Keskivartalon rasva kiihdyttää vanhenemista

 

Tässä jutussa on vain naisten kuvia. Pexelissä ei ollut muita. Joten tämä on sukupuolisyrjintää.

Jo aiemmin on tiedetty, että hyvin haitallista on sisäelimiä ympäröivä rasva. Tuore ja laaja brittitutkimus osoittaa, että tämä keskivartaloon kertyvä viskeraalinen eli sisälmysrasva kiihdyttää sydämen ja verisuoniston vanhenemista. Tämän lisäksi sisälmysrasva näyttää toisen uuden tutkimuksen mukaan kiihdyttävän aivojen ikääntymistä.

Runsaan sisälmysrasvan lisäksi maksan rasva ja vatsan seudun rasvan kokonaismäärä ennustivat tavallista nopeampaa sydämen ja verisuoniston ikääntymistä.

Vyötärölihavuuus vanhensi miesten ikää vahvemmin kuin naisten. Tutkimuksessa löydettiin, että yllättäen naisilla ylimääräinen rasva lanteilla ja reisissä oli yhteydessä sydämen tavallista nuorempaan biologiseen ikään. Havainto rajoitettiin vain naisiin, joilla ei ollut vielä ollut vaihdevuosia.

"Lanteilla ja reisissä oleva rasva tuottaa mahdollisesti kemiallisia viestiaineita, jotka vaimentavat tulehdusta", pohtii yksi brittitutkimuksen tekijöistä, Lontoon Imperial Collegen professori Declan O`Regan.

Sisälmysrasva on  petollinen lihomisen muoto, että sitä ei välttämättä ulkoa näe. Sitä voi olla myös normaalipainoisten kehossa. Vaikutuksilta eivät siis säästy normaalipainoisetkaan, vaikka isommin sisälmysrasva vanhentaa muutenkin ylipainoisia.

Sisälmysrasvan haitallisuus johtuu Helsingin yliopiston lihavuustutkijan, professori Kirsi Pietiläisen mielestä etenkin siitä, että se nostattaa kehossa  matala-asteista tulehdusta.

"Lieväasteista tulehdusta aiheuttaa kaikki rasvakudos, mutta viskeraalinen rasva on erityisen hanakka   tuottamaan tulehdusta välittäviä aineita verenkiertoon", Pietiläinen sanoo. Myös brittitutkimuksen osallistujien verestä ilmeni tulehdusaineita, jotka olivat yhteydessä sisälmysrasvaan.

"Jos viskeraalirasvaa on runsaasti, sitä on myös kaikkialla väärissä paikoissa, kuten maksassa, lihassolun sisällä, sydämen ympärillä ja munuaisissa. Rasva erittää verenkiertoon myös muita elinten toimintaa häiritseviä pienimolekylaarisia aineita."

Maksaan rasvaa ei mahdu kovin paljon, mutta se on hyvin pahasta. Brittitutkimuksessa se oli vahvimmin yhteydessä sydämen ja verisuonten vanhenemiseen.

Jopa joka kolmannella suomalaisella maksassa on liikaa rasvaa. Maksa ei vain käsittele elimistöön päässeitä myrkkyjä, vaan sillä on muitakin tärkeitä tehtäviä.

"Maksa tuottaa sokeria vereen paaston aikana, erilaisia        kolesteroleita, hyytymistekijöitä, aminohappoja ja tulehduksen välittäjäaineita. Kun maksa rasvoittuu, se tuottaa näitä kaikkia liikaa", Pietiläinen kertoo.

Rasvoittuneessa maksassa on myös tulehdusta. Kun tulehdus jatkuu pitkään, maksaan syntyy arpikudosta, ja lopputuloksena voi olla kirroosi. Siinä maksasolut ovat korvautuneet paljolla sidekudoksella eikä maksa toimi kuten pitäisi.

Sydämen ja verisuonten lisäksi sisälmysrasva kiihdyttää myös aivojen ikääntymistä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 1.12.2025, kuvat Pexels

Trendikäs kylmävesiuinti

 

Minä avantouin noin 20 vuotta sitten säännöllisesti, jolloin se oli myös trendikästä. Tunsin uinnin hyvät vaikutukset vahvasti. Uin pari kertaa viikossa. Asuimme silloin kirkonkylällä, ja minulla oli lyhyt matka avantouintipaikkaan. Sitten muutimme 20 kilometrin päähän, enkä enää jaksanut ajaa autolla iltaisin  avntouintipaikkaan. Olisin kyllä voinut käydä uimassa ennen töitä ja niiden jälkeen, mutta olin jo hyvin tottunut iltaiseen uintiin. (Ehkä seli-seli.)

Työterveyslaitoksen johtava tutkija Juha Oksa sanoo: "Kylmälle vedelle altistuminen vaikuttaa mielihyvää aiheuttaviin endorfiinihormoneihin, nimenomaan positiivisessa mielessä."

Monesti kuulee sanottavan, miten avannossa käynti "auttaa sydäntä". Näin voi olla, sillä kylmäaltistuksen on havaittu vahvaistamaan solujen ja sydämen terveyttä ylläpitävää kapasiteettia.

Sydän- ja versuonitauteja sairastaville kylmän shokkivaikutus voi aiheuttaa vakavia oireita. Ääreisverenkierto supistuu, mikä johtaa hetkelliseen verenpaineen nousuun ja lisää sydämen työtaakkaa.

Ahkerimmat talviuimarit uivat usein ja pitkiä aikoja. Somevaikuttajat kertovat jopa minuutteja kestävästä altistumisesta. Itse asiassa ei ole tarkkaa näyttöä, että pidempi aika vedessä toisi merkittävästi enemmän hyötyjä, Oksa kertoo. Kun vesi on alle 10 asteista, ei lämpötilallakaan ole havaittu merkittävää eroa vaikutuksiin.

Lisäksi on huomattu, että hyödyt voi saada myös suihkussa. "Kylmän suihkun osalta on vertailtu, onko merkitystä, kestääkö altistus 30 vai 90 sekuntia. Eroa ei havaittu."

