perjantai 10. toukokuuta 2019

Intuitive Health - uusi ravitsemustrendi




Olen kiinnostunut Intuitive Health-ajattelusta. Intuitive Health:issa ei uskota ruokasääntöihin. Jokainen voi luoda oman ruokaympyränsä.

Ravitsemussuositukset on tehty suurille joukoille, ei yksilöille. Jokaisella on omanlaisensa keho ja sen toiminta. Jokainen voi napata itselleen sopivia palasia kansallisista ravitsemussuositukseista tai trendiruokavalioista.

Intuitive Health-ajattelun mukaan jokainen voi kuulostella omaa kehoaan ja löytää näin sopivan ruokavalion. Ihminen voi kokeilla erilaisia ruokia. Sopiiko ne vatsalle? Tuoko ne hyvän olon?


Intuitive Health-ajattelu vie vaikutusvaltaa auktoriteeteilta, mikä on aivan hyvä. Näin ihmiset ottavat enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan.

Minkäänlainen ehdottomuus  ei kuulu Intuitive Health-ajatteluun. Lihankulutusta vähentääkseen ei tarvitse olla ehdottomasti vegaani. Kuljetaan pienin askelin eteenpäin.

"Epätäydellinen täydellisyys" määritetään usein yhdeksi hyvinvointitrendiksi. Se on hyvin tervetullut ajattelutapa rikkomaan kaikenlaista ehdottomuutta.


Mitä mieltä sinä olet Intuitive Health-ajattelusta?






Lähteet: Ruohonjuurilehti 2/2019, kuvat Pixabay

10 kommenttia:

  1. Tuo olisi ihana! Mun intuitioni sanoo, että mulle sopii parhaiten jäätelö, suklaa, salmiakki- ja sitruunakarkit, kahvi, mansikka, hedelmät, kermakakku ja kermavaahto ylimalkaan, sinihome- ja vuohenjuusto, neljänviljanpaahtoleipä, pulla ja toscakakku. Voiskohan tämän ruokaympyrän varaan kehittää ruokavalion...?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi anonyymi. Idea on se, että ruuasta tulee hyvä olo. Luulisin, että noista sinällään ihastuttavista tuotteista sinulle ei tulisi pitkän päälle hyvä olo. Noita herkkujakin saa tietty syödä Intuitive Hethin mukaan, kunnes ehkä toteaa, ettei ne jatkuvasti syötynä enää tuo nautintoa. Ja loppujen lopuksi Intuitive Health ei sovi kaikille, koska sen idea on kuitenkin loppujen lopuksi löytää kyllin ravitseva ruokavalio. Tähän ei tietenkään kaikki pysty. Se on vain inhimillistä. Kuten syöminen ylipäätänsä.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa lupaavalta, ja itse asiassa taidan tällaista jo noudattaakin. Syön mitä pystyn ja mitä mieli tekee niissä rajoissa, ettei tule paha olo. Joskus otan tietoisen riskin ja herkuttelen jollain, mistä tiedän, että seurauksia tulee. Sitten kestän ne ja aloitan taas oman terveyteni mukaisen ruokailun.
    Oi niitä aikoja, kun en ravinto-opista mitään tiennyt :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva kommentista. Sinä noudatat jo Intuitive Health ruokavaliota. Minäkin syön kasvissyöjänä varmaankin terveellisesti ja herkuttelen välillä. Sinäkin arvostat herkuttelun nautintoa.Sitä pitää elämässä olla. Niin otsarypyt silenee.

      Poista
  4. Tästä en ole kuullutkaan. Intuitive Health:issa ei uskota ruokasääntöihin ja se kuulostaa hyvältä. Toisaalta WWF julkaisi hiljattain uudet ilmastoystaäälliset ruokasuositukset, joita tällainen helposti syyllistyvä tyyppi haluaisi tietenkin noudattaa. Melkoinen ristiriita :)
    Hyvää perjantai-iltaa Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentista. Ilmastoystävälliset ruokasuositukset ovat tervetulleet. En ole uusimpia lukenut, mutta alustavia aikaisempia kyllä. Lihan tuotanto tuo eniten ympäristövaikutuksia, samoin maitotaloustuotteiden. Kasvikset tulisi olla mahdollisimman lähellä tuotettuja. Avokado pois ruokavaliosta, koska sen kasvatus vaatii kauheasti vettä...Varmasti on iso ristiriita siinä, että mitä haluaa syödä ja mikä olisi suositeltavaa. Moni varmasti kokee syyllisyyttä. Pitäisi vain yrittää luovia jotenkin maalaisjärjellä.

      Poista
  5. Olen hyvin samoilla linjoilla ollutkin jo kauan, onhan meidän kehomme erilaisia. Meitä on moneen junaan ja tärkeintä on kuunnella kehoaan ja intuitiotaan. Mukavaa viikonvaihdetta Marja :-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Pihakeiju kommentistasi. Sinäkin jo noudatat Intuitive Helth-ajattelua. Kehomme ja luonnolliset ravintoainetarpeemme ovat taatusti erilaisia.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa hyvältä! Taidan muuten jo noudattaakin itse. Hyvää äitienpäivä viikonloppua sinulle🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina kommentistasi. Olet yksi niistä, jotka noudattavat luonnostaan Intuitive Health-ruokavaliota. Teitä on ihmeen monta.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!