Ihon hoidosta

Rupesin käyttämään kosteusvoidetta vasta reilu kolmekymppisenä. Samoin meikkivoidetta. Nelikymppisenä tajusin vihdoin käyttää päivä- ja yövoidetta erikseen. Viisikymppisenä myös seerumia. Nyt en tulisi "toimeen" ilman näitä.

Uskon, että se mitä syö vaikuttaa ihoon ja muutenkin kehoon. On aivan turha käyttää ryppyvoidetta ja lisäravinteita, jos syö liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja.

Iho on suurin elimemme. Iholla näkyvät ikä, tunteet, sairaudet, elintavat.

Iho on erilainen eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Päivisin se tarvitsee suojaa aurinkoa ja ilman epäpuhtauksia vastaan. Öisin suojaa ei tarvita, vaan on aika ravita ihoa. Siksi päivä- ja yövoiteet ovat usein erilaiset. Yöllä iho parantaa itseään, ja aamulla sen pinnalla on kerros likaa, talia ja kuona-aineita.

Kasvot paljastaa, pitääkö itsestään huolta. Mitä syöt ja juot, miten liikut, tupakoitko, nukutko riittävästi.

Tunteet näkyvät iholla. Jotkut punastuvat helposti, kun huomio ja jännitys saa veren humahtamaan kasvoille. Punastumiseen vaikuttaa se, miten pinnassa verisuonet ovat. Tästä syystä kaikki ihmiset eivät punastele.

Estrogeenilla on suotuisia vaikutuksia ihoon. Tästä syystä estrogeenia sisältäviä ehkäisypillereitä määrätään usein aknen hoitoon. Vaihdevuosien aikana estrogeenin tuotanto hidastuu vähitellen ja loppuu. Se näkyy iholla. Tulee ryppyjä ja juonteita.  Iho ohenee ja kuivuu herkemmin.

Sanotaan, että rakkaus saa ihon hehkumaan. Surullisen ja väsyneen iho voi näyttää harmaan kalpealta.

                            Vuodenajat rytmittävät

Ihoa kannattaisi hoitaa myös vuodenajan mukaan. Talvella pakkanen, lämmitys ja kuiva sisäilma saavat ihon kuivumaan, ja normaalia ihoakin kiristää siksi helposti. Valottomuus saa kasvot kalpenemaan, ja monet iho-ongelmat riehaantuvat. Iho kaipaa enemmän hoivaa kuin kesällä.

Kohtuullinen auringonvalo hoitaa ihoa, ja lieventää atooppista ihottumaa, psoriasista ja aknea. Liika auringonvalo tuhoaa ihon tukikudosta kollageenia. Iho veltostuu; tulee uurteita ja ryppyjä.

                            Yhteys mieleen

Ihosairaus ei ole välttämättä vain kehon ongelma. Atoopikoilla on tutkimusten mukaan kohonnut riski psykiatrisiin sairauksiin,  muun muassa masennukseen ja ahdistukseen. Syytä ei varmasti tunneta, mutta univaikeuksilla voi olla osansa.

Ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski sanoo, että lapsesta saakka häiriintynyt unirytmi saattaa vaikuttaa aivoihin haitallisesti.

Atooppinen ihottuma saa ihon myös rypistymään helpommin. Sekin voi painaa mieltä alas. Jos atooppisesta ihottumasta tai psoriaksesta kärsivän iho saadaan kuntoon, kutina lakkaa ja yöunet paranevat, elämänlaatu voi kohentua dramaattisesti.

Lähteet: Voihyvin 6/2019, kuvat Pixaba

Ystävän kadehtiminen

Minä en juurikaan kadehdi ystäviä, mutta kadehdin noin ylipäätänsä valtaosaa ihmisistä siitä, ettei heillä ole paniikkikohtauksia ja aika ajoin vellovaa ahdistusta. Heidän elämä on helpompaa kuin minun siinä mielessä. Toki ymmärrän, että ahdistus kuuluu elämään, mutta kaikilla se ei muutu paniikiksi. 

Onneksi saan nykyään tosi harvoin paniikkikohtauksia, mutta ne ovat hirveitä kauheaa käsittämätöntä kuoleman pelkoa tai lopullisesti hulluksi tulemista. Tiedän, ettei noin käy. Mutta paniikkikohtauksessa se on vain pelkästään totta,  kun järjen ääni häviää, sumentuu kaukaisuuteen, piirtää hulluuteen huutomerkin ja pisteen yhtä aikaa.

