perjantai 4. helmikuuta 2022

Flunssassa hitaita päiviä


                 Nenäliinojani.


Sain flunssan. Aikuisiän pahimman. Nuha, kurkkukipu, yskä, korvakipu. Kehoni on niin herkillä, että korvakorutkin sattui. Lihakset myös kipeät. Pari yötä meni melkein valvoessa, kun nenä meni tukkoon makuuasennossa. Ei auttanut höyryhengitys ja Finrexin. 


Minulla on yleensä korkea kipukynnys. Mutta tämä flunssa on niin kokonaisvaltainen, että tunnen itseni tosi sairaaksi. Niistän ja valitan miehelle. Olen dramaattinen.


Tämähän on niin, että lapsi minussa on todella sairas ja haluaa apua mieheltä. Sen sijaan aikuinen minussa on huvittunut lapsen käytöksestä. Hyvin huvittunut. Valitus kannattaisi jo lopettaa. Sehän on vain flunssa.


Esimerkiksi hammmaslääkäriin meno pelottaa. Ei kipu vaan avuttomana oleminen vieraan ihmisen ronkkiessa minun hampaita, eikä siinä voi paeta pois. Minulle tehtiin tänä vuonna hampaan juurihoito. En halunnut puudutusta, koska voisin keskittyä kipuun ja unohtaa avuttomuuteni. Kipu ei ollut edes kova. Samoin hampaan reiän paikkaamisen otin ilman puudutusta. Hammaslääkäri oli molemmissa tapauksessa ihmeissään ja kysyi, miksi en halua puudutusta. Minä vastasin, etten pelkää kipua.


Aikoinaan synnytykseni olivat melkein luomua ilman kipulääkkeitä. Tosin epiduraalipuudutus oli hetken aikaa ennen Veran varsinaista synnyttämistä. Polttoihin auttoi ihmeellisesti vesi. Olin suihkussa pitkään ja meinasin synnyttää siellä. Verakin syntyi sitten nopeasti. Toisen lapsen synnytys oli syöksysynnytys, kesti vain kaksi tuntia. 


Kaikki kävi niin nopeasti, että en edes tajunnut synnyttäneeni. Kohdun suu aukesi tunnissa ja poltot olivat sen mukaisia. Äärimmäistä kipua. Synnytin Veran seisten pystyssä ja nojasin sänkyyn. Toisen tyttäreni synnytin kyykkyasennossa. Painovoima helpotti molemmissa synnytyksissä. Alapäähän ei tullut repeämiä.


Mitä olen tehnyt sairaana? Tietty maannut ja nukkunut. Olen lukenut Matti Pulkkisen romaania Romaanihenkilön kuolema. Tätä kirjaa lukiessa siihen täytyy syventyä hyvin. Varsinaista juonta ei ole.


Olen katsellut Ruutu plussaa. Etenkin Cirkus Great British Tv:eetä. Vaikuttavia sarjoja olivat Apple tree yard ja Deep Water. Myös vanhoja suomalaisia elokuvia 1990-luvulta, Anna-Leena Härkösen romaaneista tehtyjä.


Päivät kuluvat hitaasti. Mieleen tulee usein lapseni Veran kuolema. Se tuntuu välillä epätodelliselta. Välillä tuska valtaa mielen. Yritän ajatella, että Vera ei tahtoisi, että koko elämäni syöksyisi pois raiteiltaan.


En mene koronatestiin, koska mieheni sairasti kovan flunssan kuukausi sitten. Hän meni koronatestiin, ja tulos oli negatiivinen. Hän oli sairaslomalla puolitoista viikkoa.


Olen tällä viikolla postannut vanhoja tekstejä, joita minulla on paljon varastossa. En ole jaksanut kirjoittaa uusia.


Ihanaa, että on jo helmikuu. Tuleva maaliskuu on jo kevätkuukausi! Kohti valoa!




8 kommenttia:

  1. Nyt onkin moni sanonut, että on sairastanut pahimman flunssan koskaan. Ilmeisesti johtuu siitä, että edellinen talvi mentiin niin hygieenisissä ja suljetuissa olosuhteissa, että nyt pöpöt jylläävät senkin edestä. Meidänkin alle 2-vuotias on ollut käytännössä elokuusta asti flunssassa koko ajan enemmän tai vähemmän. Paranehan pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pitkätossula. Olipas kiva lukea, että vaikean flunssan sairastelijoita on paljon. On muillakin, ja tämä on yleistä. Paranemista ja voimia lapsellesi!

      Poista
  2. Kiitos Susanna. Kaipa tämä olo loppuu aikanaan.

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista, lepoa ja kuumaa juomaa! ❤

    VastaaPoista
  4. Kiitos Erikoiset Asiantuntijat. Tässä ollaan lepäilty paljon, ja olo on jo parempi.

    VastaaPoista
  5. Flunssaa meilläkin. Aina toki nyt miettii, onko perus räkätauti vai koronaa. Testiä ei ole vielä tehty, mutta veikkaan, että normaalista nuhataudista kyse. Flunssaan kun saa jotain lääkettä hankittua, niin ehkä se siitä. Nyt meillä ei varastossa näyttänyt olevan mitään.
    http://www.koskenmaenapteekki.fi/fi/tuotteet/kipu-ja-flunssa

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Sanna. Nyt on liikkeellä paljon ihan tavallista flunssaa. Minulla ei ollut hengitysvaikeuksia tai pahaa yskää. Ei siis koronaa. Sinun kannattaisi ehkä tehdä kotikoronatesti. Toipumista sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!