On hyvä ymmärtää, että kylmä vesi on hengenvaarallista. Perusterveelläkin kylmäshokki voi salvata hengitystä, mikä voi johtaa paniikkiin ja jopa hukkumiseen.

"Kokemattoman kannattaa aloittaa kaverin kanssa. Kun aloittaa kesällä, tottuu kylmään veden viiletessä, mutta talvellakin voi hyvin aloittaa, kun sen tekee hiljalleen."

Jalkaterät ja kädet kannattaa suojata hyvin, sillä niiden kautta kylmätuntemukset tulevat ensimmäisinä. Muutoin on hyvä maalaisjärjen käyttö. Veteen ei kannata esimerkiksi hyptätä.

Kylmävesiuinnin vaikutukset

"Immuunijärjestelmä tehostuu."Kylmävesiuinti stimuloi kehon immuunijärjestelmää. Aktivoituminen auttaa todennäköisesti kehoa valmistautumaan taudinaiheuttajien torjuntaan.

"Ruskea rasvakudos aktivoituu"

Säännöllinen kylmävesiuinti voi auttaa aktivoimaan ja myös lisäämään kehon ruskeaa rasvakudosta, joka kuluttaa energiaa kehon lämmittämiseen. Sen lisääntyminen ja aktivoituminen voi auttaa ylipainon ehkäisemisessä.

"Insuliiniherkkyys paranee"

Ruskean rasvakudoksen määrällä ja aktiivisuudella on havaittu positiivisia vaikutuksia insuliinipitoisuuden pinenemiseen.

Kakkostyypin diabetesta ja opioiditsydän- ja verisuonitauteja sairastavien tulisi kokeilla kylmävesiuintia lääkärin konsultoinnin jälkeen.

"Kipu lievenee"

Kylmävesiuinti saa adrenaliinin vauhtiin, mikä auttaa lieventäämään kipua. Samalla erittyy enemmän mielihyvää tuottavia opioideja. Lihakset voivat myös rentoutua.

"Stressi helpottuu"

Kylmävesiuinnin aiheuttama äärimmäinen stressireaktio voi käänteisesti auttaa muista tekijöistä johtuvan stressin sietämistä.

 
Lähteet: Helsingin Sanomat 8.2.2025, kuvat omat

Toivotukset

 Me ollaan  valmistuttu kiertämään sukulaisia.

Rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille!

Psyykkinen trauma voi viedä pyörätuoliin

 

Oli lokakuinen ilta vuonna 2020. Elli Kuivala seisoi kotinsa parvekkeella kumppaninsa kanssa tupakalla. Hän oli nousemassa varpailleen, mutta oikea jalka ei totellut. Pari päivää aikaisemmin Kuivala oli loukannut selkänsä maanpuolustuskoulutuksen kurssilla ja saanut ohjeen palata lääkäriin, jos muita oireita ilmenisi. Kuivalan puoliso kuitenkin huolestui jalan oireilusta ja lähti viemään Kuivalaa sairaalaan.

Siellä selkävaivaa epäiltiin lihasperäiseksi, mutta jalan voimattomuudelle ei löytynyt syytä. Kuivala oli sairaalassa neljä päivää. "Kun lähdin sairaalasta, jalka ei toiminut enää ollenkaan", Kuivala kertoo.

Seuraavien kuukausien aikana Kuivala kävi läpi laajat neurologiset tutkimukset, muun muassa magneettikuvat selkärangasta ja aivoista. Tutkimuksissa ei löydetty neurologista sairautta tai muuta fyysistä syytä, joka olisi selittänyt jalan toimimattomuuden.

Kuivalan mukaan lääkärit oli sitä mieltä, että oireet johtui jo hänen nuoruudessaan alkaneesta masennuksesta. Hänelle oli nuorena tapahtunut vaikeita asioita, jotka aiheuttivat hänelle muun muassa paniikkioireita. Tämän vuoksi hän sai lähetteen psykiatrian poliklinikalle.

"Oireitani ei suoraan väitetty teeskentelyksi, mutta jotkut ilmaisivat sen rivien välistä", Kuivala sanoo.

Jalan toimimattomuus muutti koko Kuivalan elämän. Sisällä hän liikkui kävelykeppien avulla ja ulkona pyörätuolilla. Kuivala joutui jäämään pois töistä.

Kun ensimmäisen jalan oireilusta oli kulunut puoli vuotta, toinenkin jalka alkoi heiketä, eikä Kuivalainen pystynyt varaamaan painoa sille. Pyörätuolista tuli kokoaikainen.

Hänelle määrättiin uusi tutkimusjakso neurologisella osastolla. Fyysistä syytä ei edelleenkään löytynyt. Nyt tutkimukset lopetettiin."Perusteena oli se, että kaikki mahdollinen oli tutkittu ja tarvittavat testit otettu", Kuivala kertoo.

Hänen mielenterveys alkoi heiketä ja hän päätyi yrittämään itsemurhaa. "Onneksi en onnistunut."

Seurasi erilaisia hoitojaksoja psykiatrisella päiväosastolla ja mielialahäiriöpoliklinikalla, jossa mystisten oireiden syy alkoi selvitä sattuman kautta, yli kaksi vuotta jalan oireiden alettua.

Kuivala oli hoitosuunnitelmapalaverissa lääkärin ja sairanhoitajan kanssa.Lääkäri esitti Kuivalalle kysymyksen, jonka tarkkaa sisältöä Kuivala ei enää muista.

Yhtäkkiä Kuivala kertoi lääkärille tapauksen, jonka olemassaoloa ei ollut aiemmin muistanut. Kyse oli 13 vuoden takaisesta asiasta.

Tapahtuma liittyi hänen elämässään ajanjaksoon, jossa tapahtui traumaattisia asioita. Niistä hän oli aiemmin puhunut myös psykiatrian poliklinikalla. Mutta tämän nimenomaisen tapahtuman Kuivalan aivot olivat kuitenkin haudanneet. "Se oli todella hämmentävää. Aluksi kerroin tapahtumasta vain pääpiirteittäin, mutta ajan myötä myös myös yksityiskohdat nousivat mieleeni."