Helsingin Sanomat teki kateutta ja ystävyyttä käsittelevän kyselyn. Vastauksia tuli 70. Jutussa mainitut ihmiset eivät esiinny omalla nimellään.

Veera, 23, sai kuulla hyvältä kaveriltaan: olet ihan nätti, mutta tuo ystäväsi on kaunis. Vertailu tuntui ikävältä, ja sai Veeran kadehtimaan ystäväänsä. Jos kaveri olisi pelkästään kehunut ystävän kauneutta, Veera olisi yhtynyt kehuihin.

Yhdessä ystävässään Veera kadehtii kauneutta, toisessa taas karismaattista persoonaa. Toinen ystävä nimittäin valaisee koko huoneen, kun hän astuu sisään.

Kukaan ei haluaisi tuntea kateutta. Etenkään ystäviä kohtaan. Silti moni tuntee. Kateutta tunnetaan mitä erilaisimmista syistä. Sitä voi aiheuttaa toisen ulkonäkö, ura, perhe tai terveys. Oikeastaan kateutta saattaa aiheuttaa mikä tahansa asia, jota itse arvostaa elämässä.

Kateutta saattaa siis tuntea niistä asioista, joita haluaisi omaan elämään. Vertailu kuuluu ihmisyyteen, ja vertailusta kumpuava kateus on inhimillinen tunne. Melko harva kadehtii julkkiksia. Useimmiten kadehdimme kaltaisiamme, siksi kateus kohdistuu helposti ystäviin. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Niin sanotusti tasan eivät käy onnenlahjat. Tämä on vain hyväksyttävä.

Oman kateuden tiedostaminen on tärkeää. Se ei ole aina helppoa, sillä oman kateuden tiedostaminen on ikävä ja häpeälliseksi koettu tunne. Moni ei myönnä kahdehtivansa. Tunnetta ei kannata kuitenkaan paeta, sillä sen tiedostaminen estää tunteen kasvamista myrkylliseksi.

Kateutta kannattaa kuunnella. Se kertoo nimittäin enemmän itsestä, omista toiveista ja haluista kuin muista ihmisistä. Se kertoo siitä, mitä ihailee ja arvostaa. Kateus voi paljastaa, mihin asioihin on elämässään tyytymätön.

Aina kateutta herättäviä asioita ei kuitenkaan voi saavuttaa, esimerkiksi tietynlaista ulkonäköä tai hyvää perhe-elämää, silloin täytyy keskittyä oman elämänsä hyviin asioihin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 9.4.2020, kuvat omat

Näin vähätellään koronaa

Koronaa vähätellään hyvin korkealla tasollakin. Puhumattakaan arjen tasosta, tunnen montakin ihmistä, jotka vähättelevät koko tautia. Ehkäpä he turvautuvat puolustusmekanismiin kieltäminen. Suututtaa.

Ja tietysti Trump. Hän ilmoitti, että Yhdysvaltojen terveysviranomaiset kehottavat koko kansaa suojaamaan kasvonsa ulkona liikkuessaan. Trump muistutti, että kyse on "vain suosituksesta" ja lisäsi, että "näin ei tarvitse tehdä" "en usko tekeväni itse niin", hän sanoi.

Vähän samoin tavoin Britannian pääministeri Boris Johnson ylpeili vielä 3.3 kätelleensä sairaalassa koronaviruspotilaita ja jatkavansa ihmisten kättelyä. Niin, ja yllätys, yllätys Johnson sairastui koronaan. Toipumista ja kaikkea hyvää kuitenkin hänelle.

Nämä ovat esimerkkejä "ei koske minua"-ajattelusta. Se perustuu yleisiin psykologisiin harhoihin. Yksilötasolla harhat vaihtelevat ylioptimismista yhteisen edun ongelmaan, jossa vastuu on levinnyt niin laajaksi, että oman toiminnan osuus tuntuu merkityksettömältä. Eikä enää noudateta yhteisiä sääntöjä. Ei pestä käsiä ja hakeudutaan ihmisten pariin.

