maanantai 26. joulukuuta 2022

Henkinen väkivalta parisuhteessa

 


Henkinen väkivalta voi tulla parisuhteeseen vähitellen. Kohde ei sitä aina välttämättä huomaa ennen kuin joku kolmas osapuoli siitä kertoo.


Henkinen väkivalta on aggression muoto, joka voi olla käytännön tasolla muun muassa epäasiallista kohtelua, haukkumista, mitätöintiä, ulkopuolelle jättämistä, nettikiusaamista, kiristämistä tai uhkailua.


Väkivallan ytimessä on tekijän pyrkimys hallita ja kontrolloida toista ihmistä ja hänen sanomisiaan, ajattelua ja tekemisiään. Sen päämääränä on murentaa väkivallan kohteen kykyä elää omaa elämäänsä ja tehdä omia itsenäisiä päätöksiä.


Joskus osaa henkisen väkivallan muodoista kuten vähättelyä tai mustamaalaamista voi olla vaikea tunnistaa tai mieltää väkivallaksi.


Jos tulee tilanne, että kolmas osapuoli kertoo toiselle olevan huolissaan tähän kohdistuvasta henkisestä väkivallasta, pariskunnan olisi syytä käydä keskenään keskustelu.


Toisen, johon väkivalta kohdistuu, olisi tärkeä saada tietää, millaisia tilanteita  asian puheeksi ottanut ihminen tarkoittaa. Olisi hyvin tärkeä tietää, mihin toisen tulkinta perustuu. Tämän jälkeen oletetun väkivallan kohde joutuu tekemään arvion omasta elämästään ja miettimään, kokeeko tai tunnistaako hän toisen kuvailemat asiat itselleen ja elämälleen vahingollisiksi, uhkaaviksi, pelottaviksi, eli kokeeko hän itse, että kyseessä on henkinen väkivalta.



Jos väkivallan kohde ajattelee, että kolmas osapuoli on oikeassa, on se selkeä merkki siitä, että raja pitää asettaa ja puolustaa itse itseään, tai pyytää joltakin apua.


Ulkopuolisen ihmisen, terapeutin tai kaverin, avustuksella voi miettiä, mitä reittejä tai keinoja on puuttua tilanteeseen, ja mikä on oma suhde henkiseen väkivaltaan jatkossa.


Ihmissuhteet eivät ole kuitenkaan aina sellaisia, että asian käsittely onnistuisi näin yksinkertaisesti. Joskus ihminen saattaa jäädä suhteeseen, jonka hän tietää vahingoittavan itseään. Tilanteet eivät aina mene niin, että kun asian ottaa puheeksi, se ratkeaa.


Kuitenkin väkivaltaa kokeva ihminen joutuu miettimään, mitä hän elämältään haluaa ja miten sitä haluaa elää.






Lähteet: Helsingin Sanomat 17.3.2022, kuvat Pexels  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!