Elämää maalla 56.

 

Pääsin maanantaina pois sairaalasta. Sitä ennen tapahtui monenlaista. Itsekatertktointiharjoitukset lopetettiin. En onnistunut löytämään virtsarakon suuta, eikä hoitajatkaan aina onnistu siinä monen yrityksen jälkeen, koska virtsarakkoni suu on niin omituisessa paikassa.

Sitten opeteltiin pissaamista itse kaksi päivää. Onnistuin ensimmäisellä kerralla punnertamaan virtsan, kun minulla oli ummetusta ja punnersin kiivaasti vessanpöntöllä. Mutta sitten en enää saanutkaan virtsaa pois itse. Kokeilin monenlaista. Panin vessan hanan lurisemaan. Olin kuumassa suihkussa. Kokeilin pöntöllä mielikuvaharjoitusta. Punnersin. Rentouduin, mutta pissaa ei vain tullut. Lopulta hoitajat joutuivat katektroimaan minut. Tunsin, että vaivasin heitä liikaa. Soitin soittokelloa, mutta hoitajat tulivat vasta puolen tunnin kuluttua - niin kuin aina.

Minulle päätettiin laittaa kestokaterkti virtsarakkoon. Sen kanssa en voikaan kokeilla pissaamista itse. Äkäinen omahoitaja yritti kolme kertaa. Hän ei vaihtanut katerkti"tikkua" yritysten välillä niin kuin olisi pitänyt. Puuskutti vihaisena. Lopulta kutsui toisen hoitajan apuun. Äkäinen hoitaja oli todella kovakourainen. Se oli oikeastaan pahoinpitely, vaikka olen jo ollut välinpitämätön katerktoinneista. Olen niin tottunut, enkä tunne häpeää tai kipua kunnolla.

Toinen hoitaja kysyi, onko hän puuduttanut minut. Ei. Toinen hoitaja puudutti ja sai laitettua "tikun" ensimmäisellä yrityksellä. Kestokaterktiin laitetaan jonkinlainen pallo, mikä estää virtsan itsestään tuloa.

Minulla on jo ollut neljä erilaista katerktia. Tämä viimeisin on todella hyvä, koska siitä saa pitkän putken ja pussin pois. Jäljelle jää noin kymmenen senttiä pitkä katerktin ulosmenoaukkohärveli. Sen voi avata ja sulkea. Kun pissittää härvelistä laitetaan ulosmenoaukko päälle ja sen jälkeen suljetaan. Tämän voi panna housujen alle, ja voin lähteä  ihmisten ilmoille.

Minut määrättiin maanantaina viikoksi vuodelepoon. Kille-kissi on nukkunut koko ajan jalkopäässäni. Mutta en malttanut ennen eilistä olla  sängyssä koko aikaa. Laitoin ruokaa ja pesin pyykkiä. Kunnes mies määräsi minut sänkyyn. Kylvin myös keijunmekon, mustasilmäsusannan ja kahden eri värisen aitoelämänlangan siemenet. Päällysmulta ei oikein riittänyt, joten tökin siemeniä mullan alle sormilla. Toivottavasti ne itäisivät nopeasti. Keijunmekko olisi pitänyt ehkä kylvää aikaisemmin. Piristyin seitsemän päivän antibioottitiputuksen jälkeen, joka oli onnistunut tappamaan bakteerin. Se oli kuulemma harvinainen ja vaarallinen, koska se voi helposti mennä munuaisiin ja aiheuttaa siellä tuhoa.

Tiistaina sattui hätätilanne. Katerktin toinen  pää irtosi jatkuvasti, ja pissaa tuli itsestään housuihin. Jouduin vaihtamaan housut viisi kertaa, kunnes päädyin pitämään liitoskohtaa kädellä kiinni. Pidin koko seuraavan yön. Aamulla lähdimme terveyskeskukseen ilman ajanvarausta. Kyseessä oli hätätilanne, joten pääsin hoitajan huoneeseen heti. Hän puhui puhelimessa ainakin puoli tuntia ihmisen kanssa, jolla oli jo lääkärinaika, mutta hän sitkeästi jatkoi valittamista kynnen kasvusta ihoon. Melkein hermostuin. Väsyneenä.