Maailmanpolitiikassa psykologiseksi harhaksi näytti nousevan myös se, miten rajojen sulkeminen, muut maakohtaiset toimenpiteet ja "kansan erityispiirteet" voisivat aiheuttaa tilanteen, jossa juuri oma maa pärjäisi kaikkein parhaiten koronaa vastaan.

Esimerkiksi Turkissa television asiantuntijapaneeli piti vielä viime kuussa mahdollisena, että turkkilaisten geenit suojaavat koronalta paremmin kuin muiden kansojen geenit.

The Japan Times-lehti ehti vielä aikaisemmin iloita siitä, että japanilainen kulttuuri suojaa maata keskimääräistä enemmän. Perusteluina oli, että kavosuojia käytetään tavallisenkin flunssan ehkäisyssä, japanilaiset ovat tottuneet niihin. Hygieniataso on korkea, japanilaiset pysyvät hiljaa julkisessa liikenteessä eikä tuttuja halailla. Tämän jälkeen myös Japanin sairastumisluvut ovat kääntyneet jyrkkään nousuun.

Suomessa on ollut vastaavaa optimismia. Yhdessä Aamulehden pääkirjoituksessa muun muassa kerrottiin, että "Suomen sitkeän kansan tuntien voi olla hyvin mahdollista, että olemme maailman parhaita myös tässä."

Perustelut olivat hieman samanlaisia kuin Japanissa: "maailman paras terveydenhuolto, lainkuulijaisuus ja jäyhyys ovat tehokas yhdistelmä koronavirusepidemian torjumisessa".

Näiden suuntaisilla puheilla on ollut hyvä tarkoituskin: toivon ja tulevaisuususkon luominen vakavan kriisin keskelle, mutta ei kannattaisi aivan harhaiseksi lipsahtaa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 5.4.2020, kuvat omat

Repsahdus laihduttamisessa

    Mustapapupihvi proteiinina ja kasviksia.

Niinhän siinä kävi, että pääsiäisen aikaan paino nousi kilon. Vaikka en omasta mielestäni aivan kauheasti, kursailemattomasti herkutellut. Pidin annoskoot pieninä. Oikeastaan ainoa kunnon sokerinen herkku oli Mignon suklaamunat. Pidän niin paljon niistä! 

Painan nyt 72 kg. Laihdutuksen alussa, kolme ja puoli kuukautta sitten painoin  81 kiloa. Olen nyt kuitenkin laihtunut kokonaisuudessaan 9 kg. Se on jo mielestäni hyvä saavutus. Toisaalta tuntuu nyt, että olen laihduttamisen luopio. Kelvoton.  Syntymätollo akan kopukka ja hupakko.

  Tyypillinen iltapala: ruisleipä, hunajamelonia ja omena.

Mutta kyllä se taas tästä. Hitaasti jaanaillen. Panen itseni ruotuun ja hyväksyn, että nyt paino junnasi, pysähtyi kokonaan ja sitä tuli lisää. Pääsiäinen on minulle suurempi juhla kuin joulu. Totisesti  iloisen juhlinnan arvoinen! Siihen liittyy myös luonnon, maan ylösnousemus kevääseen. Meillä on aina juhlittu kaikkia pääsiäisen pyhäpäiviä ja myös pitkäperjantaita. Ortodokseille se merkitsee paaston loppumista ja juhlaa kristuksen ylösnousemuksesta.

Tältä näytän 9 kiloa laihduttaneena. Vitsi, kun ei ole kuvaa ennen laihduttamista. Olisi ne paljon  käytetyt kuvat "ennen ja jälkeen". Mutta ennen laihdutusta tunika ei melkein mahtunut päälle ja oli ikävän tiukka. Nyt se istuu hyvin.
       
Olen nyt miettinyt Nutriltin vähäkalorista ruokavaliota. Eli niitä annospusseja tai valmiita pirtelöitä, joita pitää nauttia viisi kertaa  päivän aikana. Tosin pätkäpaastoan ja tulisin syömään niitä kolme pussia päivässä. Katsotaan miten käy, ostanko niitä.

