keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Miksi jotkut hakeutuvat vaikeisiin parisuhteisiin?



Suvi ajautui toistuvasti hankaliin parisuhteisiin ja ymmärsi vähitellen, ettei se ollut sattuma. Miksi toiset ihmiset vetävät puoleensa vaikeita kumppaneita ja miten kierteen voi katkaista?


Erääänä päivänä Suvin puoliso oli jättänyt yhteiseen tietokoneeseen Facebookin auki. Suvi oli aiemmin huomannut, ettei puoliso kerro kaikkia suhteen kannalta oleellisia asioita. Mies oli ikään kuin liukunut pois.


Facebook-viesteistä selvisi, että puolisolla oli salasuhde. Suvi tunsi romahtavansa, taas kerran. Hänen suhteensa olivat aiemminkin loppuneet siihen, ettei kumppani ollut tarpeeksi sitoutunut.




Kaikki eivät kumppanin etsinnässä etsi tavallista arkea vaan kumppanin ongelmat vetävät heitä puoleensa. Esimerkiksi Suvi on huomannut usein rakastuvansa tavoittamattomiin miehiin.


Suvin suhteet ovat koko aikuisiän kulkeneet saman kaavan mukaan. Kiihkeän alkuhuuman jälkeen kumppanit ovat muuttuneet torjuviksi, ja suvi on voinut pahoin. Suhteissa on ollut myös henkistä väkivaltaa ja uskottomuutta.


Psykoterapeutti Helena Vuoriheimo sanoo, että epätasapainoisesta suhteesta toiseen ajautuva saattaa tiedostamattomasti ajatella, ettei ole ansainnut rakkautta.Etenkin suhde varatun kanssa ruokkii tunnetta, ettei kelpaa kenellekään. Tästä seuraa huonommuuden kokemus.


Jotkut voivat etsiä jännitystä elämään. Tunteet purkautuvat rajuina, riidellään ja on sovintoseksiä. Valtataistelu voi koukuttaa.



Joissakin vaikeissa suhteissa ongelmana on riippuvuus toisesta. Suhteen toinen osapuoli voi olla riippuvainen saamastaan hoivasta, toinen taas hoivaajan roolista.


On palkitsevaa hoivata ja niin välttyä käsittelemästä omia ongelmia, kuten masennusta tai alisuoriutumista. Hoivaaja nousee suhteessa toisen yläpuolelle, vaikka voi joutua samalla kovan manipulaation kohteeksi.


Moni saatta ajatella saavansa palkintoja huonossa parisuhteessa jaksamisesta. "Pidetään yllä ihannekuvaa omasta itsestä: minä kestän kaiken. Hyväksikäyttäjät aistivat sen. Jos suhteen aluksi ei näytä haavoittuvuuttaan vaan ottaa kaiken vastaan, tulee hyväksyneeksi kaltoinkohtelun", sanoo Vuoriheimo.




Suvi on kyllästynyt huonoihin suhteisiin. Niiden läpikäymiseen on kulunut vuosi psykoterapiassa, ja se on tuottanut tulosta. Hän on päättänyt pysyä erossa tyypeistä, joilta ei voi saada rakkautta ilman kärsimystä.


Suvi syytti parisuhteiden epäonnistumisista aiemmin itseään, koska sai kumppaniltaan sellaisen viestin. Psykoterapiassa hän ymmärsi, että kumppanillakin oli omat ongelmansa. Sitä tämä ei vain myöntänyt.


Suvi huomasi myös, ettei ollut sattumaa, että hän rakastui aina samalla tavalla hankaliin ihmisiin. Nyt hänellä on uusi suhde, jonka hän uskoo olevan parempi. Hän pystyy vaikuttamaan tunteisiin ja käyttäytymiseen.




Lähteet: Helsingin Sanomat 11.3.2021, kuvat omat

2 kommenttia:

  1. Olen monesti ihmetellyt, mikä saa ihmisen ajautumaan saman tyyppisiin suhteisiin aina uudelleen ja uudelleen. Helena Vuoriheimo antaa joitakin syitä sille. Tekstiin hyvin sopivat kuvat sinulla.
    Hyvää illan jatkoa Marja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti kommentistasi. Olen joskus jo kauan sitten nähnyt, kun tuttavani hakeutui pari kertaa suhteeseen varatun miehen kanssa, joista tuli vain surua.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!