Hoitaja vapautui ja hän ehdotti, että liitoskohtaan laitettaisiin teippiä. En suostunut tähän ja vaadin uutta putken päätä. Lopulta hän suostui  hakemaan sen vanhusten osastolta. Ja putken pää oli helposti laitettavasti kuntoon. Voi, kuinka olin helpottunut!

Olen nyt vuodelevossa ja kirjoitan tätä sängyssä. Aika käy pitkäksi. Olen lukenut paljon. Netflix ei toimi, joten olen katsellut Yle Areenan ja MTV Katsomon sarjoja ja elokuvia. Etenkin MTV:n Summit on todella hyvä sarja.

Tunteet ovat myllertäneet. Olen ollut vihainen, raivoissani ja katkera. Tällä hetkellä tunnen surua. Olen menettänyt hyvän terveyteni. Sanotaan, että yhden antibioottikuurin jälkeen vatsan mikrobisto menee noin puoleksi vuodeksi sekaisin. Minulla on ollut neljä antibioottikuuria peräjälkeen. Yksi keuhkokuumeeseen. Mikrobisto on jo varmasti todella sekaisin ja huono. Olen syönyt hapankaalia, luonnon jugurttia ja juonut piimää. Syön myös apteekin vahvaa maitohappobakteerivalmistetta, vaikka tiedän, että se auttaa lähinnä loman turistiripuliin.

Urologille ei ole tullut vieläkään aikaa. Terveyskeskuksen hoitaja sanoi, että katerkti lisää infektioriskiä. Hän uumoili, että urologi määrää leikkauksen. Siinä putki laitetaan virtsarkkoon vatsan läpi ja jonkinlainen putki ja virtsapussi tulee ulos vatsan päälle. Tämä tuntuu todella ikävältä. Joudun pitämään sitä läpi elämäni. Tämä on paskamainen juttu.

Pelkään, että saan uuden tulehduksen. Kuten kävi viime kerralla. Se olisi todella väsyttävää ja mielestäni väärin. Olen jo kärsinyt tarpeeksi.

Nyt voin odottaa, että täältä lumet sulaisivat nopeasti. Ensi viikolla aion opetella kävelylenkkejä lyhyesti ja ehkä menen kuntosalille, vaikka mies kieltää minua. Ehkä en vielä mene. Kaipaan raitista ulkoilmaa. Olenhan jo ollut tammikuun lopusta tähän asti sisällä.

Tämä ei ollut tosiaan Elämää maalla-kirjoitus vaan lähinnä sairauskertomus. Mutta haluan olla rehellinen.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Miten saada elämänilo takaisin?

Tämä kirjoitus sopii hyvin elämäntilanteeseeni. Olen sairastanut koko helmikuun ja osan tammikuusta. Sairastan edelleen. Minulla oli keuhkokuume ja minulle asennettiin pitkäkestoinen virtsakaterkti, koska pissaa ei tule, mikä johtuu sairaalabakteerista ja pitkittyneestä virtsarakontulehduksesta. Lähinnä suren ja tunnen raivoa. Taidan noudattaa kirjoituksen järkeviä kohtia kuten asian käsittelyä mielessä:

Avioero, sairastuminen, työttömäksi jääminen...Rankat kokemukset kuuluvat elämään, sen me kaikki tiedämme. Mutta kun ne tulevat omalle kohdalle sisimmässä voi myllertää niin pahasti, että tuntuu siltä kuin ei jaksaisi enää mennä eteenpäin.

Elämään kuuluvissa kriiseissä on psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collanderin mukaan kyse osin luopumisesta. Joudutaan jättämään hyvästit esimerkiksi vankalle terveydelle, vakaalle toimeentulolle tai tärkeälle ihmissuhteelle. Luopuminen saa aikaan voimakkaita ja vaikeasti käsiteltäviä tunteita, kuten pettymystä, surua, vihaa, katkeruutta ja raivoa.

