Rakas Vera tyttäreni kuoli yllättäen 22-vuotiaana yhdeksäs tammikuuta. Teen surutyötä.
Taas tuskainen päivä. Tämä mielleyhtymäkirjoitus purkaa tunteitani, tulee mielen syvistä vesistä, alitajunnastakin.
Lieju, iljanne, kura. Niihin tuska painaa minut. Sydän haavoilla. Tuska tykyttää ohimolla. Miten hiuksetkin voivat olla kurassa? Kumarruinko niin syvään rapakon puoleen.
Minä huudan sinua aurinko. Missä on kultainen hevosesi? Kultainen rumpu? Missä on tyttäreni? Kaikkeni. Rakkain. Aurinko, kuitenkin syksyllä hevosesi väsyy. Rumpusi halkeaa. Minulla on lapseni aina. Kun se on kerran ollut. Synnytetty, ruokittu, rakastettu. Aina.
Mieleni on sohjoinen ja kylmä kunnes tuskan raivotautiset mustat koirat hampaat välkkyen. Välkkyn! Käyvät kimppuuni.
Haluaisin niin pysähtyä kesäiltaan. Lempeään, lämpimään.
Hitaat puut.
Kukkien vaahto.
Mesiangervon tuoksu kuin raukea päihtymys.
Horisontti suora, sininen.
Veden kirkas välke.
Keinuttaa, keinuttaa.
Lumpeet.
Taivaan holvistot.
Mutta minun ei anneta. En saa. Mustat soukat noidat ovat tehneet sopimuksen. Se on säädetty. Viikkoja, kuukausia tätä tuskaa. Ei vuosia. Minä jollakin konstilla revin sen pois sopimuksesta. Ei niin kauan aikaa. Minä en kestä.
Noidat nauravat minulle. Täsmällinen meteli niistä lähtee. Rujo kulkue. Lepakot sirisevät yössä. Haavoilla maa huhtikuussa. Noidat painuvat maan alle aukosta, jota kavahdan. Kavahdan jään pirstaleiksi. Pelkään. Se on kuolemaksi. Mutta Vera, olisinhan niin luonasi. Mutta onko helvetti olemassa? Onhan se jo tässä, tässä tuskassa. Kenties.
Raastavaa, sattuu ja riipii täälläkin sydänalaan asti, kun tietää ettei tähän surutyöhön ole lääkettä, on vain mentävä surun mustan ja tiukan kiven läpi. Olen kuullut, että jonain päivänä suru muuttaa muotoaan, tätä helpotusta toivon sinulle Marja. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia. Odotan todella kovasti, että suru muuttaisi muotoaan. Ajan kanssa tässä mennään. Tunteet vaihtelevat paljon. Välillä on tuskainen päivä välillä rauhallisempi Veran kaipaus.
VastaaPoistaKoskettava kirjoitus tuskasta, jota tunnet.
VastaaPoistaSinulla on kuitenkin Vera aina muistoissasi.
Toivon, että nuo rauhallisemmat kaipauksen päivät vähitellen lisääntyvät.
Kiitos Kirsti. Minun on pakko kirjoittaa näitä mielleyhtymäkirjoituksia tuskaisen kaipauksen aikaan. En nyt jaksa kirjoittaa kaunokirjallista käsikirjoitustani Aluksi Veran kuoleman jälkeen jaksoin. Vera elää muistoissa aina, loppuelämäni.
VastaaPoistaKuin lyyrista suruproosaa.
VastaaPoistaVahvaa ja herkkää yhtä aikaa.
Vaan totisinta totta on tämä ja sanasi viiltävät kuin veitsi. Irrottavat lihan luista ja jättävät tyhjän rangan.
Voi Marja ❤ Huhtikuun valoon ja alakuloon, voimia ihan jokaiseen päivään!
Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Olen ajatellut itsekin noita tuskan purkauksia jonkinlaisina proosarunoina, mutta pitäisi lukea teksti uudestaan ja työstää rutkasti sitä ennen kuin voi puhua lyyrisestä proosasta. Mutta kun ei jaksa, edes lukea tekstiä uudestaan.
PoistaTekstisi on hyvinkin taitavasti tunteitasi kuvaavaa. Siitä näkee, että se tulee kovin syvältä. Huomaan myös, että olet taitava sanojen käyttäjä ja tunneilmaisija.
PoistaTällä ei varmaan ole niin merkitystä juuri nyt, mutta ehkä myöhemmin surutyösi teksteistä voi syntyä jotain.
Pääasia, että kirjoitat!
❤
Kiitos Erikoiset Asiantuntijat. Pääasia on todellakin tuskani poiskirjoittaminen. Se auttaa kestämään tuskan ja ahdistuksen tunteita ja on minulle luontainen keino päästää irti. En ole mielestäni mitenkään taitava sanojen käyttäjä, mutta tunteitani haluan ilmaista.
PoistaItkettää...sinun surusi itkettää myös minua, vaikka en tunne sinua, mitä sitten..
VastaaPoistaKovasti voimia sinulle hetkiin, tunteihin, päiviin!
Kiitos piitu kommentistasi. Ja kiitos paljon voimien toivottamisesta. Hetki kerrallaan.
PoistaMarja, olen seurannut blogiasi vuosia ja aina ilolla lukenut mitä olet keksinyt ja puuhannut. Sitten tuli tammikuu ja kirjoitus jota en tahtonut uskoa todeksi. Niin yllättävä ja järkyttävä se oli. En ole aiemmin lähettänyt kommentteja mutta nyt minusta on alkanut tuntua väärältä lukea mitä sinulle On tapahtunut, sanomatta itse mitään. Olen niin surullinen puolestasi enkä edes tiedä mitä sanoa. Voimaa, sitä ainakin sinulle toivon. Voimaa jaksaa ja kestää elämässä eteenpäin, päivä kerrallaan. ❤
VastaaPoistaKiitos Ulla. Oli ihanaa lukea, että olet seurannut blogiani pitkään. Jokaisen lukijan kommentti on suuri ilo näin surun keskellä. Kommenttisi valaisi tätä minulle hämärää päivää.
VastaaPoista