sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Kosketuksen kolme tasoa parisuhteessa

Hyvää ensimmäistä pääsiäispyhää!

Kosketuksen parisuhteessa voidaan jakaa kolmeen eri typpiin. Etenkin emotianaalista kosketusta kannattaa lisätä, sillä se johtaa parempaan yhteyteen ja voi jopa pelastaa suhteen ja seksielämän.


Monen parisuhteen mullistaisi se, että kumppanit koskettaisivat toisiaan enemmän ja monipuolisemmin ajattelee parisuhdeterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti Susanna Syld, jolta ilmestyi tammikuussa kirja Tunneseksi - Löydä yhteys aitoon nautintoon.

Kosketustasot:

1)"Arkikosketus ylläpitää yhteyttä"
Arkikosketus on kumppanin ohimenevää kosketusta: esimerkiksi olan taputus ohikulkiessa tai suukko ennen töihin lähtemistä.

"Ajatellaan, että tällainen kosketus on sitä, mitä kuuluu olla - ja aika moni myös huolehtii siitä."

Vaikka arkikosketusta on suomalaisissa parisuhteissa hyvin, sen laatuun voisi usein kiinnittää huomiota.Kosketus voi olla myös aika kylmää ja mekaanista.

"Että aina kun lähdetään, annetaan suukko, jossa ei ole ollenkaaan läheisyyttä ja lämpöä - se tehdään, koska niin pitää tehdä."

2)"Emotionaalinen kosketus välittää rakkautta"
Parisuhteissa olisi Syldin mukaan usein kipeimmin tarvetta emotionaaliselle kosketukselle. Tämä tarkittaa läsnäolevaa kosketusta, jossa pysähdytään toisen lähelle: silitetään tai vaikka ollaan toisen kainalossa.

Kosketuksella voi välittää toiselle rakkautta ja arvostusta. Tämän tausta  on jo lapsuudessa. Kaikki lapset kaipaavat sitä, että saa aikuiselta kehollista turvaa ja pääsee syliin hakemaan rakkautta ja lohtua.

Emotianaalinen kosketus voi olla aikuiselle vaikeaa, jos sitä ei ole saanut riittävästi lapsuudessa, Syld sanoo. Etenkin pojat saavat sitä usein liian vähän.

Ihastumisen ja alkuhuuman vaiheessa emotionaalista kosketusta on paljon. Kun suhde arkistuu läsnäoleva kosketus ei usein tule luonnostaan ja se voi unohtua. Kumppanit voivat päätyä tulokseen, että rakkauden tunteita ei enää ole.

Tämän vuoksi Syld kannustaa ottamaan kosketukselle tietoisesti aikaa. Pidemmässä kosketuksessa mielihyvähormonien tuotanto ja sitä myötä yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa.

Moni luulee tarpeen täyttyvän, jos katsoo toisen kainalossa televisiota, mutta jos huomio on ruudussa, läsnäolo toiselle ei toteudu.

Emotionaalista kosketusta voi saada television ääressä vaikka hieromalla toisen jalkoja tai niskaa.




Kun suhteessa on emotionaalista kosketusta, se madaltaa kynnystä seksuaaliseen kosketukseen.

3) "Seksuaalinen  kosketus vahvistaa hyväksynnän kokemusta"
Seksuaalinen kokemus ymmärretään liian suppeasti. "Ollaan hyvin yhdytäkeskeisiä eikä ymmärretä seksuaalisen kokemuksen koko laajuutta."

Seksuaalista kosketusta on kaikki se, mikä herättelee aisteja ja kiihottaa. Muun muassa posken tai selän sively voi olla seksuaalista.
Seksuaalisessa kosketuksessa pitäisi olla toiselle auki herkimmällä hetkellä, koska se vahvistaa hyväksynnän kokemusta. "Se on mieletön voimavara parisuhteessa."

Syld suosittelee pareja keskustelemaan seksuaalisen kosketuksen laadusta , ja siitä millaista kosketusta itse milloinkin kaipaisi.

Seksuaaliselle kosketukselle pitää antaa aikaa, koska kukaan ei lämpene viidessä minuutissa.

"Jos ainakin puoli tuntia oltaisiin kerralla toisen iholla läsnä ja nautittaisiin kosketuksesta, se olisi aika iso asia monen seksielämään."

Jos yhteys tunntuu vahvemmalta, toiselle voi olla helpompi puhua. Kumppaniin alkaa herkästi suhtautua ymmärtäväisemmin.

Kosketus on yksi ihmisen perustarve. Sitä janoaa jokainen. Kosketuksen voima on valtava.







Lähteet: Helsingin Sanomat 25.1.2025, kuvat omat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!