan jutella yhdessä.

Pidän nyt noin viikon tauon postausten julkaisemisesta ja koko somesta. Lähden Turkuun tapaamaan opiskeluaikaisia ystäviä. En ota läppäriä mukaan ja puhelintakin pidän miltei koko ajan kiinni. Sometauko ja pieni matka tekevät hyvää.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 24.2.2022

Voi tätä häpeäni määrää

Olen hävennyt muun muassa:

Pikkulapsena häpesin, kun tein jotakin kiellettyä, jäin kiinni ja sain rangaistuksen. En tiedä, olisinko hävennyt silti, vaikka en olisi jäänyt kiinni. Tämä on monimutkainen häpeän ja syyllisyyden kudelma.

Häpeä jatkui. Tietenkin. Koululaisena häpesin, jos en ollut paras kokeessa. Ymmärrän nyt, että minulla ei ollut siinä ympäristössä  ja sellaisilla vanhemmilla muuta mahdollisuutta.  Olin lapsiperfektionisti. Sittemmin perfektionismi vain häilyi teoissani. Kunnes pääsin siitä kokonaan.

Aikuisiällä häpeän sitä, jos en hajamielisenä ihmisenä muistanut mennä esimerkiksi palaveriin, vaikka se oli selkeästi kalenteriin merkitty. Häpeän muitakin virheitä, joita töissäni tein.

Joskus häpeä tulee puhetulvani, puheripulini jälkeen. Mitä oikein höpötin, en kai mitään outoa? Häpeän joskus itseäni pelkästään ajatusten ja tunteiden takia. Miksi minulle tulee mieleen tällaista?

Mutta onneksi tässä iässä ei enää ala kauheasti häpeämään mokiaan ja sattumuksiaan. Niille voi jopa nauraa, monesti muiden kanssa. Minä olen mokaamisessa selvästi lahjakasta ainesta, koska olen niin epäkäytännöllinen ja hajamielinen.

Yleisyydestään huolimatta - kaikkihan sitä joskus tuntee - häpeä on monimutkainen tunne. Monimutkaisempi kuin viha, rakkaus tai pelko. Häpeällä ja syyllisyydellä on yhteisiä piirteitä, mutta ne ovat silti eri tunteita.

Syyllisyys koskee ihmisen tekoja.

Häpeä koskee ihmistä itseään.

Jotkut ihmiset voivat tuntea häpeää liian paljon. Puhutaankin myrkyllisestä häpeästä, joka on yhteydessä esimerkiksi masennukseen.

Häpeän kolme tehtävää

Tutkimusten mukaan häpeällä on ainakin kolme tehtävää, jotka auttavat yksilöä.

Ensimmäinen häpeän tehtävä on estää ihmistä ylipäätänsä tekemästä asioita, jotka aiheuttaisivat paheksuntaa, häpeää ja oman sosiaalisen aseman menettämistä muiden silmissä.

Toinen tehtävä on kannustaa ihmistä salaamaan asioita, jotka saattaisivat aiheuttaa kielteisiä reaktioita muiden silmissä.

Kolmas häpeän tehtävä on osaltaan vähentää haittoja, jos häpeää aiheuttavat asiat paljastuvat muille yhteisön jäsenille.

Jos ihminen sisäistää jatkuvasti kokonaan häpeän tunteen, psykologit puhuvat ydinhäpeästä. Häpeää tunnetaan, oli syytä tai ei.

Myrkyllinen häpeä alkaa usein jo varhaislapsuudessa ja liittyy yleensä vanhempien toistuvaan kielteiseen käytökseen lasta kohtaan. Se saa lapsen tuntemaan itsensä huonoksi, riittämättömäksi tai ei-halutuksi. Myrkyllinen häpeä kasvaa lapsessa siitä, että hänelle ei sanota hänen tehneen jotakin huonosti vaan että hän on huono.

Myrkyllinen häpeä on vahvasti yhteudessä syömishäiriöihin, neurooseihin (ahdistuneisuushäiriöt), ahdistukseen, masennukseen ja sairaalloiseen perfektionismiin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 29.6.2020, kuvat omat

Aikuisen lapsen ja vanhemman suhde

On jännää, että minulla on pesän jättäneisiin tyttäriini erilainen suhde. Tai meillä on erilainen suhde. Toinen viilettää ja pitää silloin tällöin yhteyttä. Toinen soittaa tai minä soitan hänelle joka päivä ja hän käy usein kotonakin.

