keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Työttömän kotirouvan my day




Kirjoitan tässä päivänkulkuni suurin piirtein. Kellonaikoja en mainitse, paitsi heräämisen ja nukkumaan menon. Noh, niin, mitäpä tapahtuu pienessä elämässäni.


Herääminen kahdeksalta. 
Lojun vuoteessa tunnin nautiskellen ja päiväohjelmaa suunnitellen. Rutiineista pyrin pitämään mahdollisimman paljon kiinni.


Postauksen julkaiseminen.

Aamupala.
On yleensä kaurapuuroa marjoilla tai chiavanukasta marjoilla. Paljon kahvia.




Lenkki tai sienestäminen ja marjastaminen 1-3 tuntia. Mustikat alkaa olla vetisiä eli olen suunnannut intohimoni puolukoihin. Ihmettelen kovin intoani poimia marjoja, kun reilu 20 vuoteen en niitä poiminut, inhosin marjastamista. Mutta innostun helposti, olen addiktiopersoonallisuus. Annan melkein kaiken uudelle innostukselle. Marjojen siivoaminen ei ole kivaa, mutta se on rauhoittavaa, mindfulnessia. Ja kärsivällisyyttä minun kärsimättömän ihmisen pitää opetella. Tämä marjastaminen saattaa loppua aika helposti. Suorastaan rakastan sienestämistä. Meillä on molemmat pakastekaapit täynnä marjoja. Joten nyt teen hilloja ja mehua.










Lounaan valmistaminen ja syöminen.

                                  
                                 Soijapapupyöryköitä











Pasta on tehty pavuista.

Pihatöitä ja muuta omakotitaloasumiseen liittyvää puuhaa 1-3 tuntia. Nyt on sadonkorjuun aika.

Kaunokirjallisen tekstin kirjoittaminen. Meneillään vaikea vaihe. Tökkii.


Instagram puoli  tuntia
Ei yhtään enempää, koska en halua koukuttua tai elää somekuplassa


Käynti ruokakaupassa kylällä ja usein kahvittelua ystävien kanssa mukavassa kahvilassa tai syömässä thairuokaa yhdessä.

Päivällinen.
Kulloistakin ruokaa ja salaattia ja kasviksia. Usein mies syö lounaasta jääneen ruoan. Monesti syön vain iltapalan, koska pätkäpaastoan. Syön usein chiiavanukasta tai jugurttia ja marjoja, yhden jälkiuunileivän juustolla. Ja muutaman palan raakasuklaata. Varsinainen karkkipäivä on perjantai, jolloin syön raakasuklaata mielin määrin ja tekee mieli myös Dajm-suklaapatukkaa.






Raakasuklaata. 

Luen Hesarin.

Luen kirjaa noin kolme tuntia.



Välillä katson televisiota, mutta luen vielä sen jälkeen, jotta uni tulisi helposti. Toimii minulla. Nukahdan noin kello 12.
Tämä työttömyys ei ole onneksi vaikuttanut uneen. Nukkua tuhisen yhdeksän tuntia. Ja aamulla olen pirteä.


               Lenkiltä tulossa.



2 kommenttia:

  1. Tämä oli mielenkiintoinen postaus!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jasmin kommentistasi. Tällä hetkellä kotona on aivan kiva olla, kun tuo syysmyrsky ryskyy ulkona.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!