perjantai 8. tammikuuta 2021

Olen nyt ilman alkoholia


 

Tämä on äkkipäätä syntynyt lyhyt vetäisypostaus. Blogger ei suostunut julkaisemaan toista tekstiä. Hoh, hoijaa tämä uusi Blogger. Kyllästyttää. Anteeksi jo etukäteen yksi ruma sana. Niitä vain tulee.


Minä en ole juonut alkoholia puoleen vuoteen. Olin myös juomatta, kun laihdutin viime vuonna  tammikuusta kesäkuuhun, viisi kuukautta. Jos olisin juonut tuolloin, alkoholi olisi sotkenut aineenvaihduntani. Ja tietysti siinä on kaloreitakin.


Miksi tämä kokeilu olla juomatta? Minulla jo 1-2 lasillista viiniä pilaa yöunta ja saattaa aiheuttaa pääkivun. Siksi nyt ei edes kohtuujuomista. Haluan myös tarkkailla itseäni, josko kokisin enemmän mielenrauhaa ja mielenkirkkautta. Haluan myös rentoutua jollakin muulla tavalla kuin alkoholilla. Aidosti rentoutua. Aidosti kokea myös erilaisia tunteita iltaisin.



Alkoholi ei ollut minulle kenties ongelma. Join reippaasti alle riskirajan, naisilla 5-6 annosta päivässä tai 12-16 annosta viikossa. Vähitellen tavakseni kuitenkin tuli juoda punaviinilasillinen illalla. Kun juhlittiin, join enemmän, noin viinipullollisen. Seuraavana päivänä oli krapula. Ja vähän morkkis. Vaikka sille ei ollut mitään syytä. Oli vain väsähtänyt mutta levoton olo.


Ihmettelen sitä, miten paljon nuorena kestikään alkoholia ja miten humalahakuista juominen oli melkein joka perjantai. Saatoin juoda viinipullollisen pohjiksi ja sitten pubeissa ja yökerhoissa lisää. Silloin oli monesti syytä morkkikseen. Tuli toljailtua. Tuli höpötettyä. Tuli sanottua. Tuli kerran kustua poliisilaitoksen katolle. Olipas jännittävää, koska oltiin koko systeemiä vastaan... Tuli melkein simahdettua. Mentyä nukkumaan meikit kasvoilla. Aina sama ystävän kanssa. Minun myöhäiskeski-ikäisen keho ei todellakaan kestä samoja alkoholimääriä kuin nuorena. Niin se vain on.



Minua ei häiritse muitten juominen. Kotona joulun aikaan mies ja tytär tissuttelivat. Toisinaan ystävien seurassa muut juovat. Olen kertonut heille juomattomuudestani, eikä se häiritse heitäkään. Osaan kyllä juhlia ilman alkoholia. Vapautua. Olla hilpeä. Antaa mennä.  Vai osaanko?


Mitä alkoholin tilalle? Välttämättä ei tarvitsisi mitään. Mutta olen huomannut, että toisinaan iltaisin minulla tekee mieli karkkia tai jäätelöä. Syön niitä aivan rauhassa, mutta en suureen painon nousemiseen asti, koska en halua pilata laihduttamiseni tuloksia. Laihduttaminen oli aika rankkaa ja nopeaa. Pikadieetti. Aivan nykyisen ajattelutavan vastaista, vaikka söin terveellisesti.


Miten kauan tämä alkoholittomuuskokeiluni kestää? Ehkä vuoden, ehkä pidempään. Tämä ei ole tipaton tammikuu, jossa tuulettaisin mieltä ja maksaa kuukauden. Ehei.



Minä olen helposti uusista asioista innostuva ihminen. Olen edelleen innostunut tästä alkoholittomuudesta. Hyvin paljon.