Kuivalaa hoitaneet lääkärit pitivät muiston palaamista hyvin tärkeänä johtolankana. He ajattelivat, että juuri traumaattiset tapahtumat Kuivalan menneisyydessä olivat vaikuttaneet jalkojen halvaantumiseen.

Traumamuiston kautta Elli Kuivalan diagnoosiksi vahvistui toiminnallinen eli psykofyysinen halvaus.

"Toiminnallisten häiriöiden oireet muistuttavat neurologiseen sairauteen, kuten epilepsiaan tai aivohalvaukseen liittyviä oireita, mutta taustalta ei löydy neurologista sairautta", kertoo psykiatrian ja neurologian erikoislääkäri, Hus Psykiatrian ylilääkäri Risto Vataja.

Vatajan mukaan toiminnallisten häiriöiden oireita ei  vielä tunneta tarkasti. Kuvantamistutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että muun muassa halvausoireen aikana motorista toimintaa suunnittelevien aivoalueiden aktiivisuutta estävät ne aivoalueet, jotka säätelevät tunteita, kuten pelkoa ja ahdistusta.

"Aivoissa on ikään kuin kaasu ja jarru samaan aikaan päällä, ja lopputuloksena on toiminnallinen halvausoire", Vataja  kertoo.

Elli Kuivalalle diagnoosi oli hyvin suuri helpotus. Enää ei tarvitsisi miettiä, oliko taustalla vakava sairaus. Kuivalalle kesti kuitenkin kauan aikaa hyväksyä se, että traumaattiset kokemukset saattoivat johtaa niin vaikeisiin oireisiin.

"Oli myös pelottavaa miettiä, mitä muuta aivoni ovat ehkä haudanneet ja tulisiko tällaisia oireita lisää."

Diagnoosin jälkeen Kuivala pääsi traumaperäisen stressihäiriön ryhmäterapiaan ja sen jälkeen omaan psykoterapiaan.

"Oikea jalkani on yhä täysin halvaantunut, mutta vasemmassa jalassa on täydet liikeradat ja voimaa jo lähes tarpeeksi seisomista varten."

Hän on opetellut kiipeämään portaat istuen, pelkkiä käsivoimiaan käyttäen. Jos hän tarvitsee jotakin yläkaapista, hän pystyy nostamaan itsensä käsin keittiön työtasolle.

"Ei ole paljonkaan asioita, joita en voisi tehdä."

Lähteet: Helsingin Sanomat 22.11.2025, kuvat omat

 

Elämää maalla 93.

 

Tulin juuri hammaslääkäriltä. Olen aiemminkin kirjoittanut suhteesta hammaslääkäriin. Minua ei pelota kipu. En ota koskaan puudutusta, vain hampaiden poistamiseen. Se, mikä minua pelottaa, on avuttomuuden tunne siinä hoitotuolilla.Olen hammaslääkärin armoilla. En pääse säntäämään pois, kun suu on täynnä kaiken maailman vehkeitä.

Tuo säntääminen johtuisi paniikkikohtauksen pelosta. Siksi olen halunnut tuntea kipua. Keskittyä siihen. Mutta nyt ilokseni huomasin, että tuo hyvin vanha tunne on kadonnut. Voisin ottaa vaikka nokoset siinä tuolilla - se on niin mukavassa asennossakin.

Kävin maanantaina kampaamossa. Siitäkin olen kirjoittanut. Etten pidä. En nauti. Kun sieltäkään ei voi karata hiukset puoliksi lyhennettyinä. Mutta nyt nautin. Etenkin pään hieronnasta ja hiusten hiplaamisesta. Olen muutunut. Missä tahansa iässä voi muuttua!

Kampaaja on taitava ja sensitiivinen. Varmaankin erityisherkkä. Hän vaistoaa, milloin asiakas haluaa jutella milloin olla hiljaa. Rupatteluissa hän kertoo myös paljon itsestään. Jopa enemmän kuin minä. Se on rattoisaa. Jotenkin kodikasta.

Auto, jolla ajoin hammaslääkäriin, oli taas ihmevikainen. Etuovet eivät auenneet. Piti jotenkin ryömiä takapenkiltä  siihen, että etuoven sai sisältä aukaistua. Mies tuumasi, että johtuu varmasti kosteudesta - johtuukohan?

Ajoin pilkkopimeässä hammaslääkäriin, jonka aika oli kello yhdeksän. Ihmettelin, että näen kummasti. Se haittasi ajamistakin ja rekkojen väistämistä. Hammaslääkäriin päästyäni otin silmälasit pois silmiltä. Ja kas, ne olivat lukulasit. Minulla on huonohko kaukonäkö ja huono ikänäkö. Ei mikään ihme, etten nähnyt kunnolla. Onneksi rajattoman sekasotkuisesta laukusta löysin  aurinkolasit vahvuuksilla kotimatkalle. Oikea aika hammaslääkärille oli kello 8.45.Muistin ajan väärin. Myöhästyin vain vähän. Silti sekin harmitti - sekoiluni. 

Nyt hammaslääkäriasiat ovat sillä tolalla, että tarvitsee käydä tarkastuksessa vuonna 2027. Mutta uskon, että noita hampaita lohkeilee jo sitä ennen. Ikääntymisen vaiva.

Sekoilin myös maanantaina tässä blogissa. Julkaisin postauksen Kurkista vessanpönttöön, mutta sitten sain ajatuksen, ettei postaus ole oikea. Muutin postauksen luonnokseksi ja julkaisin postauksen Omien rajojen suojeleminen, jonka ehti lukea kaksi ihmistä. Pahoittelut heille. Mutta en ollut sitä "oikolukenut", joten ajattelin, että kyseessä on väärä postaus.Muutin postauksen nimeltä Kestävät aivot. Sekään ei tuntunut oikealta, ja sen ehti lukea yksi lukija. Pahoittelut hänelle mahdollisista kirjoitusvirheistä. Lopulta julkaisin sen ensimmäisen Kurkista vessanpönttöön. Monimutkaista sekoilua tämäkin.