Minä  kuitenkin tykkään niin paljon ruuasta ja syömisestä ja olen syönyt terveellistä kasvis-kalaruokaa koko koko laihduttamisen ajan suurilla kasvisannoksilla, paitsi pääsiäisen aikaan... Melkein herkkua  on parsa-, ruusu- ja kukkakaali, vihreät pavut ja kaikki kuivatut palkokasvit. Voisin syödä niitä mielin määrin.

Laihdutin viimeksi 13 vuotta sitten. Silloin käytin Nutrilettia, ja se oli rankaa, koska myös liikuin päivässä kolme tuntia. Mutta  laihduin nopeasti 13 kiloa. Joten Nutrilett kannatti. Toisaalta olen nyt myöhäiskeski-ikäinen ja aineenvaihdunta on hitaampaa kuin nuorella. Siksi laihduttaminen on vaikeampaa.

En tiedä, onko minulla jo vaihdevuodet. Vaikka kuukautiset loppuivat muutama kuukausi  sitten, fyysisiä oireita ei ainakaan vielä ole, ja psyykkisenä oireena voisi olla mielialojen heittely. Juon granaattiomenamehua, ja sen sanotaan olevan luonnon paras estrogeeni ja lisäksi syön kasvisruokaa, nämä vähentävät vaihdevuosioireita. Minulla voi hyvinkin olla vaihdevuodet ja olenhan jo sen ikäinen, 54-vuotias.

Pitäisi mituuttaa estrogeeniarvot. Kunhan saisi aikaiseksi. Päätin jo kauan sitten, että haluan vaihdevuosissa hormonikorvaushoidon, koska ajattelin meneväni aivan sekaisin ilman sitä. Nyt en enää ole niin varma. Ehkä en tarvitsekaan sitä. Jos tämä nyt sitten on vaihdevuosia. Minulla on myös lääkitys kilpirauhasen vajaatoimintaan. Vajaatoiminta hidastaa aineenvaihduntaa. En tiedä nyt sitäkään, onko kilpirauhasarvot tasapainossa. Yhdessä vaiheessa oli ylitoimintaakin. Kilpirauhasarvokin pitäisi mituuttaa.

Vein yläkertaan kaappiin jäljelle jääneet Mignon-munat, jos iskee taas himo niihin, voin hillitä sen mielikuvaharjoituksella  matkan aikana yläkertaan.

Pääsiäisenä syötiin muun muassa pestolohta, oreganokatkarapuja ja parsaa ja ahventa. Muut söivät myös kanaa. Lisäksi söimme runsaat  myöhäiset, yhteiset aamiaiset eli kai pitäisi sanoa brunssit, joihin kuului esimerkiksi yrttiset mozzarella-tomaattiuunimunakkaat,  rahkapiirakka ja  itse leivotut tuoreet sämpylät. Kokkasin suuresti iloiten. Käytin ruuan laittamiseen paljon aikaa. Sitten herkuttelimme yhdessä toisen tyttären ja miehen kanssa. Myös valko-tai punaviiniä joimme aterioilla. Nams! Erityisen hyvää oli oreganojättikatkaravun pyrstöt. Niiden ohje kuvin seuraavasti:

Katkarapujen kuivaamisen jälkeen paistettiin oliivi- ja seesamiöljyssä savupaprikaa, chilirouhetta ja kuivattua oreganoa pannussa, kunnes mausteet alkoivat tuoksua. Sitten lisättiin katkaravut pannulle ja paistettiin noin pari minuuttia kovalla lämmöllä.  Lisättiin aurinkokuivatut tomaatit, valkosipuli ja sitruunamehu. Paistettiin vain hetki ja lisättiin oregano- ja persiljasilppu.

Näin siis laihdutus voi mennä, mutta aion tuhertaa sen parissa. Sitkeästi. Kunnes 68 kg on saavutettu. Eikä tämä niin vakavaa ole. Jos paino ei ala pudota kahden viikon sisällä, hyväksyn sen itselleni sopivaksi painoksi. Toisaalta eihän ole mitään muuta kuin vain aikaa tähän laihdutusjuttuuni. Voin katsoa vaikka kaksi kuukautta, mihin suuntaan tämä menee. Olen rakastava ja armollinen itselleni. En liiaksi halua kiusata itseäni, vaikka tämä laihdutus ei ole ollut erityisen vaikeaa tai hankalaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Entä kuolemanpelko koronan aikaan?

