Tämä postaus on taas sairauskertomus. Viime torstaina hehkutin, kuinka olen parantunut jatkuvista virtsatien tulehduksista - olisi pitänyt koputtaa puuta.
Torstaina iltana en saanut kunnolla virtsaa tulemaan. Lopulta en ollenkaan. Perjantain vastaisena yönä valvoin kuuteen aamulla ja yritin pissiä. Ei mitään tuloksia.
Perjantai-iltana lähdimme päivystykseen, koska oloni oli tukala. Siellä minut katetroitiin ja virtsaa oli 9 desiä. Sairaanhoitajakaan ei meinannut saada kaikkea ulos ja sanoi, ettei ihme, etten saanut virtsaa tulemaan, kun se ei katetrillakaan meinannut onnistua.
Sitten taas odotettiin lääkäriä. Meillä meni viisi tuntia päivystyksessä, ennen kuin minua hoidettiin.
Lääkäri sanoi, ettei voi kirjoittaa minulle antibiootteja, koska kuureja oli ollut monta kertaa peräkkäin, ja oli riski resistenssin syntymisestä, vaikka minulla oli bakteeri virtsassa. Hän kehoitti juomaan karpalomehua. Jota olen kyllä juonut säännöllisesti koko ajan. Pelkään, että virtsaan alkaa tulla verta kuten vuosi sitten.
Hän päätti, että minulle on laitettava katetri kahdeksi viikoksi. Hän kirjoitti pikaisen lähetteen kirurgian vastaanotolle, jossa mitattaisiin virtsasuihkun voimakkuus ja jäännösvirtsa. Se on ensi keskiviikkona.Lääkäri oli niin kiireinen, etten ehtinyt kertoa jatkuvasta pienestä kuumeesta, 37,5 astetta.
Uskon jo valmiiksi, ettei se tule onnistumaan, koska minulla on nyt virtsaumpi ja olen tottunut, että katetri imee kaiken virtsan. Minun käskettiin tulemaan kello yhdeksäksi paikalle, vaikka tutkimustoimet tehdään vasta kello 13. Ideana lienee, että juon siellä paljon vettä. Hoitaja käski aloittaa sen jo kotona aamulla.
Sitten odotettiin hoitajaa, joka asentaisi katertrin. Hän oli mieshoitaja ja kovakourainen. Olen huomannut, että kaikki mieshoitajani ovat olleet tätä.
Tämän katetrin kanssa on yhtä helvettiä. Pitää tarkastaa, onko sen pienessä putkessa tarpeeksi tilaa. Onko katetrissa tukkeutumia tai alkavia vaurioita. Se on suuri ja haittaa elämistä. Yöllä sen kanssa ei ole kiva nukkua, vaikka olenkin nukkunut hyvin. Tämä on alkeellisin katetri, koska sitä ei voi irrottaa putkiosasta niin kuin parempia katetria. En voi käydä kuntosalilla katetri esillä. Miehen kanssa olen kyllä kävellyt. Alapesun pitää olla kahdesti päivässä. Eikä katetriin voi koskea ilman, että pesee kätensä saippuan kanssa kunnolla tai käyttää käsidesiä.
Tämä on synkentänyt ajatukseni ja tunteeni. Pelkään, että putoan masennuksen kuoppaan niin kuin kerran aikaisemmin. En saisi kyykkiä ja mieluiten olla sängyllä lepoasennossa. Silti siivosin tällä viikolla - alkoi ottaa päähän sotkut ja lattioille pinttyneet tahrat.
En ole vielä koulinut ihastuttavia köynnöskukkien taimia, vaikka pitäisi, koska kylvölaatikot alkavat olla ahtaita. Ajattelen, etten pysty oikeaan asentoon lattialla. Harmittaa. Niin pirusti.
Toivottavasti he kirurgian vastaanotolla vaihtaa katetrin sellaiseen, että pitkähkön putkiosan voi irrottaa, eikä katetri sitten haittaisi kuntosalilla ja muutenkin ihmisten ilmoilla.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!