Olen kokenut elämässäni jo tähän ikään asti paljon menetyksiä. Isäni teki itsemurhan. Äiti kuoli viinaan. Paras ystävänikin päätyi itsemurhaan. Isosisko kuoli 52-vuotiaana syöpään. Suurin osa sukulaisista on kuollut tavalla ja toisella. Aika moni viinaan. Joten minullakin täytyy olla geneettinen taipumus alkoholismiin. Siksi nyt vanhempana en juurikaan ole perso alkoholille.
Minulla on lähisukulaisistani elossa vain kaksi veljeä. Vaikeinta oli hyväksyä isän ja ystäväni itsemurha. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä. Olen hyväksynyt heidän ratkaisunsa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö minulla olisi ikävä heitä tai etten enää ajattelisi heitä.
Elämässä on vaikeinta menetyksen tai tappion kohtaaminen. Elämä romahtaa. Tunteet kuohuvat. Tulevaisuus pelottaa. Ulkoisen ja sisäisen todellisuuden hyväksyminen vähitellen kuitenkin palkitsee.
Jokainen kokee elämässään vastoinkäymisiä, pettymyksiä. Ne voi vaihdella pienistä murheista suuriin suruihin. Läheisen kuolema, oma vakava sairaus, ero, työpaikan menettäminen saattaa heittää ihmisen syvään kuoppaan. Josta kukin nousee ylös omalla tavallaan. Suurin vaara on, että jää kuopan pohjalle ja alkaa kaivaa sitä vielä syvemmäksi.
Vastoinkäymisten työstäminen ja lopulta hyväksyminen nostaa mieleen uusia voimavaroja ja sitkeyttä. Hyväksyjä voi ymmärtää, että jokainen päivä on lahja. Myös empatiakyky kasvaa.
Vaikeinta on kohdata menetyksen herättämät tunteet. Psyykkinen kipu kuuluu kuitenkin elämään. Ihminen saattaa syyttää itseään, että ei saisi tuntea näin. Tunteita ei voi kuitenkaan täysin hallita. Jotkut sulkevat murheet sisälleen. Jotkut keksivät mahdollisimman paljon toimintaa, että murhe ei pyörisi mielessä. Jotkut jäävät kiinni vastoiskäymiseen ja vatvovat, analysoivat sitä loputtomasti. Pahinta on katkeroituminen, joka hiljalleen tuhoaa elämää. Jossakin vaiheessa pitäisi kuitenkin päästää irti.
Mia Kuoppa Tuuletar
Käytännönneuvoja vastoinkäymisen hyväksymiseen.
- Huomaa, että kärsit. Yritä pitää huolta itsestäsi kuin äiti lapsestaan.
- Ankkuroidu hetkeen. Kiinnitä huomio hengitykseen, ympäröiviin ääniin. Havainnoi tuntemuksiasi.
- Anna vaikeiden tunteiden tulla. Mikään tunne ei kestä ikuisesti.
- Katso todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti on. Et voi perua menetystä, vastoinkäymistä. Yritä pitää kiinni arjen rutiineista.
- Tunnista mielesi tarinat: "en tule onnistumaan, selviämään tästä."Kun mieli alkaa pyörittämään näitä hyödyttömiä tarinoita, käännä huomio nykyhetkeen.
- Vaihda näkökulmaa. Kun etenet menetyksen hyväksymisessä, huomaat muuttuvasi. Tämä on psyykkistä kasvua.
- Päästä vähitellen irti. Kulje sinulle tärkeitä asioita kohti.
Mikään tunne ei voi hukuttaa meitä alleen, koska olemme itse se meri, jossa tunteiden aallokot lyövät. Aaltoja en pysty hallitsemaan. Silti en huku.
--------
Asiasta toiseen. Minulla on blogit.fi sivustossa kirjautuneita seuraajia 18. En edes osaa laittaa blogisivulleni seuraajien määräkuvaketta. Mutta lukijoita on enemmän. Noin 200-300 päivässä. Niinpä kysyn nyt rohkeasti- omasta mielestäni - mitä mieltä te lukijat olisitte siitä, etten postaisi sunnuntain lisäksi torstainakaan.