"Tärkeää on paitsi tunnistaa tuo luopumisesta seurannut tunnekirjo, myös käydä tunteet läpi", Collander sanoo.

Tunteiden läpi käymiseen tarvitaan ensinnäkin turvallinen tila.

"Se on usein oma koti, mutta tila pitää myös tietoisesti luoda. Pane puhelin äänettömälle ja valitse hetki, jolloin muut perheenjäsenet ovat poissa. Tutki tunteitasi, joita menettämisen tuska luo - ja anna itsellesi lupa potea niitä. Jos raivostuttaa, niin raivoa. Voit vaikka huutaa tai silputa sanomalehtiä."

Tämä voi tuntua siltä, että kuin painetta täynnä olevasta pullosta vedettäisiin korkki irti ja pahin neste kuohuisi yli. Tämän jälkeen omia tunteita voi alkaa tutkistella rauhassa joko yksin tai luotetun läheisen kanssa.

"Jos on joku, jolle voit puhua, niin puhu. Mutta itselleenkin voi puhua. Tee se empaattisesti ja ystävällisesti, vähän kuin lohduttaisit jota kuta toista", Collander neuvoo.

Ahdistuksen hallintaan voi kokeilla monia keinoja. "Netti on pullollaan erilaisia hengitysharjoituksia, mutta jos ahdistus on vaikea, tahdonalaisten lihasten aktivointi saattaa auttaa rentoutusharjoituksia paremmin. Voit tehdä vaikkapa kyykkyyn-ylös-liikkeitä tai vain puristaa käsiä nyrkkiin."

Elämän vaikeissa koettelemuksissa katoaa usein myös elämänilo. Mikään ei kiinnosta. Tuntuu kuin valo ja värit maailmasta olisivat täysin kadonneet.

"Tällaiset tuntemukset ovat normaali ja luonnollinen reaktio raskaaseen menetykseen. On hyvä tiedostaa, että menee aikaa ennen kuin mieli käsittelee ja lopulta hyväksyy tapahtuneen", Collander lohduttaa.

Elämänilo on niin suuri liikkeelle paneva voima, että voi syntyä masennus. On tärkeää olla syyllistämästä itseään pettymyksen keskellä. Syyllisyys vie helposti mukanaan. Se katkeroittaa.

Elämäniloa kannattaisi vaalia, vaikka tuntuisi siltä, että mikään ei kiinnosta.

"Hakeudu sinnikkäästi niiden asioiden tai harrastusten äärelle, jotka tuottivat aiemmin mielihyvää. Liiku ulkona, ja jos on mahdollista, mieluusti luonnon keskellä. Vaikka ensi alkuun tuntuisi turhalta patistaa itseään liikkeelle, saatat pian havaita, että ahdistuksesi alkaa lievittyä. Tästä on tutkimuksiakin - liikkuminen luonnossa kohentaa mielialaa", Collander tähdentää.

Collanderin mielestä on hyvä löytää itsestä huolenpitoa tarvitseva lapsi surun ja murheen täyttämässä elämässä. "Tuo lapsi kaipaa turvaa, ja ellei vierelläsi ole ihmistä, jolta hakea sitä, voit paikata turvallisuudentunteeseesi tullutta repeämää lohduttamalla itseäsi. Kääriydy vilttiin, syö suklaata, aseta lämpötyyny hartioille ja vedä villasukat jalkaan."

Vaikeaa elämäntilannetta potevan aikuisen sisällä pieni lapsi voi heittäytyä uhmakkaaksi. Lapsi kiukuttelee ja kieltäytyy hyväksymästä esimerkiksi sairauttaan.

"Torjunta on luonnollinen puolustusmekanismi silloin, kun on menettänyt jotakin tärkeää, mutta kovin hyödyllinen konsti se ei ole. Ei ole hyvä näyttää elämälle keskisormea ja kieltäytyä vaikka ottamasta lääkkeitään."

