keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Itkusta

 


Minä itkin paljon tyttäreni kuoleman jälkeen. Joskus lenkillä asumattomalla alueella kiljuin, huusin, raivosin ja lopulta itkin. Olen kokenut monia traumaattisia asioita elämässäni. Muun muassa parhaan ystäväni itsemurhan jälkeen itkin öisin, joka yö. Siksi öisin, etteivät pienet lapseni olisivat nähneet päivästä toiseen itkevää äitiä. Saatan myös itkeä, kun näen jotakin hyvin kaunista esimerkiksi taidenäyttelyssä. Saatan itkeä myös liikuttavia elokuvia katsellessa. Taidan olla oikea itkupilli ja erityisherkkä.


Itkun jälkeen tuntuu usein hyvältä. Ikään kuin puhdistuneelta. Itkulla on tärkeä tehtävä tunnemaailmassa, sanoo psykologi ja tietokirjailija Heli Heiskanen. Itku on mielen ja kehon keino vapautua tunnelatauksesta. Stressihormonit vähenevät ja mielihyvähormonit lisääntyvät. Lihakset tuntuvat raukeilta. Tämä ei päde suureen suruun.


Jotakin auttaa mieltä painavista asioista puhuminen. Toista parhaiten itkeminen. Jos tunteita ei koskaan pura vaan pitää ne tiukasti sisällään, ahdistus ja jopa fyysiset vaivat kielivät kannetusta kuormasta. Ne voivat olla pääkipua, vatsavaivoja tai erilaisia kehon jumia.


"Pitkään patoutuneet tunteet, kuten katkeruus ja viha, voivat heikentää hyvinvointia ja vastustuskykyä. Niiden on arveltu voivan altistaa jopa vakaville sairauksille", Heiskanen sanoo.


Jokin suuri elämänmuutos tai menetys voi avata itkuhanat. Kauan raskaassa elämäntilanteessa sinnitellyt ihminen kokee usein, että kun itku viimein tulee, sille ei tahdo tulla loppua. Tunteet purkautuvat voimakkaasti esimerkiksi uupumisen seurauksena. Kun iso määrä tukahdettuja tunteita purkautuu, voimakkuus voi yllättää. Jotkut ihmiset saattavat silti jopa pelätä itkemistä.


Kun on vaikea sallia itku itselleen tai suhtautua toisen ihmisen itkuun, se kertoo usein, ettei tunteiden kohtaaminen ole itselle helppoa. Oma selviytymiskeino on ollut ennemminkin ohittaa vaikeat tunteet.


Kun välttelee vaikeita tunteita, kuten surua, pettymystä tai häpeää, samalla voi heiketä yhteys iloon, innostukseen ja rakkauteen. Värit katoavat elämästä.


Paras tapa elvyttää itkemisen taito on yrittää palauttaa yhteys omaan kehoon. Se tarkoittaa, että tunnistaa, miltä kehossa tuntuu eri hetkinä. Jos yhteys on ollut kateissa kauan aikaa, sitä pidemmän harjoittelun palauttaminen vaatii.


"Itkeminen vaatii antautumista ja rentoutumista, eikä se tapahdu väkisin. Se kuitenkin kannattaa, koska samalla vahvistuu yhteys kehoon ja tunteisiin ylipäänsä, myös myönteisiin", Heiskanen sanoo.


Jos tunteiden käsitteleminen yksin tuntuu mahdottomalta, sitä voi tehdä myös ammattiauttajan kanssa.



Monikin ihmisistä pyyhkii silmäkulmiaan harva se päivä kokiessaan jotakin sykähdyttävää, esimerkiksi nähdessään lasten esiintyvän tai kuullessaan kaunista musiikkia. Tarkoittaako tämä, että on turhankin herkkä itkemään?

Heli Heiskasen mukaan kyse on enemmänkin kyvystä liikuttua kuin itkuherkkyydestä. Tällaisia tunteita voivat herättää paitsi lapset ja taide, myös eläimet, luonto ja kaikki kaunis. Heiskasen mielestä tämä on erityisherkkyyttä, johon liittyy voimakas, syvä tunne-elämä ja empatiakyky. Itkeminen voi olla myös osa persoonaa ja temperamenttia.

Joskus itku on keino saada huomiota. "Aikuisen itku voi olla manipuloinnin keino, mutta se on aika harvinaista, ellei kyse ole jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä", Heiskanen sanoo.

Joskus itku voi olla kutsu lohduttamaan. Toisen ihmisen läheisyys tunteiden purkautuessa voi tuntua tärkeältä.



Lähteet: Hyvä Terveys 13/2025, kuvat omat





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!