Suhteet aikuiseen lapseen on erilaiset. 40-vuotias saattaa kiukutella vanhemmilleen kuin murrosikäinen. Aikuinen tytär soittaa äidilleen kuukaudesta ja vuodesta toiseen ja purkaa pettymystä elämään. Kolmas pitää etäisyyttä vanhempiin.

Moni vanhempi menettää mielenrauhansa aikuisten lasten takia. Usein tämä on turhaa.

                              Hyväksynkö lapseni?

Vanhempi ja lapsi saattavat jäädä jumiin suhteessaan. Vanhempi voi olla huolissaan lapsen ongelmista - todellisista ja kuvitelluista. Hän kokee syyllisyyttä ja voimattomuutta, ja väsymys ja stressi voivat saada ajatukset pyörimään kehää.

Aikuinen lapsi taasen voi ihmetellä, miksi vanhempien kanssa olo saa hänet käyttäytymään kuin teini, mököttämään ja kiukuttelemaan.

Usein kyse on siitä, että vanhemman ja lapsen suhde on jäänyt kesken. Todellista itsenäistymistä ei ole tapahtunut.

Vanhempi voisi kysyä itseltään: riittääkö lapsi minulle juuri tuollaisena kuin on? Hyväksynkö hänet oikeasti? Olenko päästänyt irti peloistani lapsen suhteen?

                                      Älä syyllisty

Vanhemman tunne omasta vastuusta ei lopu siihen, kun lapsi aikuistuu. Mutta jos vastuuntunne on ylikorostunut, on syytä lähteä miettimään, onko kyse riippuvaisuudesta.

Tunne voi liittyä myös syyllisyyden paikkaamiseen. Vanhempi kokee, että jotakin meni vikaan ja haluaa sovittaa virheitä vielä vuosien takaa.

Olisi tärkeää, että vanhempi kykenisi vetämään terveellä tavalla rajoja aikuisen lapsen ongelmiin. Ahdistus ja vatvominen ei auta mitään.

                                    Kuulolla oleminen
On hyvä miettiä, onko omassa lapsi- ja vanhempisuhteessa edes vivahteita kahden aikuisen suhteesta.

Jos on, silloin yhteydenpidon motiivina on halu olla tekemisessä toisen kanssa. Ei velvollisuus tai syyllisyys. Kumpikin näkee toisensa nykyhetkessä ja suhteellisen realistisesti. Hyvä merkki on se, että toisen lähellä on helppo ja hyvä olla.

                                    Lapsuus meni jo
Aikuiselle kiukuttelevalle lapselle viesti voisi olla: lapsuus on ohi. Ota vastuu elämästäsi.

Lapsen kannattaisi pohtia suhdetta vanhempiin. Jos huomaa käyttäytyvänsä hullusti vanhempien seurassa, voi pohtia, mitä keskeneräisyyttä itsessään ei pysty kohtaamaan, ja miksi laittaa sen mielellään vanhempien syyksi.

Miten vanhempi voi saada etäisyyttä tulehtuneeseen tilanteeseen? Yksi tärkeä asia on oivaltaa, ettei omaa lastaan koskaan täysin tunne - etenkään kun hän on aikuinen.

Kaikki perheenjäsenet ovat kokeneet menneisyyden tapahtumat eri tavalla, siksi kannattaisi luopua totuuden etsimisestä.

Lähteet: Anna-lehti? Hävinnyt,  kuvat omat

Naisten väkivalta on yhä tabu

                                   Esimerkkitapaus

Tämä on tositarina Hesarista. Henkilön nimi on muutettu. Sannan ja hänen miehensä parisuhde oli tulehtunut. Sanna koki, että mies viihtyy omissa menoissaan liiankin hyvin. Lopulta Sanna otti asian puheeksi miehensä kanssa. Mutta mies suuttui ja kieltäytyi vastaamasta Sannan kysymyksiin. Sanna alkoi tuntea valtavaa raivoa. Järki hävisi. Sanna tönäisi miestään niin lujaa, että tämä horjahti pahasti.

Kului kuukausi, ja sitten Sanna raapi miehensä kasvoja riidan jälkeen. Mies soitti kotiin poliisit ja teki rikosilmoituksen. Sanna tunsi olevansa riekaleina häpeästä ja syyllisyydestä.