Käyn entiseen tapaan kuntosalilla. Tällä viikolla olen käynyt kävelylenkillä vain kaksi kertaa. Ei harmaus ja pimeys haittaa vaan vesi- tai räntäsade.

Kuntosalilla olen alkanut kuunnella poppia ja rokkia kuulokkeilla. Se panee vähän sarjat sekaisin, mutta varmuuden vuoksi teen viisi liikettä lisää.

Otan tietty kuulokkeet pois, kun olen kaksin toisen kanssa ja toinen alkaa jutella. Jutellaan lähinnä kaikenlaisista vaivoista, jotka hänen aina voittavat omani. Niin ja niin paljon  selkä- tai jalkaleikkauksia, mutta tämä kuntosali auttaa. Ihanaa, että ihminen on aidosti kiitollinen kuntosalille!

Hyvää viikonloppua kaikille!

           Tarpeeksi leveälestiset talvikengät. Korkoa tietty. Takana uuni ennen                         maalausta vihreäksi.

Kestävät aivot

 

Läheskään kaikki vanhukset eivät ole neuvottomia ja muistamattomia. On supervanhuksia, joilla muisti on sama kuin vuosikymmeniä nuoremmilla.

Tutkijat mainitsevat englanniksi superikääntyjistä "superagers". Superikääntyjillä on useilla aivoalueilla tiheämmin tai enemmän hermosoluja kuin keskimäärin saman ikäisillä.

"Etenkin mantelitumake ja hippokampus olivat täysin normaaleja, kuin nuorella" Tutkimusta johti professori ja neuropsykologi Sandra Weintbrau, joka on perehtynyt muistisairauksiin. "Järisyttävää on ollut se, mitä olemme löytäneet heidän aivoistaan."

Täysin samaa mieltä on Turun yliopiston neurotieteilijä, lääkäri Jetro Tuulari, jolle supervanhusten tutkimukset ovat tuttuja.

"Aivojen kuorikerros on suurimmillaan kuusivuotiaana, tumakkeet teini-iässä ja valkea aine kolmikymppisenä.  Huipun saavuttamisen jälkeen aivokudoksen tilavuus pienenee ikääntyessä ", Tuulari tiivistää.

Aivot rappeutuvat ajan myötä, koska ne ovat hyvin kovassa käytössä ja  ne käyttävät koko ajan viidenneksen ihmisen energiasta, sillä aineenvaidunta on kiihkeää.

Yksi superikääntyvien tärkeistä piirteistä on seurallisuus. Selitys tähän löytyy aivoista, ja supervanhuksilla on enemmän von Economo-hermosoluja, jotka liitetään muun muassa seurallisuuteen.

Superikääntyjillä saattaa olla näitä hermosoluja muita tiheämmin jo syntymässä. Myös viestejä vievät yhteydet hippokampukseen ovat supervanhuksilla terveempiä ja niiden tilavuus on suurempi.

"Hippokampus liittyy keskeisesti muistiin, tilan hahmotukseen ja tiedollisiin toimintoihin yleensä", Tuulari sanoo.

Alzeheimerissa hippokampus pienenee. Supervanhusten aivoissa ei ole haitallista beeta-amyloidiplakkia samaan tapaan kuin keskimäärin samanikäisillä. Alzheimerissa aivoihin kehittyy runsaasti beeta-amyloidiplakkia.

Tärkeä havainto on myös se, että supervanhusten uloin aivokuori ei näytä ohenevan merkittävästi, toisin kuin yleensä. Tämä aivoalue liittyy tietoisuuteen, muistiin ja kieleen.

Supervanhuksilla on vähemmän matala-asteista tulehdusta aivojen valkeassa aineessa, kun heitä vertaa muihin samanikäisiin ja jopa nuorempiin.

"Superikääntyvillä valkea aine on siis terveempää kuin enemmin ikääntyvillä."

Terveelliset elämäntavat eivät yksistään tee supervanhusta, vaikka heistä toki osa noudattaa terveellisiä elämäntapoja.

Mutta jotkut syö vähemmän terveellisesti, nauttivat alkoholia ja tupakoivat. Kaikki eivät liiku paljon eivätkä nuku hyvin.

Supervanhuksiin tarvitaan ilmeisesti myös perimän apua. Superikääntyvien omunaisuuksiin on liitetty 4-5 geeniä.

"Iso kynnys on se, löytyykö heidän aivoistaan ominaisuuksia,  joihin jotenkin voisi vaikuttaa. Se voi tuntua nyt kaukaiselta. Mutta emme tiedä, vosiko muutaman vuosikymmenen päästä olla käytössä jokin geeniterapia tai muita tapoja estää tai hidastaa aivojen ikääntymisen muutoksia."

Lähteet Helsingin Sanomat 25.11.2025, kuvat omat

Omien rajojen suojeleminen

 

Nykyisin yleinen neuvo on suojella omia rajojaan. Se onkin oikein, että toiset eivät jatkuvasti kävele niitten yli.

Useat rikkoo rajojaan kuitenkin omaan itseen. Kun ei kunnioita tarpeitaan ja esimerkiksi lepää riittävästi, ylikuormittuu. Itsen ohittaminen voi johtaa siihen, että olo on jatkuvasti vähän vihainen, katkera tai epäluuloinen muita kohtaan.

Vihan ja epäluulon tehtävä on kuitenkin suojella. Kiukun antamalla energialla ihminen koettaa puolustautua. Ylikuormittunut saattaa suuttua muun muassa, kun puoliso hengittää kotona väärin, tuntematon tönäisee vahingossa kassajonossa, tai kun kuulee ystävien viettäneen kivaa kesäpäivää ilman häntä.

Psykologi Heidi Luoma kertoo omista kokemuksistaan: "Tältä minusta tuntui pitkään. Olin jatkuvasti vihainen ja valmiina löytämään todistaita sille, etteivät muut ole luotettavia ja hyväntahtoisia. Samalla häpesin tunteitani ja ajattelin, että minun pitäisi pystyä olemaan toisenlainen.

