maanantai 8. huhtikuuta 2024

Mielikuvia ikääntyvistä pitäisi uudistaa

 


Mielikuvat ikääntyneistä ihmisistä on paljon todellisuutta jäljessä, sanoo gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen Jyväskylän yliopistosta.


Mielikuvia tulisi hänen mukaansa uudistaa erityisesti kuusikymppisistä, joilla on vielä useita työvuosia edessään.


Rantanen ei ymmärrä, että miksi työnantajat saattavat esimerkiksi syrjiä iäkkäitä hakijoita.


"Itse palkkaisin mieluusti kuusikymppisen. Heillä on pitkä työkokemus ja motivaatio kohdallaan, eikä perhe-elämäkään vaadi niin paljon kuin nuorempana. Kuusikymppinen pärjää työelämässä yhtä hyvin kuin kolmekymppinen."


Nykyisin kuusikymppiset voivat paljon paremmin kuin aiemmat sukupolvet samassa iässä. Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Katja Kokko johtaa tutkimusta, jossa on seurattu vuonna 1959 syntyneitä 8-vuotiaasta lähtien. Tutkittavia haastateltiin viimeksi vuosina 2020-2021, jolloin tutkittavat olivat noin 61-vuotiaita.


"Heistä vain vajaa 20 prosenttia oli eläköitynyt. 70 prosenttia koki terveytensä erittäin tai melko hyväksi. He tunsivatkin itsensä pikemminkin 50- kuin 60-vuotiaiksi."



Tutkittavista 90 prosenttia koki elämänsä merkitykselliseksi. He liikkuivat suositusten mukaan. Myös alkoholinkäyttö ja tupakointi olivat vähentyneet.


Kehityspsykologian teorioissa on ajateltu tähän asti, että 60 ikävuoden jälkeen alkaa menetysten vaihe ja toimintakyky alenee pikkuhiljaa.


"Tämä ei todennäköisesti pidä enää paikkaansa. Uudet, kansainväliset tutkimukset osoittavat, että hyvinvointi ei vähene, päinvastoin se lisääntyy. Itsetunto on huipussaan ja tunne-elämä on aiempaa tasapainoisempaa", Kokko sanoo.


Professori Rantanen sanoo, että 65 ikävuoden jälkeen alkaa uusi vaihe, jota voidaan kutsua kolmanneksi iäksi tai myöhäiskeski-iäksi. 75- ja 80-vuotiaiden toimintakyky on parantunut selkeästi 30 vuodessa.


"Iäkkäille ihmisille on myös tarjolla laajempi kirjo sosiaalisia rooleja kuin ennen vanhaan. Ei tarvitse vain istua kiikkustuolissa kutomassa sukkaa, vaan on myös hyväksyttyä olla urheilullinen, käydä kuntosalilla, uimassa ja lenkillä. Tai vaikkapa keikoilla."


Nykyisin yli 65-vuotiaasta väestöstä vain alle viisi prosenttia asuu ympärivuorokautisen hoivan piirissä.



Lähteet: Helsingin Sanomat 10.3.2024, kuvat omat

4 kommenttia:

  1. Kyllähän se totta on, niinkuin sanotaan, että kuusikymppinen on entinen viisikymppinen. Mutta asialla on minusta nurjakin puolensa eli hallituksen suunnitelmat eläkeiän nostamiseksi. Toivottavasti EI toteudu koskaan. Läh. Tuulikki

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Erinomainen kirjoitus jälleen! Kiitos 🌿

    Edellinen kommentti lähti näppäimistöltä ennen aikojaan, yritän nyt malttaa kommentin loppuun asti.

    Viidenkymmenen ikävuoden jälkeen en saanut kutsua kuin yhteen työpaikkahaastatteluun. Toki aika pian menetin toivon uuden työpaikan hakemisen suhteen, sillä seinä tuli vastaan niin helpoissa, keskivaativissa kuin vaativissakin pesteissä. En peitellyt hakemuksissani ikääni eikä se selvästikään ollut mikään menestystarina.

    Olen ajatellut, että haluaisin jatkaa työn tekemistä osa-aikaisena eläkeiän jälkeenkin. Enkä usko olevani ainoa. Vaan kuka minut ja muut halukkaat palkkaisi?

    Samaan aikaan, kun yhteiskunta valittaa työvoimapulaa, yli 50-vuotiaat eivät tunnu kelpaavan työmarkkinoille kuin erityistilanteissa. Työnantajat eivät halua, osaa tai ehdi palastella tekemisiään uudelleen. Miten uudet haasteet voitaisiin ratkaista osa-aikaisia senioriosaajia käyttäen? Ja millainen kapasiteetti eläköityneiden osaamiskapasiteetissa olisikaan!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Susanna. Tuo on niin totta, että valitetaan työvoimapulaa, vaikka olisi viisikymppisiä tarjolla. Jo viisaita, kokeneita, hiljaista tietoa omaavia.

    Ikävää että et iän mainittua saanut kuin yhden kutsun työpaikkahaastattelun, mutta nythän olet työllistynyt. Onnea siitä!

    Varmaankin monet eläkeläiset haluaisivat tehdä osa-aikaista työtä, mutta eivät sitä saa. Mieletöntä viisaiden ihmisten haaskausta! Tunnen monta ihmistä, jotka eivät ole lainkaan lopettanut työntekoa eläkeiässä. Yksi tuttu on jopa seitsemänkymppinen.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!