Tajusin, että tämän runsaan vuoden aikana blogi on alkanut keskittyä hyvinvointiin. Etenkin henkiseen hyvinvointiin. Ehkäpä myös toisinaan hyvinkin raskaisiin aiheisiin. Tuli tunne, että miten niitä jaksaa joku kuusi kertaa viikossa lukea??? Pelkään väsyttäväni lukijat. Mikä olisi teidän mielestä sopiva määrä viikossa?
Olen itse vähän sokea tälle asialle, kun olen aivan koukussa kirjoittamiseen. Se on yksi suurimpia ilojani. En ehkä osaisi olla kirjoittamatta neljää viittä vähempää.
Se on jännä, että blogit kehittyvät aina johonkin suuntaan. Ja siitä suunnasta sitten kirjoitetaan.
Olen myös miettinyt sitä, ettei tämä blogi alusta alkaenkaan ollut aivan tavallinen lifestyleblogi esimerkiksi: minun päiväni, kosmetiikka, vaatteet, sisustaminen.
Ajattelen nyt - ja kirjoitinkin uuden profiilin blogit.fi sivustolle ja omalle sivulleni -, että tämä on henkiseen hyvinvointiin painottunut lifestyleblogi. Kirjoitanhan minä myös vähän muun muassa yleisestä hyvinvoinnista, ruoasta, vaatteista ja kosmetiikasta.
Että tällaisia mietteitä.
Olisin toooosi iloinen, jos kertoisitte mielipiteenne kommentissanne!!! Mikään pakko ei missään nimessä ole!
Lisäksi toinen kysymys päivän aiheesta.
Tajusin, että tämän runsaan vuoden aikana blogi on alkanut keskittyä hyvinvointiin. Etenkin henkiseen hyvinvointiin. Ehkäpä myös toisinaan hyvinkin raskaisiin aiheisiin. Tuli tunne, että miten niitä jaksaa joku kuusi kertaa viikossa lukea??? Pelkään väsyttäväni lukijat. Mikä olisi teidän mielestä sopiva määrä viikossa?
Olen itse vähän sokea tälle asialle, kun olen aivan koukussa kirjoittamiseen. Se on yksi suurimpia ilojani. En ehkä osaisi olla kirjoittamatta neljää viittä vähempää.
Se on jännä, että blogit kehittyvät aina johonkin suuntaan. Ja siitä suunnasta sitten kirjoitetaan.
Olen myös miettinyt sitä, ettei tämä blogi alusta alkaenkaan ollut aivan tavallinen lifestyleblogi esimerkiksi: minun päiväni, kosmetiikka, vaatteet, sisustaminen.
Ajattelen nyt - ja kirjoitinkin uuden profiilin blogit.fi sivustolle ja omalle sivulleni -, että tämä on henkiseen hyvinvointiin painottunut lifestyleblogi. Kirjoitanhan minä myös vähän muun muassa yleisestä hyvinvoinnista, ruoasta, vaatteista ja kosmetiikasta.
Että tällaisia mietteitä.
Olisin toooosi iloinen, jos kertoisitte mielipiteenne kommentissanne!!! Mikään pakko ei missään nimessä ole!
Lisäksi toinen kysymys päivän aiheesta.
Miten sinä selviät pahoista vastoinkäymisistä ja menetyksistä?
Lähteet: Voi Hyvin 6/2018, kuvat omat
Olen niin samaa mieltä kanssasi että vastoinkäymisten työstäminen ja lopulta hyväksyminen nostaa mieleen uusia voimavaroja. Itselläni on noita vastoinkäymisiä ollut jo jonkun verran mutta eivät ne katkeraa ole minusta tehneet vaan ne ovat olleet lopulta siunaus ja tunnen että olen kasvanut nyt omaksi itsekseni.Pidän kyllä paljon blogistasi kun tykkään pohdiskella syntyjä syviä, minun mielestäni näin on hyvä kun osaat ottaa mukavasti vielä kaikki nuo kommelluksesi ja siltikin kirjoitat vakavista asioista. Itse en kovinkaan montaa blogia jaksa lukea jos siellä vaan kaikki on hyvin ja ihanaa. En ole mikään negatiivinen ihminen mutta minua ei millään rasita nuo vakavat aiheet :-)
VastaaPoistaKiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Hienoa että osaat ajatella, että vastoinkäymiset on siunaus. Moni ei osaa ajatella niin. Ja katkeroituu. Pitäisi vain jotenkin osata vähitellen päästää irti menetyksistä ja ikävistä kokemuksista. Ei syyttää ketään tai mitään. Meillä on yksi ainokainen oma elämä. Miksi haaskata sitä kielteisyyteen?
