torstai 8. huhtikuuta 2021

Kotivaatteissa

 

                         Aina utelias ja toimelias Siiri-kissi tuli katsomaan, mitä                      minä puuhaan.
                 



Viime kerralla esittelin vanhoja ja kirpputorilta ostettuja kotivaatteita. Tämän postauksen vaatteet ovat uusia paitsi leggingsit ja lopussa olevat vaatteet. Olin yli kaksi vuotta ostamatta uusia vaatteita ilmastosyistä. Tämän jälkeen tuo lupaus jatkuu.


Tajusin noista kuvista, että nythän tulee kesä, ja tarvitsen kesäkotivaatteita. Ne on nyt ostettava kirpparilta ja kaivettava kaappien onkaloista. Saatan postata niistäkin.


Olen tosi vihaisen näköinen näissä kuvissa. Se johtuu siitä, etten tykkää ja osaa olla valokuvissa, mutta minulla on kuitenkin suuri tarve kertoa. Valokuvinkin. Lisäksi näytän aika punkerolta kuvissa ja pullukkahan olenkin nykyisin. Tyttäreni Veran kuoleman jälkeen olen lihonut neljä kiloa. Se johtuu suklaasta, jolla lohdutan itseäni. Siitä en nyt luovu. Ostan myös aina liian suuria vaatteita, M-koko olisi ollut sopivampi L- koon sijaan.



Vaatteiden värit eivät näy kunnolla kuvissa. Viininpunainenkin näyttää mustalta, mutta kyllä näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkälaisissa vaatteissa olen kotona. Lisäksi kuvat näyttivät puhelimessa tarkoilta, mutta kun siirsin ne tietokoneelle ja tähän postaukseen, ne näyttävät vähän suhruisilta ja epätarkoilta. Sille en nyt voi mitään. Tykkään rennoista vaatteista. Kuvissa on eniten pitkiä kollegepuseroita. Olen nyt mielistynyt niihin.


Kuvissa oleva olohuoneeseen johtava ovi on todella likainen. Siinä on Veran hiusvärjäyksessä hutiloitua vaaleanpunaista hiusväriä ja kulumaa. Vera oli samanlainen rähmäkäpälä kuin minä. Viimeisen puolen vuoden ajan hän värjäsi hiuksiinsa vaaleanpunaisia raitoja. En raski hangata väriä pois. 




Kuvauspaikka on jonkinlainen eteinen toisesta ulko-ovesta, mitä ei käytetä. Eteisessä säilytetään lämmitykseen käytettäviä pellettejä saaveissa, jotka saattavat näkyä kuvissa.





Seuraavat vaatteet ovat vanhoja.









 

Vähän hymyäkin löytyi vaatekuvausten jälkeen. 




4 kommenttia:

  1. Hei Marja,
    Kauniita vaatteita. Raskiiko noita kaikkia kotihommissa käyttääkään? Minä en hennoisi.
    Et näytä tippaakaan punkerolta. Itsestäsi varmaan tuntuu siltä, kun olet ollut näitä kuvien hoikkaa naista vieläkin hoikempi. Suloinen Siiri <3.
    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti kommentistasi. Kyllä etenkin nuo vanhat vaatteet ovat sellaisia etten käyttäisi niitä kylillä. Pitkiä huppareita voisin käyttää. Minä vain mielestäni näytän tanakalta akalta.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kaunis hymysi kaunistaa hehkuvan ihosikin.et ole sitä turhaa hoitanut.
    Asuistasi punainen pusero miellytti minua raikkaudellaan.
    Kaunista kevättä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Nimetön kommentistasi. Kyllä ne vain värit, etenkin punainen, piristävät mieltä. Kaunista kevättä myös sinulle! Odotan eristyisesti toukokuuta. Silloin ruma ja minulle pelottava huhtikuu väistyy, ja luonto on kauneimmillaan.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!