Sannaa kuritettiin ruumiillisesti lapsena esimerkiksi remmillä lyömällä. Vanhemmat myös arvostelivat ja vähättelivät. "Ei sinusta ole mihinkään." Jos Sanna kiukustui, häntä pidettiin vaikeana kakarana. Hän oppi tukahduttamaan tunteensa ja miellyttämään muita.

Aikuisena Sannan elämä näytti ulospäin hienolta: Hyvä ura, kolme lasta, kaunis koti. Mutta sisäisesti hän oli hajalla ja yksin. Parisuhteessa aitoa läheisyyttä oli vähän. Puhumattomia asioita rutkasti.

Sannasta tuntui, ettei hän kelpaa omana itsenään. Jälkikäteen hän on ajatellut, että väkivalta oli äärimmäinen keino saada huomiota.

Fyysisen väkivallan lisäksi Sanna kontrolloi kumppanin menoja, huusi, syytti, murjotti. Lapsillekin hän hermostui helposti.

Sanna päätti mennnä fyysistä väkivaltaa käyttävien naisten Maria Akatemian itsetutkiskeluryhmään. Jossa opetellaan antamaan tunteille nimet ja ymmärtämään oman lapsuuden vuorovaikutusmalleja, jotteivat ne toistuisi  nykyisessä parisuhteessa.

Sanna on nyt opetellut hyväksymään menneisyyttään ja kestämään vaikeita tunteita. Vihaa, raivoa, surua, häpeää, syyllisyyttä. Avioliitossa on meneillään hyvä vaihe.

                           Naisten väkivalta

Poliisin tietoon tulleista perheväkivallan tekijöistä runsas viidesosa on naisia. Ja läheskään kaikki väkivalta ei tule poliisin tietoon. Miesten on usein vaikeampi hakea apua kokemaansa perheväkivaltaan. Miehet kokevat avun hakemisen jotenkin vaikeaksi, häpeälliseksi. Liian moni ajattelee, ettei heitä oteta vakavasti. Miten nyt herkkä nainen.....? Sukupuoliroolijako on voimakas.

Naiset voivat käyttäytyä kaikenlaisissa perheissä väkivaltaisesti.  Jotkut naiset kohdistavat vihansa miehiin. Jotkut lapsiin. Jotkut molempiin.

Miltä sinusta tuntuu naisten väkivalta parisuhteessa?

Narsismi , olin narsistin uhri

Narsismi tarkoittaa loputonta itserakkautta. Tunteettomuutta. Empatiakyvyn puuttumista. Suuruuskuvitelmia. Ylimielisyyttä. Mahtavuutta.

Narsisti ei pidä itseään narsistina. Vaikka kaikki  liihottaa lähinnä hänen  oman napansa ympärillä. Olen itse yhden kerran joutunut narsistin uhriksi.

Yleensä narsisti toimii niin, että muun muassa parisuhteen alussa narsisti on ihana, hurmaava ihminen. Suhteen jatkuessa narsisti alkaa manipuloida kumppaniaan. Hän käyttää kumppaniaan vain hyväkseen. Lisäksi saattaa olla äärimmäisen mustasukkainen.

Jos narsistin saa puhuttua - mikä on erittäin harvinaista - psykoterapeutille. Hän voi olla niin ovela. Että hän manipuloi psykoterapeutinkin uskomaan, ettei hän ole narsisti.

Narsistilla ei ole syyllisyyden ja häpeän tunteita. Hän ei kykene epäonnistumaan. Ja siksi hän antaa harhaan johtavan käsityksen hyvästä itsetunnosta.

Narsismin syynä voi olla, ettei narsisti ole lapsuudessaan saanut riittävästi huomiota, hyväksyntää ja rakkautta. Kodin ilmapiiri on saattanut olla hyvin ristiriitainen, häilyvä, turvaton. Vanhemmat eivät ehkä ole opettaneet hänelle yhteiskunnan normeja ja asettaneet hänelle rajoja. Aikuisena hän sitten kompensoi tätä lapsuuden mitättömyyttään olemalla nyt keskipiste. Hän himoitsee huomiota ja suosiota.