PoistaTuntui ihanalta, kun sanoit, että pidät blogistani tällaisenaan. Eikä sinua väsytä välillä raskaatkin aiheet. Suuri Kiitos!
Tämmöinen postaustahti on minusta aivan hyvä, voit toki jättää torstain pois jos siltä tuntuu. Aina ei tule luettua, joskus arki on kovinkin kiireistä, saatikka vastaamaan ei kerkeä. Varsinkin nyt tämä heinäkuu on ollut lomien ja tapahtumien takia hyvinkin hektistä aikaa työrintamalla. Siksikään ei aina jaksa paneutua ”asioihin” vaan hakee leppoisaa eloa ja oloa täältä blogimaailmasta. Lehdet ja televisio oikein pursuavat kaikenlaista negatiivista uutista, joten niissä ei jaksa velloa.
VastaaPoistaNoihin elämän vaikeuksiin sanoisin, että kannattaa suhteuttaa asioita, miettiä oikeasti mikä on hyvin elämässä - monissa muissa maissa ongelmat ovat ihan toisenlaisia kuin mitä meillä täällä hyvinvointivaltiossa. Moni elää omien vaikeuksiensa vankina, kuten eräs sukulaisenikin 20 vuotta sitten sairastamansa sairauden takia, eikä vieläkään osaa päästää siitä irti vaan kuljettaa sitä mukanaan. Nimenomaan irtipäästäminen onkin hyvä keino saada etäisyyttä myös sairauksiin. Se vaikuttaa ihmissuhteisiinkin, jolloin sairaus ei ole peikkona siellä taka-alalla. Hyvä olo tulee sisältä, ei rahasta eikä mammonasta, eikä ystävistä vaan itsestä. Surullista katsottavaa kun suu hymyilee mutta silmät ei.
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa, kuten laulussakin sanotaan.
Kiitos, Tuulikki, kommentistasi.Kiva että tykkäät postausvauhdistani. Blogien lukijamäärät yleensä laskee heinäkuussa, kun ihmiset on lomalla ja ehkä myös tuulettaa päätään somesta.Hyvä neuvo tuo miten vastoinkäymisiin voi suhtautua: "mikä on hyvin elämässä". Surutyön tahtyä olisi tosiaan hyvä päästä jo irti asiasta. Itseään on tärkeä rakastaa. Helteistä tiistaita sinulle!
PoistaLukeahan tätä blogia voisi vaikka jokaisena viikonpäivänä. Luulen, että tässä asiassa sinun on ajateltava itseäsi ja laitettava niin monta postausta viikossa kuin sinusta hyvältä tuntuu. Ja tarviiko sen määrän olla joka viikko vakio? Olet opettanut meidät lukijasi liian hyvälle. Itse kun paljoakaan kirjoita, bloggaus ei vaadi paljon, toisin kuin sinulla. Toisaalta, kun nautit kirjoittamisesta, se ei ehkä rasitakaan sinua kohtuuttomasti.
VastaaPoistaSinulla on ollut suuria menetyksiä ja monta. Niiden ajattelu vetää hiljaiseksi. Et ole kuitenkaan karkeroitunut, joten olet varmaan - ainakin jotenkin - menetykset hyväksynyt.
Juuri nyt voimavarojani syö lasten sairaudet. Asiaan liittyy myös se, että koen syyllisyyttä niistä. Olisinko jotenkin voinut ennaltaehkäistä ne, elämällä odotusaikana jotenkin toisin, pyörii välillä mielessä. Tiedän, että kun aikaa kuluu, lopulta hyväksyn tämänkin.
Hyvää maanantai-iltaa sinulle Marja!
Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Suuri helpotus ettei postaukset väsytä sinua, vaikka ovatkin välillä aika vaikeista aiheista. Kirjoittaminen on minulle todella suuri ilo. Kun olen ollut kirjoittava ihminen lapsuudesta saakka. Olen pahoillani lastesi sairauksista.Turhaan tunnet syyllisyyttä, vaikka se tällaisissa tilanteissa voi olla äidin melko tavallinenkin tunne. Mukavaa tiistaita sinulle!
Poista