Silloin itsestään on kaivettava esiin vastuullinen aikuinen, joka sanoo uhmakkaalle minälle: "On ymmärrettävää, että sinua harmittaa, ja vaikka kukaan ei lupaa sinulle terveyttäsi takaisin, voit elää hyvää elämää sairaudestasi huolimatta, kunhan alat hoitaa itseäsi."

Menetyksen keskellä on hyvä tietää, että toipuminen tapahtuu kullakin omaan tahtiinsa. Takapakkeja tulee ja tulee itsesäälissä kieriskelyä.

"Menetyksen hyväksyminen on prosessi, josta ei tarvitse suoriutua ennalta määrätyn kaavan mukaisesti. Vaarallista sen sijaan on, jos esittää hymyillen ja hammasta purren niin itselleen kuin muille, että kaikki on hyvin. Tunteet eivät hautaamalla laannu. Ne pitää käsitellä - jos ei juuri nyt, niin jossakin vaiheessa. Tunteiden käsittelyssä auttaa, jos on aiemmin kokenut jotakin raskasta ja huomannut, että minä selvisin siitä sittenkin."

Lähteet: Diabetes nro 6 joulukuu 2024, kuvat omat

Äidin stressi raskausaikana ja lapsen adhd

 

Adhd-diagnoosit ovat viime vuosina lisääntyneet räjähdysmäisesti, ja joka  kymmenes poika syö adhd-lääkkeitä.

Adhd kehittyy aivoissa raskauden ja varhaislapsuuden aikana. Se on myös vahvasti perinnöllinen.

Äidin raskausaikainen stressi saattaa lisätä lapsen riskiä saada adhd, tutkija Jandeh Jallown havaitsi väitöskirjatutkimuksessaan. Jallow kollegoineen havaitsi, että adhd:n riski kasvaa myös, jos lapsi on ei-toivottu. Jallowin mielestä stressi ja ei-toivottu raskaus kytkeytyvät toisiinsa.

"Jos lapsi ei ole toivottu, niin se lisää stressiä. Tietenkin stressiä voi tulla muistakin asioista, mutta ei-toivotussa raskaudessa lapsen kohtaaminen ja negatiivinen ilmapiiri perheessä tai lapsen elämässä saattaa olla iso asia elämän alkuvuosina", Jallow sanoo. "Se vaikuttaa aivojen tunnekehitykseen ja psyykeen."

Äidin raskaudenaikaisen päihteiden käytöstä on kertynyt enemmän tietoa.

Äidin tupakointi, alkoholin, kannabiksen, muiden päihteiden ja parasetamolin käyttö lisää adhd:n  riskiä on aiemmissa tutkimuksissa havaittu.  Lisäksi ssri-tyypin masennuslääkkeet saattavat lisätä adhd:n riskiä.

Ennenaikainen syntymä ja pieni syntymäpaino ovat yhteydessä adhd:ehen.

Uusi Jallown ja kollegoiden löydös on se,   että lyhyt, alle kolmen kuukauden täysimetysaika lisää adhd:n riskiä. Selitys tälle, miksi lyhyt imetysaika voi lisää adhd:n, saattaa löytyä kahdesta seikasta.

Rintamaito on lapsen kehitykselle tärkeää ja vähentää esimerkiksi infektioriskejä ja ykköstyypin diabeteksen puhkeamista.

"Toinen asia on, että rintaruokinnassa on paljon iho-iho-kosketusta, ja sen on todettu olevan lapsen kasvulle tärkeä asia."

"Adhd on paikoin ylidiagnosoitu, paikoin taas alidiagnosoitu ja paikoin väärindiagnosoitu."

Adhd diagnoosi on kuitenkin hyväksytympi ja suositumpi diagnoosi kuin käytöshäiriödiagnoosi.

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.10.2024, kuvat otettu Salmelan kesänäyttelystä.