perjantai 7. tammikuuta 2022

Seksiaddiktio

 


Toisin kuin yleensä saatetaan ajatella, seksiriippuvuudessa on harvoin kyse voimakkaasta halusta. Päinvastoin halu monesti karkaa, koska itsetunto on säpäleinä. Seksistä tulee pakonomaista, ja se aiheuttaa häpeää. Seksistä tulee kuitenkin elämän keskipiste. Sillä pyritään säätelemään kielteisiä tunteita.


Pakonomaisen seksikäyttäytymisen erottaa voimakkaasta halukkuudesta se, ettei riippuvainen saa seksistä juurikaan enää nautintoa.Seksiaddikti toistaa jotakin seksikäyttäytymisen muotoa pakonomaisesti, vaikka se nautinnon sijaan tuo vakavia ongelmia. Sitä ei pysty lopettamaan, ja seksikäyttäytyminen tai sen suunnittelu vie suhteettoman paljon aikaa ja huomiota muulta elämältä.


Riippuvuudessa seksiin valmistautuminen voi myös olla suurempi nautinto kuin itse seksi.Pakonomainen seksi voi kuitenkin johtaa vakaviin henkisiin ja fyysisiin ongelmiin.



Hallitsematon käytös voi eristää perheestä ja ystävistä. Lisäksi pakonomaiseen seksiin liittyvä häpeä aiheuttaa yksinäisyyttä.


Yleensä seksiaddiktio vaikuttaa heikentävästi itsetuntoon: riippuvainen ajattelee olevansa paha ja vääränlainen. Jotkut menettävät jopa työpaikkansa. Addiktio aiheuttaa sisäistä tyhjyyttä ja itseinhoa. Se voi johtaa masennukseen, ja lisää myös itsemurhariskiä.


Pakonomaisen seksikäyttäytymisen syytä voi etsiä esimerkiksi lapsuudesta. Siellä voi olla huonoja kiintymissuhteita. Ei ole saatu riittävästi rakkautta. Myöhemmin seksistä tulee tapa saada huomiota ja hyväksyntää. Moni seksiaddikti luulee tarvitsevansa seksiä, vaikka oikeasti tarvitsisi ystävän huomiota ja huolenpitoa, hyvät yöunet tai tasapainoisen ihmissuhteen.




Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 16.12.2021, kuvat omat



1 kommentti:

  1. Kuulostaa vaikutuksiltaan samanlaiselta muiden addiktioiden kanssa. Kaikki addiktiot aiheuttavat sisäistä tyhjyyttä, häpeää ja itseinhoa, jotka puolestaan pahentavat riippuvuutta. Hyvä, että tästäkin puhutaan.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!