Tämä on vaikea aihe. Välillä kuolema tulee ajatuksiin. Kuolemanpelko. Olen täysin paljas ja avuton kuoleman edessä. Kuolemanpelko  saa tullakin, mutta sen ei kannata antaa viedä. Loputtomiin uhkakuviin. Kuolemanpelko on tässä tilanteessa aivan normaalia, koska pahimmillaan korona voi johtaa kuolemaan. Eikä se ole aina iästä kiinni.

Teen psyykkistä työtä, käsittelen asiaa mielessäni, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kuolemalle ei pidä antaa liikaa valtaa. Elämä on kuitenkin tässä. On kevät ja kesä tulee. Minulla on voimakas turvallisuudentunne ja melko paljon iloakin elämässä. Oikeastaan viihdyn kodissani erittäin hyvin, ja muistan kaikki viranomaisten säännöt. Muuta en voi nyt tehdä.

Kuolema. Minua ei enää ole. Minä lopun.

Meillä on vain yksi ainoa elämä.

Kuoleva ihminen on usein tajuton tai heikossa tietoisuuden tasossa. Eikä hän mietiskele tätä minun loppumista. Hän nukkuu pois vähitellen. Näin rakas siskoni aikoinaan kuoli. Se oli kauniskin hetki.

Tosin koronapotilaat kuolevat eniten ehkä tukehtumalla, koska vaikea koronavirus vaikuttaa etenkin keuhkoissa. Tämä on aivan oma päätelmäni. Ei ehkä totta. Mutta näin loogisesti ajateltuna, jos ei saa happea, tukehtuu ja kuolee.

Koronasta tulee paljon tietoa mediassa. Liikaakin. Mutta olen huomannut esimerkiksi Ylen uutisissa ja Hesarissa, että koronasta on yllinkyllin ja liikaakin tietoa. Mutta kuolemasta ei kirjoiteta. Ehkä sen vuoksi, että halutaan tsempata ihmisiä ja luoda uskoa tulevaan. Kuolema on myös yhteiskuntamme viimeinen tabu.

Minä uskon, että kuolema ei ole kaiken loppu. Näin olen uskonut lapsesta saakka. Me vain jatkamme matkaa.

Olen joutunut miettimään ja ajattelemaan paljon kuolemaa. Olen ollut syvissä, mustissa vesissä. Isä, äiti, paras ystävä, sisko, isovanhemmat, monet muut sukulaiset ovat kuolleet. Mutta minulla on toivo. Ehkä toivo on tullutkin oikeastaan liian paljon kuolemaa kohdatessani. Se voi olla myös puolustusmekanismi. Se kuitenkin rauhoittaa.

Uskon kuolemanjälkeiseen elämään. Että sielu on ikuinen. Kuolleet rakkaani ovat ilmestyneet minulle. Eli olen kokenut kummituksia.

Tätäkin voi selittää vain suuri kaipaus. Se hoitaa psyykettä, tuo turvaa. Jo usko sieluun on tieteestä kaukana. Sielu, mieli, ruumis. Se on metafyysinen oletus. Olkoon. Tiedän, että ajatukseni ovat epätosia tieteen kannalta.  Mutta ne todella lohduttavat minua. Eikö se ole hyvin ja tarpeeksi?

Joku voi ajatella, että olen hörhö humppaaja. Mutta ajatukseni ovat minulle tosia. Ja hyvä niin. Muut saavat ajatella omalla tavallaan.

Usko ja tieto eivät ole välttämättä ristiriidassa keskenään. Ne toimivat vain eri mielen tasoilla, ja ihminen voi sisällyttää maailmankatsomukseen myös uskon. Usko toimii tunteen tasolla ja tiede ja tieto järjen tasolla. Suomen pätevin kvanttifyysikko Laurikainen oli kristinuskossa uskovainen ja samalla hyvin arvostettu tiedemies.

Minusta kaikki uskonnot ovat uskoville tosia. Usko tuo moniuloitteisuutta elämään. Se tekee olemisesta täyteläisen. Piirtää kulttuuriin. On tämä reaalimaailma, mutta sen lisäksi jotakin muutakin.

Näin normielämässä olen tustustunut kaikkiin maailmanuskontoihin. Eniten niistä viehättää buddhalaisuus, jonka alkuperäisessä muodossa, hinayana-buddhalaisuudessa, ei ole jumalia vaan ihminen itse teoillaan määrittää kuolemanjälkeisen elämän.

