perjantai 20. heinäkuuta 2018

Laihdutuskuuri voi lihottaa: terve kylläisyydentunne voi mennä sekaisin.



Olen pitänyt tällä viikolla somettomuus-lomaa. Joten en voinut kirjoittaa perjantaille tavallista juttua Päivän vaatteet ja kuulumiset. Niinpä tässä vähän laihduttamisesta.

Nälän ja kylläisyyden tunne voi kadota, jos rupeaa rankalle laihdutuskuurille. Uuden tutkimuksen mukaan laihdutuskuuri sotkee nälän kokemisen. Mitä enemmän ihminen alkaa määritellä, kuinka paljon syö. Sitä enemmän luontainen säätely heikkenee.

Itse en ole enää laiduttanut viiteen vuoteen. Päätin hyväksyä painoni ja ulkonäköni. Olen niin sanotusti kehopositiivinen.

Myös laihdutuskuurin jälkeen ihminen voi syödä liikaa, kun ruokailu muuttuu jälleen. Tämähän on todettu jojolaihdutuksessa. Laihduttamisen jälkeen ihminen voi saada jopa enemmän kiloja  takaisin kuin oli ennen laihduttamista. Koska nälän ja kylläisyyden säätely on mennyt sekaisin.


Ravitsemustieteilijä Patrik Borgin mukaan painoaan voi pudottaa jonkin aikaa. Mutta sen jälkeen on opeteltava kuuntelemaan kehoaan.


"Jos syö aina niin, että lautanen on tyhjä, on se kristallinkirkas merkki, ettei varmasti syö kylläisyytensä mukaan. Kun syö kylläisyyden mukaan, joskus lautaselle jää jotakin."

Ihmisen pitäisi kuulostella kehoaan. Miltä oma olo ja nälkä tuntuvat?


Kylläisyyden tunnistamiseksi kannattaisi rakentaa itselleen ateriarytmi. Lisäksi kannattaa juoda paljon vettä, koska joskus nälkä voi sekoittua janoon.

Liikunta ja kunnon yöunet ovat myös tärkeitä. Liikunta tarkentaa näläntuntemismekanismia. Hyvin vähän liikkuva ihminen syö enemmän kuin kohtuuliikkuja.







Lähteet: helsingin Sanomat12.10.2017, kuvat Pexel

2 kommenttia:

  1. Niin se on tämä nykyajan yltäkylläisyys tehnyt ihmiselle kepposen. Ruoka on bisnestä ja sitä riittää. Minäkään en laihduta, vaikka koko ajan tiedostan houkutusten vaarat ja yritän niitä välttää. En halua joutua ruokabisneksen uhriksi. Toisaalta minun on tavallista helpompi rajoittaa syömistäni, koska en voi syödä melkein mitään, mikä on ihanan rasvaisen sokerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Joo, yltäkylläisyydessä eletään. Jotkut laihduttavat koko ikänsä. Raskasta olla koko ajan laihdutuskuurilla. Jonka jälkeen voi repsahtaa totaalisesti, kun kylläisyystuntemus on mennyt sekaisin. Hienoa, ettet halua olla minkään ruokabisneksen uhri. Maalaisjärjelläkin onnistuu. Ihania heinäkuun päiviä sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!