Jahtasin hyvää oloa suorituksista, kuten jatko-opinnoista. Kuormitin itseäni vaativuudellani, jonka juurisyy vie lapsuuteen. Kasvoin ympäristössä, jossa toiset ihmiset eivät olleet ennakoitavia. Minulle kehittyi pysyvä turvattomuuden tunne. Yritin paikata sitä suorittamalla.

Samalla suhtauduin toisiin ihmisiin asenteella, etteivät he voi aidosti haluta minulle hyvää. Mutta tahtovat korkeintaan hyötyä minusta ja sitten hylätä. Vahvistin itse tätä vinoutunutta tarinaa tarrautumalla sitä vahvistaviin kokemuksiin.

Pohdin oloani psykoterapiassa. Tutustuin myös uusiin ystäviin, jotka uskalsivat haastaa ajatteluani. Minun piti itse uskaltaa avautua ja kertoa: hei, taidan olla vähän epäluuloinen ja joskus vihainen tyyppi.

Opettelin pikkuhiljaa hyväksymään, että olen toisinaan pahantantuulinen ja katkeruuteen taipuvainen - ja sille on syynsä."

Jokaisen olisi hyvä miettiä, onko lopulta itse itsensä pahin laiminlyöjä ja siksi epämääräisen vihainen kaikille muille. Kun ei itse kunnioita tarpeitaan ja rajojaan, mitä muutakaan olo voisi olla kuin kroonisesti kuormittunut ja ärtynyt?

Mielen sisäisiä tarinoita on myös tärkeä oppia kyseenalaistamaan. Kaikki ajatukset eivät ole totta. Tulkinta kaverin muka vihaisesta tai pettyneestä ilmeestä voi olla täysin väärä.

Lähteet: Kauneus&Terveys 10/2025, kuvat omat

Kurkista vessan pönttöön

Hyvä uloste on kiinteää mutta pehmeää. Tämä tulee helposti ulos, mutta pysyy kasassa ja uppoaa pöntön pohjalle. Se on väriltään ruskeaa. 

Jos uloste jää jatkuvasti kellumaan pöntössä, näyttää rasvaiselta ja haisee epätavallisen pahalle, se voi olla merkki haimasairaudesta tai muista ongelmista rasvan imeytymisessä.

Koko ajan savenharmaana pysyvä uloste voi kieliä ongelmista maksassa tai sapessa. Voi olla, ettei sappinestettä jostain syystä pääse suoleen.

Kun suolessa on tulehdus, ulosteen seassa voi olla limaa tai näkyvää verta. Tulehdus herkistää suolen limakalvoa ja sen pinnassa kulkevat verisuonet saattavat vuotaa verta. Näkyvä veri voi johtua myös haavaumista, joita syntyy muun muassa haavaisessa paksusuolentulehduksessa. Veri voi johtua myös peräpukamista.

Uloste saattaa värjäytyä mustaksi tai punertavaksi myös lakriritsista, punajuuresta tai mustikoista, joten kerrasta ei kannata säikähtää. Rautatabletitkin värjäävät ulosteen aina mustaksi.

Lääkäriin on syytä lähteä nopeasti, jos uloste on mustaa ja tervaista tai siinä on näkyvää verta vähintään kolmena päivänäliikunta, bakteeritulehdus tai suolessa  tuntuu jatkuvasti öisin painetta ja kakalle täytyy lähteä yöllä. Myös painon putoaminen ilman selvää syytä on hälyttävää.

Kun tulee ikää suolen toiminta voi myös laiskistua. Jos liikunta vähenee ja nestettä ei muista juoda tarpeeksi, uloste kovenee.  On myös yleistä, että suolistoon syntyyy divertikkileitä eli paksusuolen seinämään kuoppia tai pussimaisia ulokkeita. Ne vaikeuttavat ulosteen kulkemista suolessa ja uloste voi muuttua papanamaiseksi.

Jos tämän lisäksi tulee muita oireita, alkaa vaikka sattua alavatsaan tai nousee kuume, divertikkeli on voinut tulehtua. Vaiva vaatii lääkärinhoitoa.

On aivan tavallista, että vatsa toimii poikkeavasti muutaman päivän ajan. Tämä voi johtua jostain, mitä on syönyt ja tehnyt tai jättänyt syömättä tai tekemättä.

Ripulin tavallisin syy on bakteeri- tai virustulehdus. Jos vatsan toiminta muuttuu muutamaa päivää pitemmäksi tai tulee uusia vatsakipuja, kannattaa pysähtyä miettimään, onko jokin omissa tottumuksissa tai esimerkiksi lääkkeissä muuttunut. Antibioottikuuri voi aiheuttaa pitkäaikaista ripulia, koska laajakirjoiset antibiootit tuhoavat suolistosta myös hyviä bakteereja. Antibioottikuurin jälkeen kannattaa syödä hapanmaitotuotteita kuten hapankaalia ja piimää. Hyviä mikrobeja saa myös purkista.

Lisäravinteista rauta voi aiheuttaa ripulia. Monet vitamiinit ja magnesiumlisät voivat varsinkin pitkään käytettynä löysyttää vatsaa rajustikin.

Opiaattipohjaiset kipulääkkeet, masennuslääkkeet ja verenpainelääkkeet, kuten beetasalpaajat, voivat aiheuttaa ummetusta.

Pitkään kestänyt ummetus voi myös aiheuttaa peräpukamia tai saada vanhat pukamat pahentumaan.

Suolen toimintaa tasapainottava kuitulisä voi auttaa. Liikunta tekee suolelle hyvää. Reipas kävelylenkki päivittäin olisi ideaali, mutta mikä vain liike on hyväksi. Myös riittävä uni vaikuttaa sekin, sillä liian vähän nukkuvilla on suurempi riski ummetukseen ja vatsakipuihin.

"Moniin sairauksiin liittyy itsensä syyllistämistä 

Lähteet: ET 23/2025, kuvat Pexels

Vähemmän tunnettu syömishäiriö: ortoreksia.

 

Kunnon ihminen ajattelee, mitä suuhunsa laittaa. Terveydestä - mitä se ikinä tarkoittaa - ei ole haittaakaan. Tai voiko sittenkin olla?