Tämä elämä on tavallan harhaa, muodottumuutta, sekavaa. Kaikki kärsimys johtuu elämänjanosta ja se lakkaa, kun elämänjano sammutetaan noudattamalla kahdeksan osaista tietä. Ihmiselle on tarjolla myös kolme eri tietä saavuttaa rauha ja onnellisuus. Nämä tiet ovat tiedon-, rakkauden- ja toiminnantiet. Olen löytänyt oman tieni   tiedon tiestä.

Sanotaan, että  ihmisen hauta on jumalten kehto. Että uskonto olisi syntynyt kuolemanpelosta. Tämä on vain yksi käsitys uskonnon synnystä. Teorioita on monia. Tunnen ne hyvin.

Kristinuskonto on uskonto monien maailmanuskontojen joukossa. Moni ei ajattele sitä, miten se on muokannut kulttuuriamme: ajanlasku, juhlapyhät, nimet. Juhlapyhiä juhlitaan, vaikkei tiedetä niiden alkuperää. Tätä kutsutaan kulttuurikristillisyydeksi. Nytkin monille pääsiäinen oli suklaamunia, mämmiä, narsisseja, lampaanpaistia ja viiniä. Vaikka sen alkuperä on Jumalan ylösnousemisessa. Uskonnollisesti se on ehkä suurin juhla joulun ohella. Mielestäni suurin.

Kiihkomielinen uskonnollisuus on sairasta. On ollut paljon uskonsotia. Hallitsijat ovat käyttäneet uskontoa omiin tarpeisiinsa. Se on tuonut tappamista, alistamista, häikäilettömyyttä, vainoja.

Esimerkiksi kristinusko ristiretkillään tappoi ihmisiä. On olemassa jopa tieto siitä, että Konstantinopolin valtaamisessa kristityt kävelivät nilkkoja myöten veressä. Islaminuskoisten lisäksi tapettiin jopa juutalaisia ja ortodekseja.

Uskonto on toisaalta harhaisuutta ja hulluutta. Mutta mitä uskonnon - oopiumia kansalle, ettei se olisi liian laiska ja eläisi ylösnousemuksen uskossa - kieltäminen saa aikaan? Esimerkkejä tästä löytyy kommunistaisista valtioista, entisestä Neuvostoliitosta ja Pohjoin-Koreasta. Nyt  Venäjällä ortodoksista kirkkoa käytetään vallan välineenä yhdistämään kansaa. Putin korostaa Venäjän menneisyyden loistoa, voittoja ja fanatasioi menneisyyden: aina on pärjätty ulkoista uhkaa vastaan. Nytkin selvitään parhaiten ja upeasti.

Joten jokainen voi uskoa omalla tavallaan kuolemanjälkeisyyteen. Meillä on aito demokratia ja uskonnon vapaus. Eläköön se!

Rahan takia parisuhteessa

Monia pelottaa eroamisessa nykyisen elintason lasku. Siksi kannattaisi varautua tulevaan säästämällä, vaikka parisuhde olisi onnellinen.

Vuosi sitten Intrum julkaisi tutkimuksen, jonka vastaajista 14 prosenttia kertoi taloudellisten syiden pitävän heidät parisuhteessa. Ero tarkoittaisi elintason laskua, koska yhden tuloilla ei saa niin paljon kuin kahden.

Usein raha konkretisoituu siinä, onko varaa esimerkiksi maksaa uuden kodin vuokraennakkoa tai ostaa toinen pois yhteisestä omistusasunnosta.   

Ihminen saattaa myös olla kiintynyt kotiinsa tai haluaa pitää perheensä yhtenäisenä. Tällöin tekee päässä sen laskelman, että tästä lähteminen olisi pahempaa kuin jääminen.

Vaikka parisuhde olisi kuinka onnellinen tahansa, aina kannattaa varautua yllätyksiin myös taloudellisesti. On hieman naiivi ajatus, että voisi heittäytyä kokonaan toisen ihmisen varaan, koska elämä on ennekoimatonta.

Jokaisen pitäisi ajatella sen verran itseään, että säästää pahan päivän varalle, jos se on mahdollista.

