torstai 25. huhtikuuta 2024

Voiko empatiaan väsyä?

 


Uutiset maailmalta ovat julmia ja pahoja. Ystävä valittaa joka tapaamisella miehestään. Aina ei tarvitse jaksaa olla empaattinen.


Jokainen valikoi tavallaan empatian kohteita. Valinta on tukenut selviytymistä evoluutiossa,    psykologi ja psykoterapeutti Antti Klemettilä sanoo.


Sanat empatia ja sympatia menevät usein sekaisin. Empatia tarkoittaa asettumista toisen asemaan ja pyrkimystä ymmärtää toista. Sympatia taasen on toisen tunteiden vastaanottamista niin, että kertojan tunne siirtyy  kuuntelijaan. Vähän eri asia on myös myötätunto, joka on halua lievittää toisen kärsimystä. Se voi olla avuliaisuutta, ystävällisyyttä ja lohduttamista.


Auttamistyössä puhutaan usein empatiasäiliöstä, joka tyhjenee ja täyttyy. Esimerkiksi hoivatyötä tekevä saattaa huomata työviikon lopuksi, etteivät paukut riitä läheisten huolille viikonloppuna. Tätä ilmiötä kutsutaan myötätuntouupumiseksi.


Saman voi myös huomata, kun tukee ystävää, joka käy läpi vaikeaa eroa. Jossakin vaiheessa empatian jatkuva antaminen voi alkaa väsyttää.


"Kun aistii toisen kärsimyksen tai tiedostaa hänen pahan tilanteensa, syntyy myötätuntostressiä. Pitkittyessään se voi muuttua myötätuntouupumiseksi", Klemettilä sanoo.



On raskasta ajatella esimerkiksi sodan jaloissa olevien kärsimystä päivittäin. Tauko uutisten tai sosiaalisen median kuvavirran seuraamisesta tekee hyvää, jos huomaa uutisten vähentävän huomattavasti hyvinvointia tai kyynistävän ajattelua. Välillä on hyvä palautua, jotta empatiasäiliöt taas   täyttyvät.


"Harvemmin ihmiset uutisten seuraamisesta uupuvat. Ehkä kyse on pikemminkin turtumisesta ja kyllästymisestä, kun altistumme uutisille jatkuvasti", Klemettilä toteaa.


Turtuminen saattaa tuntua surulliselta, mutta se on normaalia itsensä suojelemista.Olisi hyvin väsyttävää olla joka päivä empaattinen ja tuntea kaikki ne tunteet, joita maailman pahuus herättää.


Rajattoman empatian alle voi uupua. On normaalia pyrkiä rakentamaan turvaa.


Jos empatiasäiliön pohja häämöttää, miten säiliön saisi täyttymään? Riittävä lepo, tasapainoinen ruokavalio ja liikunta ovat tärkeitä palautumisen kannalta. Kun pitää huolta itsestään, voimia riittää myös maailmantilanteen  ja ystävän surujen ymmärtämiseen.


Empatiakyky on osittain synnynnäistä, mutta se on myös taito jota voi harjoitella. Muun muassa kaunokirjallisuuden lukeminen kasvattaa empatiakykyä, koska kirjan sivuilla muiden tilanteeseen voi eläytyä fiktion kautta.


"Jos empatia loppuu, elämästä katoavat värit. Jos suojelee itseään toisilta ihmisiltä, myös positiivinen yhteys, kuten nauru ja ilo, jää kokematta."



Lähteet: Hyvä  Terveys 04 2024, kuvat omat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!