maanantai 3. tammikuuta 2022

Miksi jonkun kanssa synkkaa heti?

 




Minulla oikeastaan miltei kaikki ystävyyssuhteet ovat syntyneet nopeasti. Menen intuitiolla, vaiston varassa ja nopeasti. Yksikään hyvä ystävyyssuhde ei ole katkennut, ja kaukana asuviin ystäviin säilyy rakkaus, vaikka emme olisi yhteydessä pitkään aikaan.

Toisen sanomisten tulkinta määrittää usein, miten hyvin ihmisillä synkkaa ja miten saman rytmisiä he ovat. Kun toinen tulkitsee omat sanat niin kuin ne itse tarkoitti, hänen seurassaan on miellyttävä ja helppo olla.


Erilainen elämisen rytmi voi näkyä esimerkiksi siinä, miten nopeasti asioihin reagoi. Toiset innostuvat herkästi, toiset ovat pohdiskelevampia. Tämä voi aiheuttaa joskus väärinkäsityksiä ja kitkaa.


Huumori on tehokas keino testata, kuinka samanmielinen uusi tuttavuus on. Tutussa ihmissuhteessa vitsailu on helppoa, koska keskustelukumppani tietää, millaiset toisen arvot ovat, miten hän suhtautuu elämään ja millaisilla asioilla voi leikitellä.

  


Toinen tuntuu turvalliselta, kun hänessä on jotakin samaa kuin itsessä. Tuttuus voi syntyä esimerkiksi samankaltaisesta historiasta, luonteesta, äänensävystä, tavasta puhua.


Jos toinen tuntuu vieraalta, hänelle ei tule helposti avauduttua. Hyvä vuorovaikutus syntyy siitä, että toisen kanssa on turvallinen olo ja hänelle voi puhua luottamuksellisesti. Nopeaan ystävystymiseen tarvitaan sekä luottamusta että tuttuutta ja samanrytmisyyttä.


Kemian ei välttämättä tarvitse syntyä heti vaan sitä voi myös hyvin rakentaa esimerkiksi kysymällä toiselta asioita, kuuntelemalla häntä ja kiinnittämällä huomiota omiin vuorovaikutustapoihinsa. Keskustelu antaa aina lisätietoa toisesta, ja mitä enemmän tietoa on, sitä todennäköisempää on, että löydetään jotakin yhteistä.



Lähteet:  Referaatti Kotivinkki 24, kuvat omat


6 kommenttia:

  1. Ihanat kukkakuvat <3
    Omat ystävyyssuhteeni ovat syntyneet samoin kuin sinun.
    Aito ystävyys kestää välimatkan ja pitkänkin tapaamisten välin.
    Hyvää tiistaita Marja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Kirsti. Syvä ystävyys kestää todellakin välimatkasta ja tapaamisväleistä riippumatta. Jatketaan siitä, mihin jäätiin. Hyvää viikkonalkua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tämä on mielenkiintoista. Ystävyys on hieman kuin ihastuminen, joidenkin kanssa vaan kolahtaa heti ja kaikki on selkeää ja yhtä auvoa. Nuorempana muuten sieti enemmän epämääräisiä ystävyyssuhteita, mutta kun aikaa on vähän, niin sellaiseen ei enää tahdo aikaansa hukata. Nuorena ei aina ollut myöskään riittävästi vertailukohtaa, elämä on yhtä opettelua.

    Sydämellistä uutta vuotta Marja. <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Tiia. Hyvä pointti tuo, että ystävystyminen on kuin ihastus, eikä tunteelle ja heti läheisyydelle voi mitään. Nuorena oli tosiaan niin kuten kuvasit. Oli myös vähän epämääräisempiä kaverisuhteita. Sinulle mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Minulla on selvästikin heikko itse- ja ihmistuntemus. Välittömät ystävähullaantumiseni ovat melkeinpä poikkeuksetta olleet ihan vääriä ihmisiä. Parhaat ystäväni olen löytänyt hitaasti mutustellen. Ensivaikutelma hämää minua valtavasti ja vasta pinnan alle päästessä huomaan, jos ystävyydessä onkin aiheita (tai ei).

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Susanna. Ensivaikutelma hämää monia. Olen huomannut saman itsessäkin. Voi, ei, surullista, että ihastuksesi ovat olleet vääriä ihmisiä. Onneksi olet oppinut tutustumaan vähitellen, tunteita tutkien.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!