Voi, vastaa laillistettu ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen. Heinonen on vuosien ajan perehtynyt vinoutuneeseen syömiseen, kuten ortoreksiaan, joka kuuluu epätyypillisiin syömishäiiriöihin.

Ortoreksiassa on pakkomielteinen tarve syödä liian terveellisesti. Määritelmä on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Yhteiskunta hyväksyy niitä, jotka optivoivat ruokavaliota.

Häiriintyneeksi syöminen muuttuu, kun terveellisyys menee överiksi ja aiheuttaa enemmän pahoinvointia kuin hyvinvointia", Heinonen summaa.

Vaikutuksensa on myös terveyden ihannoinnilla ja esteettisillä lajeilla, kuten fitneksellä. "Ei ole niin, että fitness on yhtä kuin ortoreksia. Mutta selvää on, että tiukasti rajatulla elämäntyylillä on lieveilmiönsä", Heinonen sanoo.

Ortoreksiassa varsinainen ulkomuoto on toissijainen asia. Tästä huolimatta paino saattaa pudota. Ruokaa ei usein saa riittävästi, kun syömisen säännöt ovat niin joustamattomia. Tällöin voi tulla myös puutostiloja.

Ortoreksian alkamisen taustalla on monesti joku erityisruokavalio. Yksi päättää olla vegaani, toinen suitsuttaa ketoruokavaliota.

Kun ihminen tuntee tarvetta liikkua pakonomaisesti, taustalla saattaa olla ortoreksian sijaan kehonkuvahäiriö.

Ortoreksia jää usein diagnosoimatta, koska sitä ei välttämättä pidetä epänormaalina vaan pidetään jopa tavoiteltavana tapana elää.

"Jos uskoo tekevänsä oikeita asioita, ihmisen mieli menee helposti kuplaan. Huomaamatta jää, että omat syömistavat ovat ovat kääntyneet terveyttä vastaan", Heinonen sanoo.

Usein vasta käynti verikokeissa tai puntarilla saattaa paljastaa totuuden. Heinonen muistuttaa, että jos sairauden tunto puuttuu kokonaan, toista on miltei mahdotonta auttaa. Monesti herääminen vaatii jonkinlaisen kriisin. Tilanteen, jossa ihminen voi ymmärtää, ettei tämä ole kaiken kärsimisen arvoista.

Pääseekö ruokahälyä koskaan eroon? Viekö syömisen ajattelu energiaa? Pidänkö saarnoja läheisille? Onko lähipiiri kaventunut?

Kun Heinonen alkaa hoitaa ortoreksiasta kärsivää, keskiössä on radikaali rohkeus. Hän muun muassa neuvoo ihmistä kauppaan ja valitsemaan tuotteen puhtaasti sen perusteella, miltä olettaa sen maistuvan. "Eikä yhtään sen perusteella, mitä ravintoainetaulukossa lukee. Taulukkoon ei tarvitse katsoakaan."

Lähteet: Helsingin Sanomat 25.10.2025, kuvat Pexels, Pixabay

Rauhoita yliaktiivinen mieli

 

Kaikilla on sisäinen suojelija, joka on eräänlainen turvallisuustutka, jonka tehtävänä on etsiä uhkia ympäristöstä.

Tämä tutka on usein miellyttäjillä yliaktiivinen. Se hakee joka hetki vaaran aineksia muiden ilmeistä, eleistä ja äänenpainoista. Olenko turvassa tässä tilanteessa, vai onko tässä vaaran mahdollisuus?

Toisten mielipiteillä on miellyttäjän maailmassa korostuneen suuri merkitys. Hän tarkkailee ja arvioi, mitä muut tarvitsevat. Omat tunteet ja ajatukset jäävät ilmaisematta.

Tämän taustalla voi olla esimerkiksi pitkittynyttä stressiä ja traumaattisia tapahtumia, mutta tapa voi liittyä myös synnynnäiseen temperamenttiin ja herkkyyteen. Tunneherkkä saattaa traumatisoitua asioista, jotka joku toinen ohittaisi olankohotuksella.

Ylivirittynyttä mieltä voi tyynnytellä niin, että opettelee hermoston itsesäätelyä. Jo se voi auttaa, että keskittyy hengittämään syvään alavatsaan ja alaselkään asti. Itselleen voi puhua kuin pikkulapselle, että ei ole mitään hätää, vaikka keho antaa viestin vaarasta. Itseään voi silittää tai halata, sillä hermosto tykkää paineen tunteesta.

Miellyttäjä miellyttää muita, koska hän väistelee alitajuisesti vaikeita tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä tai hylätyksi tulemisen pelkoa.

Jokainen tunne on kuitenkin sallittu. Nämä pitäisi uskaltaa tuntea ja päästää ulos esimerkiksi fyysisellä tekemisellä, musiikin kuuntelemisella, itkemisellä tai puhumalla.

Itseään ei kannata soimata siitä, että kontrolli käy ylikierroksilla ja omat rajat ovat välillä unohtuneet. Silloin on halunnut pysyä turvassa ja saada hyväksyntää.

Yhteys itseen voi löytyä uudestaan, kun opettelee kuuntelemaan itseään ja tekee asioita, jotka lisäävät turvan tunnetta. "Mitä minä tarvitsen? Mitä minä ylipäätään tunnen?", kirjoittaa tunneterapeutti, valmentaja ja kirjailija Suvi Bowellan.

Olisi todella ihanaa elää maailmassa, jossa kaikki osaavat ottaa toisensa huomioon, mutta niin ei ole. Kaikkien on itse määriteltävä, mitä on valmis sietämään.

Lähteet: Kauneus&Terveys 6/2025, kuvat taidekeskus Salmelan näyttelystä.

Elämää maalla 91.

 

Minä olen jonkin verran sosiaalisten tilanteiden kannattelija. Ymmärsin tämän lukiessani Hesarin yhtä artikkelia. En ole kannattelija suuressa seurassa. Ehkä keskisuurissa tai pienissä.Vasta oli yhden yhdistyksen pikkujoulut. Väkeä ei ollut paljon.

