Älä huuda!

 

Minä huudan kotona huomattavasti enemmän kuin mies. En itse asiassa muista 28 vuoden avioliiton aikana, että hän olisi huutanut minulle. Riitamme ovat minun kohdaltani tulisia. Saatan huutaa ja paiskoa esineitä. Mies lähtee karkuun. Mutta kun hän palaa, pyydän häneltä nopeasti anteeksi.

Onko mahdollista, että sama ihminen voi olla toisille mukava, mutta huutaa toisille helposti? Tämä ajatus voi tulla helposti mieleen, jos  seurasi aikanaan viikkojen poliittista keskustelua. Tietysti myös monen arkikokemus kertoo samaa.

Ihmisen vihastumista  tutkineella psykologi ja psykoanalyytikko Rauno  Juntumaalla on selkeä vastaus: kyllä, sama tyyppi voi käyttäytyä eri ihmisten kanssa aivan eri tavalla. Yksi syy tähän voi olla ihmisten välinen, usein tiedostamaton kemia.

"Me poimimme toisten persoonallisuudenpiirteitä, ilmeitä, sävyjä ja eleitä. Ja jostain syystä jotkut ihmiset saattavat tämän vuoksi ärsyttää meitä, toiset taas eivät.Tämä vaikuttaa siihen, miten me heitä kohtelemme, vaikka emme ehkä edes haluaisi käyttäytyä niin."

Kynnystä huutamiseen saattaa laskea se, jos ihmisellä on valta-asema esimerkiksi politiikassa tai työpaikalla.

"Jos on valtaa, se saattaa madaltaa itsekontrollia kuten alkoholi. Valta voi juovuttaa ja mennä päähän. Ihminen alkaa luulla, että hän voi tehdä mitä tahansa. Tästä on tälläkin hetkellä maailmalla paljon esimerkkejä, mutta kunnioitus ei kasva huutamalla, se hapertuu."

Toinen puoli asiasta voi olla se, että vallassaolevalla on stressaava työ, ja stressi puolestaan kiristää hermoja ja altistaa suuttumiselle.

"Johtajille tulee paineita monelta taholta sekä omilta esimiehiltä että alaisilta. Mutta jos haluaa sellaiseen asemaan, silloin pitäisi ymmärtää, että siinä on väistämättä paljon stressitilanteita eikä silti saa räjähtää. Eivät kaikki halua valtaan."

Useimmissa yhteisöissä on sellainen rakenteellinen piirre, että joku aina haluaa kalliiksi kalliin paikalle. Tämä koskee aivan yhtä hyvin urheiluseuroja ja hyväntekeväisyysjärjestöjäkin. Näissä on aina kapinallisia.

"Ihmiset reagoivat huutamiseen eri tavoin. "Muistan sen kouluvuosilta, että kun eräs opettaja huusi, se sai osan itkemään ja toiset pidättelemään hymyään."

Ihmisen temperamenteissakin on eroja. Toiset hermostuvat helposti, toiset ei.

Sekin saattaa jakaa mielipiteitä, mikä ylipäänsä on huutamista. "Jos joku korottaa äänensä, onko se huutamista? Toisen mielestä on, toisen mielestä ei. Huutaminen voi olla veteen piirretty viiva, samoin kuin loukkaaminen. Joku voi olla aidosti ymmärtämättä, että toinen loukkaantui hänen sanomisistaan."

Juntunmaan mukaan jokainen joutuu elämässä oppimaan, miten sietää ikäviä tilanteita, ja siksi ei pitäisi loukkaantua ja uhriutua liian helposti.

Itsensä tutkiskeluun on syytä sekä huutajalla että loukkaantujalla. Jos sitten huutaja ei ole ilmiselvästi narsisti tai persoonallisuudenhäiriöinen.

"Onko huutaminen sitten hyväksyttävää kotona? Ehkä se on hyväksyttävää joissakin tilanteissa, sillä kaikilla menee joskus hermot", Juntunmaa sanoo.

"Jos tila tuntuu itselle turvalliselta kuten koti, ikävienkin tunteiden pitäisi olla välillä sallittuja. Varmasti suurin osa meistä on joskus suuttunut puolisolle tai lapsille. Lapselle on hyvä määrätyissä tilanteissa sanoa tiukasti, että kaikki käytös ei käy. Pitkävihainen ei saa kuitenkaan olla."

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.2.2026, kuvat Pexels