Helsingin Sanomat teki kyselyn, ovatko jotkut jääneet parisuhteeseen rahan takia. Johanna, 55, kertoo:

Kun hän meni naimisiin puolisolla oli jo omistusasunto. He tekivät avioehdon. Eroa Johanna oli ajatellut ensimmäisen kerran, kun huomasi, ettei puoliso kiinnitä häneen huomiota. Puoliso on kiinnostunut eniten omista harrastuksistaan.

"Yritin kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Hän ei edes enää puhu minulle. Itsetuntoni on ollut aika nollissa. Nyt olen tottunut siihen, että tämä on elämääni", Johanna sanoo.

"Jos olisin yksin, voisin muuttaa mihin tahansa. Mutta toinen lapsistani asuu vielä kotona ja toinen tässä lähellä. Minulla on myös lemmikkejä, ja niistä en suostu luopumaan. Siksi asun tässä."

Johannan mielestä raha on ainoa syy pysyä yhdessä. Hänellä ei olisi esimerkiksi varaa nykyisenlaiseen asuntoon pääkaupunkiseudulla.

Lisäksi Johannan palkka on mennyt perheen elättämiseen, eikä säästöön ole jäänyt rahaa. Kumppanin palkka on aina ollut parempi kuin Johannan. Mies on maksanut asumiskulut, mutta ei ole muuten osallistunut arjen menoihin.

Johanna ei pysty mitenkään todistamaan, kuinka paljon hän on rahallisesti antanut yhteiseen elämään avioliiton aikana. Perintökin kului perheen yhteiseksi hyväksi.

Hän vietti myös kymmenen vuotta kotona lasten kanssa, joten eläkekin jää pieneksi. Johanna luotti aikanaan liikaa siihen, että puoliso elättää hänet vanhemmiten.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.1.2020

Onko koronan valittamisesta hyötyä?

Valittamisesta on hyötyä. Se tuulettaa tunteita ja purkaa turhautumista. Me valitellaan puolin ja toisin miehen kanssa. Valittaminen yhdistää ja on aika kivaakin (?).

Nyt on kodin ulkopuolinen kaikki kiva peruttu. Kevään ja kesän suunnitelmat menevät uusiksi, mutta mieleen tulee myös kehtaako sitä valittaa, kun monella on minua paljon enemmän huolia. Esimerkiksi lomautukset ja kokonaan työttömäksi joutuminen, yksityisyrittäjien murheet toimeentulosta, yksinäisyys, lapselle turvattomat kotiolot, päihteet ja tietysti koronaan sairastumisen pelko.

Kaikki ei mene aina putkeen, ja se saakin tuntua kurjalta. On aivan hyvä myöntää, että tämä ei tunnu reilulta ja ottaa nyt päähän. Kaikenlaisten tunteiden - myös kielteisten, kauheiden, kuolemanpelkoisten - hyväksyminen on yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin. Hyväksyvä asenne jo itsessään hillitsee stressireaktiosta aiheutuvia tunnereaktioita.

Valittaminen on yleensä sosiaalista toimintaa. Ihmisen päivittäinen valitus ei monesti tähtää muutokseen vaan valitus on turhautumisen purkamista, sympatian hakemista. Koronassa ei voi edes yrittää muuttaa poikkeustilannetta. Viranomaisten ohjeita on vain  noudatettava, jotta ei sairastuisi. Muuta ei voi tehdä. Ehkä vain syödä C-vitamiini- ja sinkkilisää.

Poikkeustila rajoittaa itsenäisyyttä todellisista  syistä. Pelottaa, hirvittää. Mutta kun maailmaa ei voi nyt oikein muuttaa, voisi vaikka yrittää vähän muuttaa itseään. Tämä tilanne on haaste, mutta myös mahdollisuus.    

Tutkijat erottavat toisistaan ikävien asioiden rakentavan pohtimisen ja haitallisen hautomisen. Jatkuva uhkakuvien kelaaminen mielessään stressaa ja lietsoo katastrofimielialaa ja paniikkia.

Puhuminen auttaa, mutta sen vastapainoksi tarvitaan tekemistä ja toimintaa, joka vie ajatukset muualle. Esimerkiksi arkielämänsä rutiinien säilyttäminen on osa tätä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.4.2020, kuvat omat