keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Vitkuttelu on yleinen vaiva

 


Minä en ole vitkuttelija. Olen kärsimätön ihminen ja tartun asioihin nopeasti. Joskus liiankin nopeasti ja teen virheitä. Uskon, että ihmiset voivat olla sekä vitkuttelijoita ja toimeen tarttuvia. Esimerkiksi työssä on ahkera, mutta kotona vitkuttelee kotitöissä, kuten siivoamisessa.


Arviolta noin 30% ihmisistä kärsii vitkuttelusta. Nuorilla se on yleisempää kuin aikuisilla. Opiskelijoista vitkuttelee noin 50%.


Vitkuttelu voi olla motivaation ongelma. Jos emme halua tehdä, toimeen tarttuminen on vaikeaa. Voi olla myös kysymys tunne-elämän ongelmasta ja epärealistisista tulevaisuuden odotuksista.


Määräajat on tärkeitä. Jos tehtävällä ei ole takarajaa, ihminen voi vitkutella paljon ja loputtomasti.



Tekemätön työ saattaa ahdistaa. Usein kuulee ihmisten sanovan, että he työskentelevät parhaiten tiukkojen aikarajojen puitteissa, mutta todellisuudessa tästä ei ole näyttöä.


Näyttöjä ja valmiita tutkimuksia korona-ajan etätyöstä ei ole vielä tehty. Osa ihmisistä kertoo vitkuttelun vähentyneen etätöiden myötä. Joillakin se on yleistynyt.


Kotona voi olla rauhallisempaa keskittyä töihin, jolloin vitkuttelu vähenee. Toisaalta yksin on mahdollista ahdistua, kun ei ole työyhteisön luomaa painetta ympärillä.


Vitkutukseen voi saada helpotusta pilkkomalla hankalan tehtävän useisiin osiin. Voi kokeilla myös tomaatiksi kutsuttua tekniikkaa, joka pätee ainakin kirjoittamiseen ja muuhun ajatustyöhön.

Tomaatissa on tarkoituksena kirjoittaa 25 minuuttia ilman keskeytyksiä ja sitten pitää viiden minuutin tauko. Kahden tunnin eli neljän tomaatin jälkeen pidetään pidempi tauko. Tomaatti on aivan hyvä menetelmä. Se rajaa ajan, joten työ ei tunnu ylitsepääsemättömältä.





Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 22.11.2021, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Vitkuttelu on minullekin tuttua. Olen sellainen ihminen joka saa eniten aikaiseksi kun aikaraja häämöttää. Ja tekemätön työ kyllä ahdistaa ja useimmiten kun sitten ryhtyy siihen , niin jälkeenpäin voi vain todeta että olisipa pitänyt heti se tehdä, eikä vitkutella!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kristiina K kommentistasi. Minua ahdistaisi paljon, jos jokin homma olisi tekemättä. Toisaalta ihailen sinunlaisia ihmisiä, jotka kestävät odottelua ja vitkuttelua. Minä olen häslääjä.

    VastaaPoista
  3. Olen sekä vitkuttelija että suorittaja.
    Priorisointi jakaa tehtävät eri vitkuttelu- ja suoritusluokkiin.
    Parhaimmillani olen erittäin tehokas.
    Ikävien velvoitteiden kanssa vitkuttelen siihen asti kuin on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kommentistasi. Kuten kirjoitit, että sinä ja ihmiset yleensä voivat olla toisissa asioissa suorittajia ja toisissa asioissa vitkuttelijoita. Hih! Sinä jopa jaat tehtävät eri vitkuttelu- ja suoritusluokkiin. Olet siis täsmällinen ja ahkera.

      Poista
  4. Olen vähän kaikkea. Vitkuttelija, suorittaja ja häsläjä. Riippuu niin asiasta, mikä odottaa tekemistään. Mutta useimmiten tartun toimeen melko pian!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Näinhän se on, että voi olla häslääjä, suorittaja ja vitkuttelija. Tosiaan se riippuu tehtävästä, mitä on.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!