Minä tarkkailin joukkoa. Mietin, viihtyvätkö kaikki? Oliko jokaisella puhekaveri? Jos ei ollut, minä menin juttelemaan. Jos tuli hiljainen hetki - mikä on kyllä harvinaista, kun viisitoista naista juhlii - mursin sen kysymällä: onko teistä mukavat juhlat? Onko riittävästi herkkuja ja viiniä? Etenkin viiniä.

Olin jotenkin uupunut  juhlien jälkeen. Tajusin, etten ollut juurikaan puhunut itsestäni. Aika oli mennyt tarkkailuun, mikä on yleistä tunnollisilla, sovinnollisilla, vastuuntuntoisilla, suorittajilla ja empaattisilla ihmisillä psykologien mukaan.

Tämä on sosiaalinen kuorma. Taipumus ottaa paljon vastuuta sosiaalisten tilanteiden kulusta. Tosiaan kuorma se on, josta pitäisi päästä eroon. Ehkä tietoisella harjoittelulla, mihin tulikin tilaisuus toisissa pikkujouluissa.

Niissäkään ei ollut suuri joukko. Ehkä keskisuuri. Naisia ja miehiä. Juttelin myös itsestäni, enkä tarkkaillut kovasti juhlan kulkua - vaikka tunsin painetta siihen. Ja tähän paineeseen join liikaa viiniä. Olo kotiin tullessa oli iloinen, mutta seuraava aamu kaamea. Krapula. Mitä vanhemmaksi tulee sen helpompi on saada krapula. Minulla se kesti kolme päivää. Oksensin ja nukuin ensimmäisen päivän. Häpesin ja hermostoni oli herkillä ja kireällä seuraavat kaksi päivää. Mielessä jankutin: ei koskaan enää.

Tuntuu, että koko tämä viikko on mennyt juhliessa ja niistä toipuessa. Päivisin  paitsi krapulan ensimmäisenä päivänä olen kyllä tehnyt samaa kuin aina. Lämmittänyt uuneja, pessyt ja viikannut pyykkiä, täyttänyt ja tyhjentänyt tiskikonetta, laittanut ruokaa,  kirjoittanut tätä blogia, leiponut neljä hapanjuurileipää, käynyt kolme kertaa kuntosalilla... Viime sunnuntaina sain viimein siivottua kunnolla. Olkoon se joulusiivous.

Hapanjuuriruisleipä ei onnistunut. Raski ei pulputtanut ja silti kärsimättömänä ihmisenä tein siitä liian kovan taikinan. Kohotin monen monta tuntia. Taikina nousi vain vähän. Leivoin kaksi limppua, jotka eivät juurikaan kohonneet. Uuniin vain. Seurauksena kaksi pientä ja kovaa limppua.

Se kärsivällisyys. Olen kyllä noin yleensä oppinut vähän kärsivällisyyttä tässä hapanjuurileivonnassa. Tähän asti - paitsi nuo ruisleivät - leivät ovat yleensä onnistuneet. Huonosti kävi myös ensimmäisellä kerralla hapanjuuriruisleivän teossa. Taidan lopettaa koko ruisleipien leipomisen. Reissumimmejä kyllä leivon,koska ne voi tehdä juuresta. Ei tarvita raskia. Raski tarkoittaa sitä, että juurta, jauhoja ja vettä sekoitetaan kuin löysäksi puuroksi. Ennen käyttöä sen pitää pulputtaa ja siihen täytyy tulla ilmakuplia.

Seuraavana päivänä tein itseäni lohduttaakseni hapanjuurimaalaisleipää, joka onnistui hienosti. Niin kuin kaikki vaaleahkot leivät.

Taas kirjoitan hapanjuurileivonnasta. Kun olen niin hurahtanut! Ja saanut uuden harrastuksen. Se on nyt osa minua. Minun identitettiäkin.

Hain kaupasta luomujauhoja,  täysjyväruista ja vehnäjauhoja. Eräs nainen etsi myös täysjyväruista ja neuvoin hänelle, mistä sitä löytyy. Hän kysyi, oletko myös sinä hapanjuurileipuri. Olipas meillä paljon puhuttavaa. Hän neuvoi muun muassa, että ruisraskiin kannattaa laittaa täysjyväruisjauhoja ja ruisrouhetta. Kerroimme vaaleammista leivistä, ja hän antoi hyviä neuvoja, kun oli harrastanut tätä leivontaa 20 vuotta. Puhumisesta ei tullut loppua, kunnes naisen mies tokaisi, että nyt viimein lähdetään.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Itkusta

 

Minä itkin paljon tyttäreni kuoleman jälkeen. Joskus lenkillä asumattomalla alueella kiljuin, huusin, raivosin ja lopulta itkin. Olen kokenut monia traumaattisia asioita elämässäni. Muun muassa parhaan ystäväni itsemurhan jälkeen itkin öisin, joka yö. Siksi öisin, etteivät pienet lapseni olisivat nähneet päivästä toiseen itkevää äitiä. Saatan myös itkeä, kun näen jotakin hyvin kaunista esimerkiksi taidenäyttelyssä. Saatan itkeä myös liikuttavia elokuvia katsellessa. Taidan olla oikea itkupilli ja erityisherkkä.

Itkun jälkeen tuntuu usein hyvältä. Ikään kuin puhdistuneelta. Itkulla on tärkeä tehtävä tunnemaailmassa, sanoo psykologi ja tietokirjailija Heli Heiskanen. Itku on mielen ja kehon keino vapautua tunnelatauksesta. Stressihormonit vähenevät ja mielihyvähormonit lisääntyvät. Lihakset tuntuvat raukeilta. Tämä ei päde suureen suruun.

Jotakin auttaa mieltä painavista asioista puhuminen. Toista parhaiten itkeminen. Jos tunteita ei koskaan pura vaan pitää ne tiukasti sisällään, ahdistus ja jopa fyysiset vaivat kielivät kannetusta kuormasta. Ne voivat olla pääkipua, vatsavaivoja tai erilaisia kehon jumia.

