Olen aika suora ja impulsiivinen ihminen, ja siksi on tullut melko usein kerrottua itsestä liikaa etenkin työelämässä. Siitä on seurannut haavoittuvuuskrapula etenkin, jos keskustelukumppani ei ole vastavuoroisesti avautunut elämästään. Haluaisin oppia olemaan enemmän hiljaa.
Ja pikkujouluaika alkaa olla lopuillaan. Monien työkavereiden kanssa on puhuttu kunnolla pitkästä aikaa. Mutta jälkikäteen mieltä voi kalvaa epäilys. Juttu luisti juhlassa hyvin. Työkaverille tuli uskouduttua hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Tuliko avauduttua liiankin paljon? Mitä työkaveri nyt ajattelee?
Huolen, häpeän ja katumuksen tunnetta kutsutaan haavoittuvuuskrapulaksi.Se saattaa iskeä samanaikaisesti krapulan kanssa, alkoholi kun tunnetusti löysää kielenkantoja, vapauttaa ihmisen estoista ja heikentää arvostelukykyä.
Haavoittuvuuskrapula on kuitenkin alkoholista erillinen ilmiö. Sitä voi potea esimerkiksi silloin, kun on myöntänyt pelkojaan tai virheitä tai julkaissut somessa hyvin henkilökohtaisen päivityksen .
Ihminen on sosiaalinen eläin. Näkemysten ja kokemusten jakaminen keskustelussa on palkitsevaa. Kokemusten jakaminen aktivoi aivojen dopamiinijärjetelmää, jolla on yhteys mielihyvän kokemukseen.
Vuorovaikutus on tasapainottelua siinä, että onko keskustelu aivan neutraalia ja arkipäiväistä vai onko se emotionaalisesti hyvin merkityksellistä.
Toimintaa ohjaa myös sosiaaliset normit. On sanattomia sääntöjä siitä, että mitä henkilökohtaisen elämän asioista on sopivaa jakaa tietyntyyppisissä ihmissuhteissa, esimerkiksi työpaikan jäsenelle.
Toisinaan on tilanteita, joissa ihmiselle tulee tarve luoda aiempaa luottamuksellisempi yhteys keskustelukumppaniin ja uskoutuminen tuntuu houkuttelevalta.
Uskoutumiseen liittyy usein vastavuoroisuuden normi. Vastavuoroinen avautuminen edistää ihmisten keskinäisiä suhteita ja läheisyyttä. Vaikeaksi tilanne voi kääntyä, jos joku avautuu esimerkiksi mielenterveyteensä liittyvistä haasteista ja odottaa toisenkin antavan itsestään tilanteessa jotakin.
Jos toinen sanoo, että "kuulostaa tosi vaikealta ja rankalta", mutta henkilön omista vaikeuksista ei tule mitään signaalia, voi tulla sellainen tunne, että tuli avauduttua liikaa.
Katumukseen saattaa kietoutua huoli luottamuksellisuuden rakoilusta, toinen tietää itsestä jotakin arkaluontoista, eikä vastapuolella ole välttämättä mitään syytä olla kertomatta asiaa muille ihmisille.
Avautuja voi myös kokea, että toinen ei luota häneen niin paljon, että olisi ollut valmis jakamaan omia henkilökohtaisia kokemuksiaan.
Siihen, kuinka herkästi kukin jakaa asioitaan, voivat vaikuttaa yksilölliset erot ja käyttäytymismallit. Osa ihmisistä on impulsiivisempia, ja siitä seuraa helpommin äkillistä mielihalua uskoutua toiselle.
Yksilöllisiä eroja on siinäkin, kuinka taipuvainen ruminointiin ihminen on. Ruminointi on psykologian nimitys asioiden pohtimiselle ja vatvomiselle. Ruminointiin taipuvaiset ihmiset voivat kokea haavoittuvuuskrapulaa herkemmin.
Jos voimakas avautumisen halu valtaa yllättävässä tilanteessa, voi yrittää miettiä sitä, miten minua ja tätä ihmistä palvelee se, jos kerron tämän versus en kerro tätä. Tämä on vaikeaa, mutta ei mahdotonta.
Lähteet: Helsingin Sanomat 21.11.2022, kuvat Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!