Suhteeni alkoholiin on myös ambivalentti, koska äitini oli alkoholisti. Samoin miltei kaikki hänen sisaruksensa ja isänsä. Alkoholismi on addiktiosairaus ja usein perinnöllinen. En halua toistaa äidin addiktiota. En halua alkoholista ongelmaa. Kun on aivan tarpeeksi muitakin ongelmia. Esimerkiksi nyt tämä työelämästä pois heittäytyminen ja kotona olo vaatii melko uutena juttuna tunnetyöskentelyä.


Yksi tuleva postaukseni kertoo teoriassa, mitä saa alkoholin tilalle, kun luopuu siitä. Olen saanutkin jo. Ja ainahan minun pitää sitä teoriaa vääntää. 


 

6 kommenttia:

  1. Viisasta varmaankin pysytellä pois alkoholista jos on tuota sukurasitettakin.Tuo nuoruushaan se on sellaista aikaa että kokeiltu on täälläkin,nyt jo tietää että kivaa on ilman alkoholiakin.Itse en ole absolutisti, voin ottaa lasillisen punaviiniä hyvän ruuan kanssa tai hieman likööriä jälkiruuaksi mutta humalassa en ole ollut varmaan no siitä on niin paljon jo aikaa etten muista. Minulla on yleensä konjakkia, se on lääkkeenä,siinä on paljon bioenergiaa ja sitä otan vaan jos on päänsärkyä tai palelen hirmuisesti,mutta lääkkeeksi otetaan vain korkillinen. Kalorioitahan alkoholissa on tosi paljon,moni ei varmaan tajuakkaan sitä. Mukavaa viikonvaihdetta Marja :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Pihakeiju. Minulla on todellakin sukurasitetta, ja riippuvuudet voivat periytyä. Siksi minulla on ambivalentti suhtautuminen alkoholiin. Ei ehkä minunkaan kannattaisi pidättäytyä kokonaan alkoholista. Osaan juoda sitä vain yhden annoksen. Absolutismi on mielestäni jollakin tavalla liian mustavalkoista, mutta nyt kuitenkin näillä näkymin olen kokonaan ilman alkoholia. Punaviini on herkullista kuten juhlaruokakin. Konjakkia en siedä ollenkaan kuten en muitakaan vahvoja viinoja. On viisasta sinulla ottaa sitä vain korkillinen. Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Harva ajattelee kaloreita alkoholin yhteydessä.
    Minulla oli jonkinlainen alkoholiriippuvuus jo kakarana. Sille tuli äkkipäätös, kun jouduin sairaalaan pariksi viikoksi. Se opetus on pitänyt minut lähes raittiina jo vuosikymmeniä. Enkä koe menettäneeni mitään.
    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kirsti. Eihän silloin kaloreita lasketa, kun alkoholi maistuu. Kun laihdutin, en käyttänyt alkoholia hirmuisten kalorimäärien vuoksi. Hurjaa tuo että sinulla oli jonkinlainen alkoholiriippuvuus jo lapsena. Sinulla on todella pitkä raittius takana. Onnittelut siitä!

      Poista
  4. Raitis elämä on raikasta!
    Minä rentoudun illalla lukemalla. Jos joisin vähänkin alkoholia, en voisi lukea - se ei vaan olisi sama juttu. Siksi silloinkin kun alkoholille olisi tilaisuus, valitsen illan rentoutumiseen kirjan parissa ja olen paljon onnellisempi.
    Juon joskus saunaoluen ja toisinaan lasillisen punaviiniä. Minua ei haittaa, jos muut juovat enemmän kuin minä vaikka illanvietossa tai kyläillessä. Joskus ajattelen, että voisin luopua alkoholista kokonaan, mutta sellaista päätöstä ei tarvitse tehdä, kun voi tehdä valinnan tilanne kerrallaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Minä tapasin juoda sen punaviinilasillisen juuri ennen sänkyyn käymistä. Luen ja kirjoitan kaunokirjallisuutta pitkälle yöhön. Joten join lasillisen todella myöhään unilääkkeeksi, jona se toimikin, mutta ehkä uni ei ollut laadukasta. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!