"Pitkään patoutuneet tunteet, kuten katkeruus ja viha, voivat heikentää hyvinvointia ja vastustuskykyä. Niiden on arveltu voivan altistaa jopa vakaville sairauksille", Heiskanen sanoo.

Jokin suuri elämänmuutos tai menetys voi avata itkuhanat. Kauan raskaassa elämäntilanteessa sinnitellyt ihminen kokee usein, että kun itku viimein tulee, sille ei tahdo tulla loppua. Tunteet purkautuvat voimakkaasti esimerkiksi uupumisen seurauksena. Kun iso määrä tukahdettuja tunteita purkautuu, voimakkuus voi yllättää. Jotkut ihmiset saattavat silti jopa pelätä itkemistä.

Kun on vaikea sallia itku itselleen tai suhtautua toisen ihmisen itkuun, se kertoo usein, ettei tunteiden kohtaaminen ole itselle helppoa. Oma selviytymiskeino on ollut ennemminkin ohittaa vaikeat tunteet.

Kun välttelee vaikeita tunteita, kuten surua, pettymystä tai häpeää, samalla voi heiketä yhteys iloon, innostukseen ja rakkauteen. Värit katoavat elämästä.

Paras tapa elvyttää itkemisen taito on yrittää palauttaa yhteys omaan kehoon. Se tarkoittaa, että tunnistaa, miltä kehossa tuntuu eri hetkinä. Jos yhteys on ollut kateissa kauan aikaa, sitä pidemmän harjoittelun palauttaminen vaatii.

"Itkeminen vaatii antautumista ja rentoutumista, eikä se tapahdu väkisin. Se kuitenkin kannattaa, koska samalla vahvistuu yhteys kehoon ja tunteisiin ylipäänsä, myös myönteisiin", Heiskanen sanoo.

Jos tunteiden käsitteleminen yksin tuntuu mahdottomalta, sitä voi tehdä myös ammattiauttajan kanssa.

Monikin ihmisistä pyyhkii silmäkulmiaan harva se päivä kokiessaan jotakin sykähdyttävää, esimerkiksi nähdessään lasten esiintyvän tai kuullessaan kaunista musiikkia. Tarkoittaako tämä, että on turhankin herkkä itkemään?

Heli Heiskasen mukaan kyse on enemmänkin kyvystä liikuttua kuin itkuherkkyydestä. Tällaisia tunteita voivat herättää paitsi lapset ja taide, myös eläimet, luonto ja kaikki kaunis. Heiskasen mielestä tämä on erityisherkkyyttä, johon liittyy voimakas, syvä tunne-elämä ja empatiakyky. Itkeminen voi olla myös osa persoonaa ja temperamenttia.

Joskus itku on keino saada huomiota. "Aikuisen itku voi olla manipuloinnin keino, mutta se on aika harvinaista, ellei kyse ole jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä", Heiskanen sanoo.

Joskus itku voi olla kutsu lohduttamaan. Toisen ihmisen läheisyys tunteiden purkautuessa voi tuntua tärkeältä.

Lähteet: Hyvä Terveys 13/2025, kuvat omat

Aina pitää pärjätä yksin

En tarvitse  apua! Tietysti voin hoitaa! Pärjään hyvin itsekin. Kun tällaiset lauseet lipsahtavat huulilta ystävien kanssa, työpaikalla ja perheen kesken, kyse voi olla hyperitsenäisyydestä.

Hyperitsenäisyys voi olla liiallinen elämää haittaava persoonallisuuden piirre, joka on opittu selviytymiskeino, sanoo psykologi, psykologian tohtori Thea Strandholm.

Kun liiallinen itsenäisyys ja ylivastuullisuus korostuvat kaikkialla elämässä haitallisesti, puhutaan hyperitsenäisyydestä. Sen tunnistaminen itsessään tai läheisessään voi hyödyttää sekä yksilöä että ihmissuhteita. 

Myös haavoittuvuuden näyttäminen muille tuntuu hankalalta. Vaikeat tunteet sysätään herkästi syrjään ja ajatellaan, että nyt pitää vain pärjätä.

Ihmissuhteissa se saattaa näkyä vaikeuksina päästää ketään lähelle. Suhteiden syventäminen voi olla haastavaa, kun muihin ei osaa tukeutua. Hyperitsenäinen saattaa kokea, että on pohjimmiltaan aina yksin.

Töissä piirre voi ilmetä niin, että haalii itselleen lisää vastuuta ja hoitaa enemmän kuin olisi tarpeen. Uusia asioita voi harjoitella yömyöhään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Näin uupumisriski korostuu.

 

Hyperitsenäisyyden taustalla on usein lapsuuden kokemukset. Lapsi ei ehkä ole saanut sitä turvaa ja lohtua, jota olisi tarvinnut. On voinut joutua aikuistumaan varhain. Jos on näyttänyt itsestään haavoittuvan puolen, onkin jäänyt yksin häpeän kanssa. Ajan saatossa ei enää edes yritä tukeutua muihin. Yli-itsenäisyydestä tulee keino suojautua.

Kun tunnistaa itsessään hyperitsenäisyyden piirteitä, on jo ottanut tärkeän askeleen. Silloin saattaa ymmärtää, ettei piirre ole välttämättä pysyvä osa itseä.

Samalla voi alkaa huomata tilanteita, joissa tarvitsee muiden apua. Aika ajoin on hyvä kysyä itseltään, millaisen elämän haluaa elää. "Onko tarkoitukseni oikeasti olla pärjäävä ja yksin vai voisinko uskaltaa muuttaa tapaani olla olemassa?"

Jos on ollut aina vain itsensä varassa, aluksi avun pyytäminen aiheuttaa epämukavan olon. Vaikeita tunteita kuten ahdistusta ei kuitenkaan kannnata pelätä. "Niiden tunteminen on hyvä asia, koska oma toiminta laajenee silloin joustavammaksi."

Tärkeää on, että hyperitsenäisen läheiset tunnistaisivat piirteen ja tarjovaisivat apua. Tällä voi olla iso merkitys ihmiselle, joka on tottunut hoitamaan kaiken yksin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 1.11.2025, kuvat omat