Oma kokemus narsistin uhrina

Siitä on varmaankin kymmenisen vuotta aikaa, kun jouduin naispuolisen narsistin pauloihin. Hän oli aluksi tosi vaikuttava ja hurmaava. Mutta sitten hän muuttui vähitellen manipuloivaksi. Joka päivä töiden jälkeen hän soitti minulle. Ja saattoi puhua itsestään tunnin kaksi. Vaikka minulla ei olisi ollut oikein aikaa. Oli huolehdittava lapsista ja kotitöistä.Mutta en vaan voinut lopettaa puhelua.

Hän kertoi joskus vähemmän mahtavana hetkenään, että lapsuudessa hänestä ei oltu välitetty. Vanhemmat olivat olleet jopa vihamielisiä.

Tämä "ystäväni" päätti aina milloin ja missä tavataan. Tapaamiset oli  sitä, että hän puhui vain itsestään ja saavutuksistaan. Ei ikinä, ikinä kysynyt minun kuulumisia.

Väsyin tähän ihmissuhteeseen ja manipulointiin. Ja kerroin hänelle, etten enää halua tavata häntä. Sain valtavan viharyöpyn, panettelun ja mollaamisen osakseni. Lisäksi hän sanoi: Ei se mitään että haluat katkaista "ystävyyden". Et edes ikinä ollut minun arvoiseni.

Oletko sinä kohdannut narsistin?

Lähteet: kuvat omat

Naisen raivo - tästä ei saisi puhua

Naisten käyttämä fyysinen tai henkinen väkivalta on yhä tabu, josta pitäisi vaieta.

Täytyy tunnustaa, että itsekin välillä raivoan sadalla. Mutta en koskaan lyö. Toisaalta astioiden heittely on välillistä lyömistä. Onneksi miehellä on sukkelat jalat.

Jos nainen esimerkiksi neuvolassa alkaa puhua aggressiivisuudestaan, hänet yleensä  sivuutetaan. Naiset on tapana nähdä lempeinä ja suojelevina hahmoina. Raivoava, vihainen, uhkaava nainen on kauhistus muille ja naiselle itselleenkin.

Jos joku jatkuvasti puheissaan väheksyy puolisoaan tai kommentoi häntä kyynisen ivallisesti, voi kyseessä olla parisuhteen henkinen väkivalta.

Mitä väkivalta oikein on? Fyysinen on helppo tunnistaa. Mutta henkinen hakkaaminen on paljon vaikeampaa. Sitä voi olla muun muassa toisen alistaminen, mitätöinti, tunnekylmä suhtautuminen.

Erään tutkimuksen mukaan viime vuonna 36 prosenttia naisista pelkäsi kohtelevansa tai oli jo kohdellut lasta väkivaltaisesti. Parisuhteessa väkivaltaisia oli ollut 38 prosenttia naisista.

Hyvä ja paha viha

Terve viha kuuluu elämään. Sen avulla asetetaan rajoja ja viedään asioita eteenpäin. Hyvä viha on vahvaa energiaa.

Kaikki tunteet ovat sallittuja. Ja kuka vain voi menettää joskus malttinsa ja kontrollin. Jokaisella on kuitenkin vastuu näistä tilanteista. Jos viha ei ole hallinnassa. Se on tuhovoima.

Emmi Latun väkivaltaisia naisia tutkivasta väitöskirjasta selviää, että naiset saattoivat väkivaltaisina kokea voimaa ja hallintaa. Kokevansa olevan kova nainen. Lopuksi kuitenkin väkivalta aiheuttaa naisessa häpeää ja syyllisyyttä.

Haavoitettu pikkutyttö

Väkivaltaisessa - oli se sitten henkistä tai fyysistä - naisessa asuu usein haavoitettu pikkutyttö. Hänen kotinsa on ollut tunnekylmä ja passiiviis-aggressiivinen. Perheessä ehkä aikuiset ovat voineet näyttää kiellettyjä tunteitaan. Mutta lasten on pitänyt olla kiltisti. Itkua ja raivoa ei ole saanut osoittaa.

Lapsi joka ei saa näyttää kaikkia tunteitaan, voi muodostaa identiteetin, jossa hän tuntee olevansa jotenkin paha tai huonosti käyttäytyvä. Hän voi ajatella: En pärjää. Epäonnistun. En kuulu joukkoon. Kun lapsella on turvallinen kiintymyssuhde vanhempiin, hän pärjää kaikkine tunteineen tulevaisuudessa.

Mitä mieltä olet naisten väkivallasta?

Lähteet: Voi hyvin 1/2018, kuvat omat